Minna Levola: Ujo elämäni, 202 sivua, Karisto 2021. Kansikuva Emmi Kyytsönen.
Minna Levola debytoi viime vuonna varhaisnuortenromaanilla Tylsä elämäni.
Syksyn uutuus Ujo elämäni jatkaa tarinaa Lindan arjesta.
Linda on siirtynyt nyt alakoulun viimeiselle, kuudennelle luokalle.
Ujo elämäni jatkaa modernein maustein perinteisen tyttökirjallisuuden genreä. Luvut on nimetty lukemaan houkuttelevasti, mutta turhaa raflaavuutta välttäen.
Lindan perheen lisäksi kuvauksen keskiössä ovat parhaat ystävät, harrastukset ja tavallinen koulun arki.
Lindan jämpti arki järisee, kun isän Yhdysvalloissa asuva lääkärisisko muuttaa kuukaudeksi Lindan perheeseen ja tyttö joutuu luovuttamaan huoneensa tädin käyttöön.
Teos on omistettu ”kaikille, jotka loistavat varjossa”.
Yhtenä päivänä opettaja kannustaa Lindaa reipastumaan ja puhumaan kantavammalla äänellä, mutta koko luokalle suunnatussa ”tsemppipuheessa” opettaja toteaa, että jokaisen erityisyys on rikkaus ja arvokas asia.
Lindan mielestä on ristiriitaista, että ”Ujon pitää reipastua, mutta reippaan ei pidä ujostua”.
Lasten keskinäinen kilpaileminen ja kouluarvosanojen vertaaminen korostuvat romaanissa taajaan.
Linda harrastaa tanssicheeriä.
Siinä on kiva valmentaja, joka ei rääkkää ihmisiä koko ajan paremmuusjärjestykseen sen mukaan kuinka monta volttia tai flikkiä ne vetää lattialla. Mä oon siinä semihyvä, se on kivaa. Cheerissä olin huono. Tai siis valmentaja sanoi, että jos lakkaisin norkoilemasta sivussa ja teksin kaikkea reippaasti, niin olisin ihan ok.
Lindalla on myös mielipide pakkoluettamisesta, ja hän esittää varsin oikeaan osuvaa kritiikkiä koulussa suoritettavista lukudiplomeista ja erityisesti niiden kapeasta kirjavalikoimasta.
Emmis ei joudu lukemaan muuta kuin sellaista, josta se tykkää. Se tykkää sarjiksista, kuten mangoista ja semmoisista. Silti se on äikässä yhtä hyvä kuin minä. Emmiksen äiti ei piittaa mistään diplomeista. Mun äiti taas laittaa facebookiin päivityksen sydäntaustalla kuinka hänen tyttärensä on ahmaissut kaikki kirjat ennätystahtiin. Äiti harrastaa somekulisseja ja luulee etten huomaa.
Juonen tasolla isoimmaksi jännitteeksi nousee hieman keinotekoisesti Lindan omin luvin tädin tavaroista ottama korvakoru ja sen palauttaminen huomaamattomasti takaisin paikoilleen.
Linda on poikkeuksellisen tarkkanäköinen esiteini.
Vierailun aikana hän huomaa tädin tarkkaan rakentamassa kulississa pieniä halkeamia – aivan kuin tämä ei olisikaan aivan niin yksioikoinen ja ehdoton kuin mitä hän haluaa veljelleen esittää.
Ujon elämän parasta antia onkin Minna Levolan valloittava tapa todentaa arkisin havainnoin sitä, kuinka keskentekoisia tai epävarmoja aikuisetkin ovat välillä ihmissuhdetaidoissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti