Ann-Helén Laestadius: Kukaan muu ei ole niin kuin sinä, suomentanut Kaija Anttonen, 272 sivua, Kieletär Inari 2019.
Ann-Helén Laestadius: Mieli kotiin, suomentanut Kaija Anttonen, 269 sivua, Kieletär Inari 2019.
Ruotsinsaamelaisen Ann-Helén Laestadiuksen Agnes-sarjan kolmas ja neljäs osa viimeistelevät komeasti Agnesin kasvutarinan.
Edelliset suomennetut osat Terkkuja Sopperosta Terkkuja Sopperosta ja Hei söpö ilmestyivät 2017 ja 2018.
Terkkuja Sopperosta -käsikirjoitus voitti Nordiska Museetin, Podium-kustantamon ja saamelaisen tiedotuskeskuksen järjestämän saamelaisesta nykynuoruudesta kertovien tekstien kirjoituskilpailun vuonna 2007.
Agnes-sarjassa on paljon klassisen tyttökirjallisuuden tunnusmerkkejä. Tyttö varttuu sarjan aikana 13-vuotiaasta 15-vuotiaaksi.
Saamelaisen identiteetin vähittäisen rakentumisen rinnalla kuvataan perhesuhteita ja erityisesti jännitteistä äiti–tytär -suhdetta. Laestadius kuvaa niin ikään elävästi kaverisuhteita ja seurusteluun liittyviä, osittain ristiriitaisiakin tuntemuksia.
Agnes havaitsee, että pelkkä tahtotila ja kielen oppiminen ei automaattisesti tee hänestä saamelaisen yhteisön jäsentä – tarvitaan pitkää pohdiskelua ja asioiden työstämistä myös yhdessä muiden kanssa.
Hän on kateellinen pikkuveljelleen Mattisille, jolle äiti on alusta lähtien puhunut saamen kieltä. Edellisissä osissa on käsitelty äidin nuoruuden irtiottoa saamelaisista juurista ja identiteetistä. Mattisin kohdalla äiti halua sovittaa ne virheet, joita hän teki Agnesin lapsuudessa. Eittämättä Laestadius on hyödyntänyt kirjasarjassa ainakin soittain myös henkilökohtaisia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan omasta saamelaisesta identiteetistään.
Kiinnostavasti kirjasarja myös käsittelee kielitietoisuutta ja ylpeyttä kotikielestä ja suvun kielestä. Agnes ja ystävät Saamenmaalla käyttävät ruotsin ja saamen sekakieltä. Sitä ei pidetä pahana asiana, vaan pikemminkin todisteena kehittyneestä kielitajusta!
Kukaan muu ei ole niin kuin sinä keskittyy Agnesin saamenkieliseen rippileiriin Kiirunassa. Sopperosta, isovanhempien kotipaikasta tuttu Henrik, tulee yllättäen sinne isoseksi ja tyttö on hämmentynyt, koska heidän seurustelunsa on hiipunut Henrikin aloitteesta.
Romaanin toinen sivujuonne liittyy suvussa kulkeneisiin saamelaisten kansallispukuun kuuluviin hopeanappeihin, jotka ovat salaperäisesti hävinneet. Agnesilla on Sopperossa luottoaikuinen, Ella, joka korkeasta iästään huolimatta ymmärtää tyttöä ja hänen aivoituksiaan.
Agnes oivaltaa vähitellen, että on mahdollista olla osa saamelaisyhteisöä, vaikka ei asuisikaan Saamenmaalla. Agnes ja äiti tekevät myös sovinnon, ja samalla eräis äidin iso hankinta lähentää koko perhettä tiukemmin Saamenmaalle ja Sopperoon.
Sarjan päättävässä Mieli kotiin -osassa keskiöön nousee Henrikin ja Agnesin välillä haastavankin etäsuhteen lisäksi heidän Sopperossa asuvan ystävänsä Jåken seksuaali-identiteetti, jota kaikkien nuorten saati aikuisten on vaikea hyväksyä, sillä Saamenmaalla ”poromies ei kerta kaikkiaan voi olla homo”. Tältä osin kuvaus tuntuu jopa hieman vanhanaikaiselta, mutta on hyvä muistaa, että alkuteos on ilmestynyt lähes kymmenen vuotta sitten.
Erityiskiitoksen ansaitsevat ranskalaisen, sittemmin Ylä-Lappiin Inariin pysyvästi muuttaneen Esther Berelowitchin kansikuvat kolmeen viimeiseen osaan. Niissä saamelainen identiteetti on näkyvillä, mutta ei niin häiritsevässä määrin, että kirjat eivät kiinnostaisi laajempaakin lukijakuntaa.
Ensi viikolla ilmestyvän Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden kakkosnumerossa on emeritaprofessori Vuokko Hirvosen laaja artikkeli uusimmasta saamelaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti