Jos hiukan liioitellaan, niin ennen vanhaan lastenkirjoissa oli ainainen kesä.
Ajatellaan vaikka Enid Blytonin Viisikko-kirjoja, joista valtaosa keskittyy serkusten yhteiseen kesälomaan.
Riikka Jäntin kuvakirjasarjan edellinen osa oli Pikku hiiri ja paukkupakkanen (Tammi 2019), joten nyt on myös vuodenaikojen kierron kannalta loogista, että uutuudessa vietetään kesää.
 |
| Pikku hiiri -kirjoissa on maltillisesti yksityiskohtia, jotta kerronta pysyy sopivan verkkaisena. Riikka Jäntin kuvitusta kuvakirjaan Pikku hiiren hellekesä (Tammi 2020). |
Pikku hiiri on oppinut kirjoittamaan ja se tekee merkinnän päiväkirjaansa:
MINULA
ALKOI
TÄNÄN
KESÄ
LOMA
Äiti haluaa juhlistaa kesää ja aamiainen nautitaan viltin päällä ulkona kerrostalon pihalla.
Päivä jatkuu huvipuistossa ja iltaruokakin syödään poikkeuksellisesti ravintolassa.
 |
| Pikku hiiren äiti pysyttelee lähellä rantavettä. Riikka Jäntin kuvitusta kuvakirjaan Pikku hiiren hellekesä (Tammi 2020). |
Pikku hiiri -sarjan konseptissa aikuista miellyttää hiiren emon kertakaikkinen keskittyminen pikku hiiren tunteisiin, toiveisiin ja havaintoihin.
Kesäkään ei silti ole yhtä idylliä.
Lokki nappaa minttujäätelöpallon ennen kuin hiiri ennättää haukata siitä palastakaan.
 |
| Sadepäivänä mennään taidemuseoon, jossa on esillä myös hiirimäinen tulkinta Akseli Gallén-Kallelalta. Riikka Jäntin kuvitusta kuvakirjaan Pikku hiiren hellekesä (Tammi 2020). |
Pitkään jatkunut hellekin koettelee jo hiiren kärsivällisyyttä, mutta elokuvissa on liian viileää.
Alati kärsivällinen ja viisas äiti muistuttaa, että
– – kesästä pitää nauttia silloin kun se on. Vaikka olisi kuuma. Kohta
on syksy, ja sitten on taas kylmä. Ja arvaa mitä.
– No mitä?
– On enää 156 päivää jouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti