maanantai 13. joulukuuta 2021

13. luukku: Jouluvalmisteluja Petteri Kaniinin kanssa















Rachel Bonden & Neil Falkner: Petteri Kaniini: Joulu on tulossa. Joulukalenterikirja. Suomentanut Nina Tarvainen. 144 sivua. Otava 2021. 
 
 




Lastenkirjaklassikoista tehdään nykyisin entistä enemmän uusia versioita, joissa rakastetut lastenkirjahahmot seikkailevat nykykirjailijoiden ja -kuvittajien tekemissä lastenkirjoissa.
 
Suomessakin on viime vuosina syntynyt todellinen uusmuumikirjojen invaasio: Tove Janssonin luomaan alkuperäiseen muumimaailmaan enemmän tai vähemmän löyhästi linkittyviä kirjoja Suomessa julkaisevat WSOY, Otava sekä Tammi ja ruotsiksi Förlaget.  
 
Parhaimmillaan alkuteoksen henkeen tehdyt uudet kartonkikirjat ja kuvakirjat voivat johdattaa  lapset myös alkuteoksen ääreen. 

 
Näin herttainen jouluidylli sukeutu kirjan viimeisessä luvussa. 
Neil Falknerin kuvitusta Rachel Bondenin tarinoihin kirjassa 
Petteri Kaniini: Joulu on tulossa. Joulukalenterikirja (Otava 2021).

Mutta mitä alkuteokset kirjoittaneet ja kuvittaneet, jo manan maille siirtyneet  tekijät tästä voittojen maksimoinnista tuumivat, sitä emme valitettavasti voi tietää.
 
Beatrix Potterin (1866–1943) alkuperäiset Petteri Kaniini -kirjat olivat pieniä ja siksi niin sympaattisia. 

Potterilla oli lemmikkieläimenä kani, jonka seikkailuista hän piirsi tarinoita jo lapsena. Eläintarinat Petteri Kaniinista ja muista eläimistä syntyivät alun perin ystäväperheen lapselle lähetetyissä kuvitetuissa kirjeissä. Aluksi kustantajat eivät niistä juurikaan innostuneet. Ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1902.

 
Idylli tarvitsee aina vastakohdakseen myös riittävästi uhkan tunnetta. 
Herra Reponen vaanii tässä lumihangessa pinkovaa Petteriä. 
Neil Falknerin kuvitusta Rachel Bondenin tarinoihin kirjassa 
Petteri Kaniini: Joulu on tulossa. Joulukalenterikirja
 
(Otava 2021).

Rachel Bondenin kirjoittamat  25 uutta tarinaa Petteri Kaniinin ja sen ystävien jouluun valmistumisesta ja Neil Falknerin kuvitukset toistavat jopa hämmästyttävän taidokkaasti Potterin henkeä. Mukana ovat kaikki tutut: Petteri Kaniinin lisäksi Penna Pupu, Kuhnastelija, Nykerönenä, Töpöhäntä, Rosina Ankkanen, Jeremias Rimppakinttu ja Siiri Sipinen 
 
Herra Reponen ja Herra Vänskä esiintyvät pienimuotoisina uhkina kaiken idyllisen puuhastelun kupeessa.

 


Lukujen jälkeen on aina myös askartelutehtävä helpottamaan
joulun odotusta.Neil Falknerin kuvitusta Rachel Bondenin tarinoihin kirjassa Petteri Kaniini: Joulu on tulossa. Joulukalenterikirja
 
(Otava 2021). 



Tarinoiden jälkeen on erilaisia kulloisenkin tarinan aiheeseen liittyviä askartelu- ja puuhatehtäviä, joista suurin osa on niin helppoja, että lapsi selviää niistä ilman aikuisen apua.










Ei kommentteja: