Vilja-Tuulia Huotarinen: Kaikki Saharasta. 188 sivua. Tammi 2026. Kansikuva Laura Lyytinen.
Näin pohtii Vilja-Tuulia Huotarisen juuri ilmestyneen Kaikki Saharasta -nuortenromaanin päähenkilö, 15-vuotias Sahara.
Nuori ja teini, ne on vanhanaikaisia sanoja, mehän eletään tässä ja nyt. Saisiko sitä olla vain ihminen? Jokin elollinen olento?
Näin pohtii Vilja-Tuulia Huotarisen juuri ilmestyneen Kaikki Saharasta -nuortenromaanin päähenkilö, 15-vuotias Sahara.
Sahara asuu Vantaanjoen varrella Vanhankaupunginkosken maisemissa. Hän ottaa tilaa ja maisemaa haltuunsa parkourin avulla.
Sahara nauttii liikuntalajista erityisesti sen vaatiman ponnistuksen, ketteryyden ja tasapainon vuorottelun takia. Näistä samoista taidoista on hyötyä myös elämässä.
Saharalle parkour on myös keino olla yhteydessä maailmaan tilanteessa, jossa hän
”on enemmän kuin ennen” ja jossa hän toisaalta vie äkkiä liikaa tilaa.
Äidin mielestä Sahara on pahimmassa mahdollisessa iässä:
Pahin ikä ikinä. Sitä paitsi hän on oikeassa. Kesästä lähtien on tuntunut siltä kuin jokin sisällä lämpenisi koko ajan. Ihan kuin ihoni pehmenisi ja veri virtaisi nopeammin, kiehuisi. Siksi avauduin Tiolle. Puhuin niin kuin puhuin, ja tässä on lopputulos. Ei enää Tioa.
Romaanin jännite syntyy, kun Saharan paras ystävä Tio muuttaa Kokkolaan.
Ennen muuttoa Sahara on tunnustanut rakkautensa Tiolle, mutta kokee tulleensa torjutuksi.
Ero ystävästä on Saharan mielestä verrattavissa kuolemaan. Hän traumatisoituu ja lakkaa puhumasta.
Samalla Sahara huomaa siirtyneensä uuteen aikaan ja elämänvaiheeseen, jossa ongelmista ei enää pääse yli juoksemalla.
Pikaistuksissaan hän lähtee Rovaniemelle Keitoon kapakkaan, missä hänen edesmenneen isänsä bändi keikkailee. Matkalla Sahara pysähtyy myös Kokkolaan tapaamaan Tioa.
Matkan eri vaiheissa hän saa paljon apua ja tukea.
Tärkein opas ja henkiystävä on muille näkymätön Xei, jolla on sininen irokeesi.
Junamatkalla tukijoukkoihin liittyy vielä omalaatuinen konduktööri.
Myös salamyhkäinen ja tapahtumien kulkuun etäältä vaikuttava ”Johtokunta” on merkittävässä roolissa. Huotarinen liittää realistiseen kerrontaan maagisia elementtejä luontevasti.
Ero ystävästä on Saharan mielestä verrattavissa kuolemaan. Hän traumatisoituu ja lakkaa puhumasta.
Samalla Sahara huomaa siirtyneensä uuteen aikaan ja elämänvaiheeseen, jossa ongelmista ei enää pääse yli juoksemalla.
Pikaistuksissaan hän lähtee Rovaniemelle Keitoon kapakkaan, missä hänen edesmenneen isänsä bändi keikkailee. Matkalla Sahara pysähtyy myös Kokkolaan tapaamaan Tioa.
Matkan eri vaiheissa hän saa paljon apua ja tukea.
Tärkein opas ja henkiystävä on muille näkymätön Xei, jolla on sininen irokeesi.
Junamatkalla tukijoukkoihin liittyy vielä omalaatuinen konduktööri.
Myös salamyhkäinen ja tapahtumien kulkuun etäältä vaikuttava ”Johtokunta” on merkittävässä roolissa. Huotarinen liittää realistiseen kerrontaan maagisia elementtejä luontevasti.
Matka Rovaniemelle vertautuu lopulta matkaan tuonpuoleiseen tai toiseen todellisuuteen. Matkan aikana Sahara penkoo muistojaan ja totuttelee samalla myös ajatukseen pian syntyvästä pikkusisaruksesta.
Nuortenromaaneissa usein toistuva aihelma, nähdyksi tuleminen omana itsenään, tulee Saharan kasvutarinassa kauniisti esille.
Vilja-Tuulia Huotarinen sanoittaa poikkeuksellisen kauniisti ja silti omintakeisesti murrosiälle ominaisia kehon muutoksia:
Huotarisen avaus nuortenkirjailijana oli kolmiosainen Silja-sarja (Karisto 2007–2010). Se sai sytykkeen Anni Polvan muistoksi vuonna 2006 järjestetystä tyttökirjojen kirjoituskilpailusta, jonka Huotarisen käsikirjoitus Siljan laulu voitti.
Seuraavat nuortenromaanit valoa valoa valoa (2011) ja Kimmel (2014) ottivat jo Silja-sarjaa enemmän etäisyyttä perinteiseen tyttökirjallisuuteen.
Vilja-Tuulia Huotarinen sanoittaa poikkeuksellisen kauniisti ja silti omintakeisesti murrosiälle ominaisia kehon muutoksia:
Lantion kaari kaartui ja kyynärpäihin uurtui vakoja. Karvat rehottivat villimmin. Ihan kuin huuletkin olisivat näyttäneet erilaisilta, niistä tuli pusuhuulet.
Huotarisen avaus nuortenkirjailijana oli kolmiosainen Silja-sarja (Karisto 2007–2010). Se sai sytykkeen Anni Polvan muistoksi vuonna 2006 järjestetystä tyttökirjojen kirjoituskilpailusta, jonka Huotarisen käsikirjoitus Siljan laulu voitti.
Tyttöys ja tyttökirjan kliseet – sekä hyvässä että pahassa – näkyvät kuitenkin kaikkien kolmen teoksen pohjajuonteena, mutta samaan aikaan Huotarinen myös uudistaa genreä kyseenalaistamalla ja hätkähdyttämällä, sekä kielen että nuoruuden kuvauksen osalta.
Teosten metafiktiivisen ja kohosteisen, mutta kaikkea itsetarkoituksellista alleviivaamista karttavan kerronnan ansiosta lukija pysyy valppaana.
Kaikki Saharasta sisältää sekä konkreettista että vertauskuvallista aukkoisuutta (esimerkiksi kohdassa, jossa teoksen kiteyttävä motto puuttuu ja suluista löytyy vain maininta, että siihen sopisi lause filosofilta tai junan konduktööriltä.
Kaikki Saharasta sisältää sekä konkreettista että vertauskuvallista aukkoisuutta (esimerkiksi kohdassa, jossa teoksen kiteyttävä motto puuttuu ja suluista löytyy vain maininta, että siihen sopisi lause filosofilta tai junan konduktööriltä.
Toistuvasti Sahara myös viittaa ylimalkaisella mutta hyvin tunnepitoisella ”Lina ja Meri ja koko kaveriporukka” -ilmaisulla tärkeimpään luottokaverien sidosryhmäänsä.
Saharan äiti on kirjailija, ja tytär on luultavasti senkin takia hyvin tietoinen kielen rekisteristä ja kirjoittamisen lainalaisuuksista.
Saharan äiti on kirjailija, ja tytär on luultavasti senkin takia hyvin tietoinen kielen rekisteristä ja kirjoittamisen lainalaisuuksista.
Sahara myös viittaa taajaan äidin kirjoissaan viljelemiin juoniratkaisuihin ja vertauskuviin.
Äitii on erityisen mieltynyt erilaisiin kivilajeihin ja jopa isompiin kivenmurikoihin, joita löytyy eri puolilta kotia.
Ylitulkintaa tai ei, itse näen tässä äidin kiviaddiktion kuvauksessa kunnianosoituksen Merja Otavan Priskalle (1959), joka aikanaan oli käänteentekevä, suomalaista nuortenromaania radikaalisti uudistanut teos.
Tavan takaa Sahara puhuttelee äitiään äitikullaksi viitaten tämän mielipiteisiin tai teosten ominaislaatuun.
Kaikki Saharasta onkin kiinnostava myös perhedynamiikan kuvauksessaan: nuortenkirjoissa on nimittäin huomattavasti yleisempää, että niiden keskushenkilöt kapinoivat ja ottavat etäisyyttä vanhempiinsa. Saharan suhde äitiinsä on sen sijaan luja. Tätä tunnesidettä ei edes ”Etelä-Suomen viimeinen hevari", äidin nolo miesystävä Santeri, pysty horjuttamaan.
Silti Sahara toteaa: ”Perhe on kamalan iso sana ja vie paljon tilaa”.
Huotarisen kieli on samaan aikaan hyvin täsmällistä ja silti hurmaavasti helisevää ja rekisteriltään – nuortenromaaniksi – kokeilevaa:
”Taivas näyttää nuuskalta ja sijaitsee liian korkealla täältä maasta katsottuna”.
Tion paljaat nilkat ”leiskui kuin majakat” ja ”kadunpätkä on kuin musta metrilaku”.
Tällainen kielen ja kerronnan rentous laajentaa toivon mukaan luontevasti nuoruudesta omintakeisesti mutta silti yleispätevästi kertovien kirjojen lukijakuntaa.
Kustantaja Tammi ilmoittaa verkkosivuillaan teoksen edustavan lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta, modernia kirjallisuutta ja nykykirjallisuutta.
Tavan takaa Sahara puhuttelee äitiään äitikullaksi viitaten tämän mielipiteisiin tai teosten ominaislaatuun.
Kaikki Saharasta onkin kiinnostava myös perhedynamiikan kuvauksessaan: nuortenkirjoissa on nimittäin huomattavasti yleisempää, että niiden keskushenkilöt kapinoivat ja ottavat etäisyyttä vanhempiinsa. Saharan suhde äitiinsä on sen sijaan luja. Tätä tunnesidettä ei edes ”Etelä-Suomen viimeinen hevari", äidin nolo miesystävä Santeri, pysty horjuttamaan.
Silti Sahara toteaa: ”Perhe on kamalan iso sana ja vie paljon tilaa”.
Huotarisen kieli on samaan aikaan hyvin täsmällistä ja silti hurmaavasti helisevää ja rekisteriltään – nuortenromaaniksi – kokeilevaa:
”Taivas näyttää nuuskalta ja sijaitsee liian korkealla täältä maasta katsottuna”.
Tion paljaat nilkat ”leiskui kuin majakat” ja ”kadunpätkä on kuin musta metrilaku”.
Tällainen kielen ja kerronnan rentous laajentaa toivon mukaan luontevasti nuoruudesta omintakeisesti mutta silti yleispätevästi kertovien kirjojen lukijakuntaa.
Kustantaja Tammi ilmoittaa verkkosivuillaan teoksen edustavan lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta, modernia kirjallisuutta ja nykykirjallisuutta.
Hieman kryptiset määritelmät tuntuvat mielestäni keinotekoisilta: toki nuorille suunnatut, kieleltään ja sisällöltään kunnianhimoisesti laaditut romaanit tulisi nykyisin jo itsestäänselvästi laskea kaunokirjallisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti