Kirjallisuuspalkintojen anatomiaa – eli hukataanko lasten- ja nuortenkirjan ansaitsema mediahuomio raatityössä kiireen ja arvostuksen puutteen vai jonkun muun syyn takia?

 

 
Usein kuulen monelta eri taholta valitusta siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden kaipaama ja sille ehdottomasti kuuluva tila mediassa on kutistunut jo liki olemattomiin.    
 
Yksi todennäköisesti näkyvin, joskin hetkellinen nosto saadaan nykyisin lyhyillä palkintouutisilla. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää jo 40 vuotta aktiivisesti seuranneena huomaan haikailevani jo toistuvasti niitä vanhoja hyviä ja kenties jo peruuttamattomasti menneitä aikoja. 
 
1980-luvun lopulla otettiin vasta hieman kangerrellen haltuun tietoverkkoa ja sen mahdollistamaa reaaliaikaista laajojen ryhmien tavoittamista vain yhdellä tai kahdella napinapainalluksella. Tiedotusvälineisiin oltiin tuolloin tavallisesti yhteydessä faxeilla tai kirjeitse.
 
Toki lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoja oli totuuden nimessä nykyiseen verrattuna huomattavasti vähemmän, mutta silti tiedotus ja palkintojen profilointi tehtiin antaumuksella.
 
Lastenkirjainstituutin verkkosivuilta löytyy  listaus kaikista Suomessa jaettavista lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen eri genreille eri kategorioissa tai eri kohderyhmille jaettavista valtakunnallisista tai alueellisista palkinnoista. Niitä on jo yhteensä 29. 
 
Määrä pyöristyy 30:een, kun mukaan lisätään vielä Espoon kirjailijat ry:n perustama Tuikku-palkinto, jota on jaettu vuodesta 2024 lähtien. Tuikku huomioi pienkustantajien julkaisemat teokset, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjat. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ehdolle on asetettu myös lastenkirja, Tuula Peren ja Catty Floresin kuvakirja Kun siivet kantavat (WickWick 2025). 
 
Nykyisin valtaosa kirjallisuuspalkinnoista jaetaan kaksivaiheisesti: ensin asetetaan ehdokkaat, joista  valitaan lopullinen palkinnonsaaja. Vuosituhannen taitteessa Suomen Kirjasäätiön kolmen Finlandia-palkinnon jakoperiaatteita muutettiin siten, että esivalintaraadin jälkeen lopullisen voittajan tekee ”diktaattori”, joka on yleensä julkisuudesta tunnettu henkilö.  Tätä ennen sama Finlandia-raati valitsi ensin ehdokkaat ja sitten lopullisen voittajan. 
 
Näkökulmat ovat laajentuneet, kun myös lasten ja varhaisnuorten ääni tulee entistä paremmin kuulluksi kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. 

Lasten LukuVarkaus-palkinto perustettiin vuonna 2001. Siinä aikuiset tekevät esivalinnan vuoden lastenkirjoista ja lapsiraati tekee lopullisen valinnan. 

Samaa käytäntöä on hyödynnetty vuodesta 2017 jaetussa Runeberg Junior -palkinnossa. 
 
Suomen vanhimmat lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavat palkinnot ovat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinto. Zacharias Topeliuksen mukaan nimettyä ja tänä vuonna 80 vuotta täyttävää Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946. 

Kirjailija Arvid Lydeckenin mukaan nimettyä palkintoa on jaettu vuodesta 1969 (vuosina 1947–1968 palkinto tunnettiin vielä Valistuksen palkintona). Rahoittajina toimivat alkuvaiheessa kustantamot, WSOY ja Valistus. Vuosina 1987–1996 Topelius-palkintoa rahoitti Suomen Kirjasäätiö.
 
 
Nyttemmin Topelius- ja Arvid Lydecken-palkintojen rahoitus tulee Kopiosto-korvauksista ja palkintojen summa määräytyy kulloisenkin jakovuoden mukaan. 

Keskiviikkona jaetut palkinnot Laura Ertimolle  ja Maria Sannille sekä Tiia Mattilalle  olivat siis kumpikin tänä vuonna suuruudeltaan 2026 euroa. 

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnoista päättää kolmihenkinen, muutaman vuoden välein vaihtuva asiantuntijaraati, joka sekä nimeää ehdokkaat että tekee myös lopullisen päätöksen.

                                                  * * * * * 
 
1940-luvun sotavuodet kasvattivat etenkin alkuperäisen kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimikemääriä. Yksi Topelius-palkinnon perustamisen kimmokkeista oli antaa huomiota laadukkaille lasten- ja nuortenkirjoille ja niiden tekijöille. 
 
Vielä 1970-luvulla Suomessa ilmestyi vain muutama sata kotimaista suomen- tai ruotsinkielistä teosta. 

2000-luvulla ilmestyy Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastojen ja Kansalliskirjaston tilastojen mukaan vuosittain jo reilut 700 kotimaista lasten- ja nuortenkirjaa, mukaan lukien omakustanteet ja pienkustantajien julkaisemat teokset. 
 
Lasten- ja nuortenkirjojen tarjonta on siis kasvanut roimasti. Onkin liki mahdotonta, että yksittäinen henkilö, saati useampijäseninen asiantuntijaraati, pystyisi vakaasta tahtotilastaankaan huolimatta ottamaan haltuun koko tarjontaa. 
 
Lasten- ja nuortenkirja-alan palkintojen raatityöskentelyä avataan nykyisin harmillisen sattumanvaraisesti julkisuuteen. Paljon riippuu palkinnon taustaorganisaatiosta tai jakajasta, onko sillä taloudellisia resursseja tai muita voimavaroja tuottaa ja välittää raatityöstä ja palkinnon uutisoinnista tiedotteita jakoon esimerkiksi Suomen tietotoimiston kautta.
 
Mielestäni on perin harmillista, että esimerkiksi Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry hukkaa mahdollisuudet tiedottaa jakamistaan Topelius- ja Arvid Lydecken-palkinnoista laajemmalle kohderyhmälle. Saamani tiedon mukaan palkinnonjakotilaisuudet hoidetaan nykyisin suljetusti siten, että paikalla ovat lähinnä palkitut kirjailijat, kustantaja sekä raadin jäsenet. Palkinnonjakotilaisuudessa pidetyt puheet ja koonnit jäävät siis varsin pienen piirin kuultaviksi ja purtaviksi.  
 
Toisaalta ymmärrän – itsekin erinäisissä raadeissa istuneena – myös raatityöstä aiheutuvan kuormituksen. Rahallista korvausta aikaa vievästä raatityöstä on usein tarjolla vähänlaisesti tai ei lainkaan.  
 
Kun ehdolle pyritään saamaan kaikkien yhteisen edun nimissä kustantajien seuloma otos koko vuoden laadukkaimmista ja kiinnostavimmista uutuuksista,  raadin luku- ja haudutteluaika jää pakostakin lyhyeksi, koska uutuuksia ilmestyy usein pitkälle marraskuulle asti. 

Paljon asioita jää arvailun varaan: Toimittavatko kustantajat raadeille kirjoja välittömästi teoksen ilmestyttyä vai isommissa paketeissa vasta hieman ennen määräajan umpeutumista? Kuinka monta teosta raati kulloinkin saa luettavakseen? Onko palkintoa jakavalla taholla selkeät ohjeistukset palkinnon jakamiseen? Uudistetaanko niitä tarvittaessa? Entä onko raadilla mahdollisuutta kokoontua kasvotusten vai hoidetaanko palaverit sähköpostitse vai etäyhteydellä? 
 
Jatkuvasti sattumanvaraisemmaksi äityvän lasten- ja nuortenkirjanäkyvyyden aikana koenkin entistä tärkeämmäksi, että lasten- ja nuortenkirjapalkintojen raadit tekisivät kokoavaa summausta – ainakin yhdistyksen, järjestön, toimijan omilla verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla – isosta työstä, jotta julkisuuteen välittyisi mahdollisimman paljon erilaisia yhteenvetoja, havaintoja, analyysejä ja ahaa-oivalluksia uusimmasta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta. 

Kuva yllä: Venäläisen taiteilija Juri Ljukshinin käsin väritetty grafiikan vedos.