Toim. Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen: Aarre. Novelleja. 135 sivua. kuv. Mervi Heikkilä. Nokkahiiri 2022.
Opettajat ovat viime vuosina jo kiitettävästi hoksanneet selkokielen ilot ja hyödyt opetuksen osana.
Selkokieliset lasten- ja nuortenkirjat sopivat kenelle tahansa, mutta eniten niistä hyötyvät maahanmuuttajat, jotka vasta opettelevat suomen kieltä, sekä lapset ja nuoret, joilla on jonkin neurobiologisen syyn takia haasteita lukemisessa.
VaLas-kollektiivin uusin julkaisu, Päivi Lukkarilan Nokkahiiri-kustantamon kautta ilmestynyt Mervi Heikkilän ja Kirsi Pehkosen toimittama Aarre, on 13 selkonovellin kokoelma. Lukkarila opettaa S2-oppilaita alakoulussa ja on havainnut työssään erityistä tarvetta selkokielisille lyhyille tarinoille.
Kirjoituskutsu osoitettiin kaikille VaLas-kollektiivin kirjailijajäsenille ja kutsuun vastasi kahdeksan kirjailijaa.
Mervi Heikkilä, Raili Mikkanen ja Mimmu Tihinen ovat kokeneita selkokirjailijoita. Sen sijaan Kirsi Pehkoselle, Katariina Romppaiselle, Päivi Lukkarilalle, Sisko Latvukselle ja Anne Leinoselle kyse oli aivan uudesta lajityypistä, jonka he ovat kuitenkin ottaneet notkeasti haltuunsa.
Eilen Lastenkirjainstituutissa järjestetyssä kirjan julkistustilaisuudessa Katariina Romppainen tiivisti nasevasti kirjailijoilta nykyisin vaadittavan uudistumiskyvyn, joka ei ehkä aina osu kirjailijan omalle mukavuusalueelle: "Tämä aika vaatii sitä, että täytyy tehdä uusia asioita".
Novellien otollisin kohderyhmä lienee 11–15-vuotiaissa.
Kokonaisuus on suunniteltu silmällä pitäen erityisesti yläkoulun kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen genretarjotinta. Niinpä mukana on lyhyitä tarinoita, joista voi tunnistaa vaikkapa tieteiskirjallisuuden, kauhun, dystopian ja dekkarin piirteitä. Nokkahiiren verkkosivuilta löytyy myös opettajille valmista materiaalia novellien työstämiseen oppilaiden kanssa.
Sen aineisto valittiin jo aiemmin ilmestyneistä nuortenkirjailijoiden novelleista ja kertomuksista, ja Ari Saanio mukautti ne selkokielelle.
Hienoa, että selkokielisen lyhytproosan tarjonta laajenee.
Aarteen erityisvahvuus on nähdäkseni erityisesti siinä, että kirjoittajat ovat orientoituneet alusta lähtien kirjoittamaan valmiiksi lyhyeen selkomuotoon. Ainoastaan Anne Leinosen dystooppinen scifi-novelli "Muistipuut" on ilmestynyt aiemmin Portti-lehdessä 2018.
Parhaiten novellin mitat täyttävät Mervi Heikkilän fantasian tai uuskumman kyllästämät ”Vararengas” ja ”Rihmasto”. Kumpikin novelli lähtee liikkeelle reaalitodellisuudesta, mutta nyrjähtää sitten oudon puolelle.
”Rihmasto” ansaitsee erityistä kiitosta: siinä tytön luokan yhteisen luontoretken aikana kokema seksuaalinen ahdistelu otetaan tosissaan ja opettaja lupaa, että asia käsitellään perinpohjaisesti.
Katariina Romppaisen ”Luokkaretkessä” minäkertoja menee epähuomiossa väärään bussiin. Maahanmuuttajapojan ulkopuolisuuden tunnot tiivistyvät nasevasti lyhyeen tekstiin.
Päivi Lukkarilan ”Paras ystävä” antaa pienin vihjein tietoa siitä, että kyse on tieteistarinasta. Lukkarilan toinen tarina ”Avain” kuvaa taidokkaasti maahanmuuttajapojan huomiohakuisuutta, nähdyksi tulemisen tarvetta ja kotimaan kulttuuriin kuuluvaa isän auktoriteettia.
Kirsi Pehkosen ”Aarre”-novellin voi lukea dystooppisena kuvauksena yli 60 vuoden päässä olevasta todellisuudesta. Sara onkii merestä muovipussin, jonka sisällä on paljon kirjoja. Sekä muovi että kirjat ovat tytön arjessa tyyten vieraita asioita! Toisessa Pehkosen novellissa ”Tehtävä puistossa” kertojana ja kokijana on päivystävä konstaapeli, joka yrittää saada tupakan salamyynnistä epäillyn henkilön kiinni.
Sisko Latvuksen ”Paluu” kertoo Laurasta, joka on asunut isän työkomennuksen takia pitkään Ranskassa. Muutto takaisin Suomeen jännittää tyttöä. Latvus on itse asunut perheineen ulkomailla ja hän halusi tuoda kertomukseen oman kokemuksensa ”kielipuolisuudesta”. Toinen Latvuksen tarina ”Kuollut koira ei hauku” kasvaa arkisesta tarinasta tihentyväksi jännäriksi, kun pojan koira häviää ruokakaupassa asioinnin aikana.
Raili Mikkasen ”Pitkä odotus” kertoo perinteisen kummitustarinan Annasta, joka odottaa sulhastaan saapuvaksi juuri ennen häitä.
Mimmu Tihisen ”Siilissä” arkinen, mutta silti riittävän latautunut jännite syntyy kukkakaupan lähetin erehdyksestä, kun tyttö saa salaiselta ihailijaltaan kaktuksen odotetun ruusukimpun sijasta. Toisessa tarinassa Tihinen tekee alueenvaltauksen historiaan: ”Kirje Ameriikasta” on 14-vuotiaan Paulin kirje vanhemmilleen Suomeen. Poika on lähtenyt paremman elämän ja ansion toivossa Amerikkaan ja pyrkii vakuuttamaan kirjeessä vanhempansa siitä, että on tehnyt järkevän ratkaisun.
Jokaisen novellin alussa on Mervi Heikkilän lyijykynäpiirros. Kuvitukset toimivat mainiosti sisäänheittäjinä erilaisiin tarinoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti