torstai 2. joulukuuta 2021

2. luukku: Tiedustelijatontulle on joulun alla kysyntää












Maikki Harjanne: Santtu ja sininen hiippalakki, 25 sivua. Otava 2015.
 
 



Maikki Harjanteen kuvakirjasankari Minttu lienee yksi  pitkäikäisimmistä suomalaisista kuvakirjahmoista. 

Minttu on seikkaillut yhtäjaksoisesti jo yli 40 vuotta, vuodesta 1978 lähtien.
 
Minttu-sarjan ohessa Harjanne on julkaissut myös  hieman nuoremmalle kohderyhmälle Vanttu- sarjaa (1983–2001) ja vuodesta 2004 lähtien Santtu-sarjaa. 

Santtu on ehtiväinen taapero, joka saa perheen ainokaisena vanhempiensa jakamattoman huomion. 

Santtu-sarjan lapsikeskeinen, lapsen luovaa leikkiä kunnioittavassa maailmankuvassa on paljon yhtäläisyyksiä Minttu-sarjaan. 

Santun äiti muistuttaa olemukseltaankin  erehdyttävän paljon Mintun äitiä ja pihapiirissä asuu Minttu-sarjasta tuttu talonmies Pärssinen.
 
Santtu ja sininen hiippalakki ei nimensä ja kansikuvansa puolesta juurikaan vihjaa joulun aikaan. 



Santtu ja Pupu Pitkäkorva jännittävät yhdessä, 
mitä paljastuu joulukalenterin ensimmäisestä
luukusta. Maikki Harjanteen kuvitusta kuvakirjaan
Santtu ja sininen hiippalakki (Otava 2015).

 


Santun äiti on askarrellut hienon joulukalenterin, jonka ensimmäisestä luukusta löytyy kuva sinisestä hiippalakista. Sen kerrotaan kuuluvan tiedustelijatontulle. 

Santun punainen tonttulakki ei nyt kelpaakaan, ja äidin on etsittävä sopiva päähine tiedusteluun… Ja tietysti pehmolelulle, Pupu Pitkäkorvellekin, pitäisi löytää tasapuolisuuden nimissä löytää samanlainen lakki. 

Onneksi luova äiti pelastaa tilanteen: seuraavana päivänä joulukalenterin luukusta löytyvät siniset sukkahousut! 


 

Lucian päivää vietetään asiankuuluvin menoin.
Maikki Harjanteen kuvitusta kuvakirjaan 
Santtu ja sininen hiippalakki (Otava 2015). 



Kirjassa viritellään leikkien ja askareiden ohessa vähin eri joulun odotusta. 

Santun hyvä kaveri, vähän vanhempi Iina, on mukana Santun puuhissa. 



Piparien paistaminen on tärkeä osa joulun odotusta.
Maikki Harjanteen kuvitusta kuvakirjaan 
Santtu ja sininen hiippalakki (Otava 2015).



Aukeamilta löytyy Harjanteen kuvakirjoille tuttuun tapaan paljon nimettäviä, arkisia yksityiskohtia.






Ei kommentteja: