maanantai 6. joulukuuta 2021

6. luukku: Nykylasten oma Maamme-kirja



















Satu Kettunen: Aarteitani Suomesta. My favourite finnish things. 47 sivua. Otava 2021.

 

 

Minä asun Suomessa.

 

Se on yksi maa aika pohjoisessa.

 

On vaikea sanoa, millainen Suomi on. 

Se on tosi monenlaisia asioita, ja kuka tietää,

onko ne kaikille edes samoja. Minulla on

kuitenkin joitakin lempiasioita. Minun 

sydämessäni on aivan tiettyjä aarteita.

 

Haluatko kuulla?

 

 

Satu Kettusen kuvakirja Aarteitani Suomesta avaa elämyksellisen näkökulman suomalaiseen identiteettiin.

 





"On paljon jouluasioita, joita voi tehdä, että aatto tulisi  
nopeammin". Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan Aarteitani Suomesta.
My favourite finnish things
(Otava 2021).

 

Kuvakirjassa lyhyet tekstit ovat suomeksi ja englanniksi. 


Kirja sopii siis matkamuistoksi myös Suomessa vieraileville matkailijoille ja Suomeen muualta muuttaneille.

 

Kettunen käyttää kollaasia oivaltavasti maanläheisen vesivärikuvituksen yhtenä tehokeinona. 


Siitä syntyy kuviin viehättävä, kolmiulotteinen vaikutelma.

 

Yltäkylläinen luminen maisema ja revontulet ovat
osa Suomi-kuvaa. Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan 
Aarteitani Suomesta. My favourite finnish things (Otava 2021).




Esille tulevat jokamiehenoikeudet ja metsän monipuolinen hyötykäyttö, makkaranpaisto laavulla, saunominen, naku-uinti kesällä ja avantouinti talvella, lumileikit, yölliset revontulet ja hiihtäminen. Ne kertovat ikonisesta, mutta modernista ja turhaa juhlavuutta välttävästä arkisesta Suomi-kuvasta, johon lapsellakin on omakohtainen tuntu.



... kuten myös makkaranpaisto laavulla.
Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan 
Aarteitani Suomesta.
My favourite finnish things
 (Otava 2021).

 


Vehreiden metsien vastapainona näytetään myös kaupunkimaisemia: toreja, kirpputoreja, mielenosoituksia ja kaupunkiluontoa.

 

Zacharias Topeliuksen Maamme kirja (alk. Boken om vårt land, 1875) oli monellle sukupolvelle keskeinen suomalaisuuden oppi- ja lukukirja, joka oli koulukäytössä vielä 1940-luvulle asti.

 

Topeliuksen klassikon isänmaallinen henki, ylpeys Suomen erityispiirteistä kuultaa kyllä komeasti myös Satu Kettusen modernista päivityksestä, mutta painotus on silti henkilökohtaisessa elämyksellisyydessä.




 

 

 

 

2 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Vaikuttaapa ihastuttavalta kirjalta, toivottavasti löytyy monen lapsen paketista!

Rouva Huu kirjoitti...


Elegia, kyllä vaan. Ja kirjan monipuolinen Suomi-kuva kiinnostaa yhtälaisesti myös aikuista.