Siiri Enoranta: Kesämyrsky, 285 sivua, WSOY 2020. Kansikuva Riikka Turkulainen.
Riikka Turkulaisen Kesämyrskyn kansikuva on erityisen onnistunut.
Punainen sormustinkukka työntyy esille kirjan nimen takaa.
Kukan avautuneet kellot voi tulkita seksuaalisena virittymisenä. Lääke- ja koristekasvina käytetty sormustinkukka on myrkyllinen.
Turkulaisen ratkaisu nostaa symboleilla kyllästetty kukka kanteen tarjoaa Siiri Enorannan Kesämyrskyn lukijalle hienovaraisen vihjeen, sillä romaanin näennäisesti tyynen ja harmonisen ulkokuoren alla kytee jotakin pelottavaa.
Siiri Enorannan luovuudella ei tunnu olevan mitään rajoja.
Aina uudelleen hän yllättää lukijansa rakentamalla aivan uuden miljöön ja hyödyntämällä fantasiakirjallisuuden hybridimäisen laajaa kenttää omiin ja ennen kaikkea omintakeisiin tarkoituksiinsa.
Kesämyrsky on pikantti sekoitus brittiläistä boheemia kartanoelämää Evelyn Wauhgin Brideshead Revisited-romaanin (suom. Mennyt maailma, Otava 1982) tyyliä yhdistettynä perinteisen arvoitusdekkarin tihentyvään kerrontaan ja nuortenromaanien identiteettikipuiluun.
Teini-ikäinen Andrew pääsee psykiatri-isänsä mukana viettämään kesää ystävänsä Joshin perheen kartanoon Summersuttoniin.
Joshin pikkusisko Penelope on traumatisoitunut ja tytön vanhemmat toivovat, että asiantuntijan avulla tilanne perheessä vihdoin voisi normalisoitua.
Andrew on ihastunut Joshiin ja yrittää vaivihkaa saada tunteensa myös ihailunsa kohteen tietoon. Hän pääsee osaksi Nokisiipien yhteisöä, eräänlaista salaseuraa, jonka toimet eivät kaikilta osin kestä päivänvaloa.
Andrew ei saa juurikaan vastinetta tunteilleen, sillä Josh on vanhempiaan tarkkaillessaan päätynyt ajattelemaan, että ”rakastaminen oli vaarallista, enimmäkseen se oli tyhmää”.
Andrewn isän arvostettu ammattikaan ei riitä kaventamaan yhteiskunnallista juopaa poikien perheiden välillä. Joshin isä kuuluu ökyrikkaisiin. Heillä on varaa liikkua perinteisten autojen sijasta liitureilla, joiden polttoaineena käytetään hankalasti hankittavaa indigoa.
Andrew nousee romaanin keskushenkilöksi, siitäkin huolimatta, että kartanon isäntäväki dominoi kerrontaa pelkällä korskealla läsnäolollaan, itsevarmalla käytöksellään ja siekailemattomilla mielipiteillään.
Hän oli Andrew Appleton ja hän oli nokisiipi, eikä aina ollut helppoa olla niitä kahta asiaa samaan aikaan, mutta yhä enemmän ne menivät limittäin. Hän oli nokisiipien ympäröimä ja joukossa ja turvassa, mutta jokin osa hänestä oli kuitenkin aina yksin. Eikä se ollut paha asia, yksinäisyys oli kaunista ja hiljaista ja aavaa.
Kerronnan jännite on välillä viipyilevää, ja lukijakin huomaa ikään kuin huumaantuvansa romaanista huokuvasta joutilaisuuden tunteesta ja ukkosen tavoin painostavasta tunnelmasta.
Mysteerin ja silminnäkijän henkilöllisyyden paljastuminen tulee lukijalle hieman yllätyksenä, ”puun takaa”. Mitään kliimaksia tai tyventä loppu"ratkaisua" ei myöskään Andrewn ja Joshin suhteen tai Penelopen toipumisen suhteen ole luvassa.
Kesämyrsky on kieleltään, intensiteetiltään ja omaperäisen miljöönsä vuoksi hyvin epätyypillinen suomalainen romaani.
Se on syystäkin saanut kaksoisluokituksen: nuorille ja aikuisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti