Kuvakirjoja isoista aiheista

Tuula Pere & Catty Flores: Kun siivet kantavat, 40 sivua, WickWick 2025.
 
Tuula Pere & Catty Flores: Myrskypurjehdus, 42 sivua, WickWick 2025.
 
 
 

 
Kuvakirjoja julkaisevat nykyisin monet pienet kustantamot. 
 
Tuula Pere perusti WickWick-kustantamon vuonna 2010. 

Kustantamon erikoisuutena on se, että Pere laatii itse tekstit kaikkiin kuvakirjoihin ja tilaa kuvitukset ulkomaisilta kuvittajilta. 

Kustantamon alkuvaiheessa hän jopa kuvitti kirjat itse Photoshop-ohjelmalla. 
 
Kustantamon toisena erikoisuutena on se, että WickWick teettää kuvakirjoista myös englanninkieliset versiot ja ne ilmestyvät suomenkielisten laitosten tapaan yleensä sekä kovakantisina että nidottuina laitoksina.
 
Esimerkiksi Englannissa kuvakirjoja on ilmestynyt pitkään nidottuina, mikä madaltaa lapsiperheiden kynnystä hankkia lapselle omia kirjoja. 

Adlibriksen kautta tilattuna nidotun WickWickin kuvakirjan voi ostaa 22 eurolla, mikä tosin ei mielestäni ole vielä ”riittävän” houkutteleva hinta ajatellen jatkuvasti köyhtyvien lapsiperheiden ahdinkoa.
 
Tuula Peren uuden Lyrics of life -kuvakirjasarjan innoittajina ovat olleet hänelle elämän eri vaiheissa tärkeät laululyriikat. 

Myrskypurjehdus on saanut inspiraatiota Rod Stewartin ”Sailing”-kappaleesta ja Kun siivet kantavat Simon & Garfunkelin kappaleesta ”El Cóndor pasa”. 

 

Kondorinkotkan poikaset Artturi ja Valtteri ovat luonteeltaan aivan erilaisia, vaikka niillä on ollut samanlaiset kasvun edellytykset. Valtteri on huimapäistä veljeään varovaisempi luonne. Se pelkää lentoharjoituksia, ja ahdistus lisääntyy, kun Artturi ei palaakaan omilta lentotreeneiltään enää takaisin kotipesään. 
 
Valtteri saa kuitenkin tukea ja kannustusta, minkä turvin se lopulta uskaltaa levittää siipensä ensilentoon.
 

Kun siivet kantavat oli ehdolla Tuikku-palkinnolle, joka nostaa esiin pienkustantajien  julkaisemia teoksia.  

Tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 2024 lähtien pienkustantamon kustantamalle tai omakustanteena julkaistulle korkeatasoiselle kaunokirjalliselle teokselle. 

Ehdokkaat nimeää ja lopullisen voittajan päättää kirjailijayhdistyksen hallitus. Palkinto ottaa huomioon kaikki kaunokirjallisuuden lajit eli myös lasten- ja nuortenkirjat. 

Palkinnon sai tänä vuonna Carita Forsgrenin aikuisten romaani Iättömät (Osuuskumma 2025).

Kondorikotkan poikaset kallionkielekkeellä sijaitsevassa pesässä.
Catty Floresin kuvitusta Tuula Peren tekstiin kuvakirjassa
Kun siivet kantavat (WickWick 2025).

Kondorikotkien pesässä on kaksi poikasta, Arttu ja Valtteri. Vaikka ne ovat saaneet kumpikin yhtä paljon ravintoa ja hoivaa, niin Arttu on rohkea ja luottavainen ja Valtteri arka ja varovainen. 

Arttu lähtee rohkeasti kokeilemaan siipiensä kantavuutta, mutta ei palaakaan enää kotipesälleen. 

Valtterin huoli ja pelko kasvavat entisestään.

Vähitellen saamansa tuen ja kannustuksen avulla Valtteri kuitenkin luottaa taitoihinsa ja kohoaa siivilleen.

Arka kotkanpoika saa tukea ja kohoaa lopulta vanhempiensa
kannustamana siivilleen. Catty Floresin kuvitusta Tuula Peren
tekstiin kuvakirjassa Kun siivet kantavat (WickWick 2025).

Kun siivet kantavat on tarinaltaan melko perinteinen kasvun ja itsenäistymisen kuvaus. 

Enemmän ajankohtaista kulmaa löytyy Myrskypurjehdus-kuvakirjasta. 
kertoo Liban-nimisen pojan perheestä, joka on joutunut muiden pakolaisten tavoin jättämään kotinsa ja lähtemään tien päälle. 
 
Matka oli kestänyt jo vuosia, eikä loppua näkynyt. ”Mihin olemme oikein menossa” Liban kysyi välillä aikuisilta.
 
Aikuiset kertovat määränpääksi mitä milloinkin: seuraava kylä tai kaupunki, toisinaan vuoren ylitys tai rotkon kiertäminen. 

Silti pojasta tuntuu, että kukaan aikuisista ei pysty antamaan hänen kysymyksiinsä kunnollisia vastauksia. 

 

Libanin perhe pakenee sodan jaloista.
Catty Floresin kuvitusta Tuula Peren 
tekstiin kuvakirjassa Kun siivet kantavat
 (WickWick 2025).

Libanin perhe kasvaa matkan aikana pikkusisaruksella.  
 
Isä joutuu tekemään kaksi vaikeaa päätöstä: iäkäs sukulaismies joutuu keskeyttämään matkan. Perheen vauva ja äiti lähtevät isolla laivalla jatkamaan matkaa.  Isä ja Liban jäävät rakentamaan hylkytavarasta venettä, jolla he lähtevät ylittämään valtamerta. 
 
Vaarallinen merimatka opettaa poikaa luottamaan isänsä tahdonvoimaan: purjehtimiseen kuuluu se, että aina ei voi edetä suorinta mahdollista reittiä. He joutuvat lopulta veden varaan mutta pelastuvat kuin ihmeen kaupalla.
 

Merimatka hataralle veneellä on vaarallinen.
Catty Floresin kuvitusta Tuula Peren 
tekstiin kuvakirjassa Kun siivet kantavat (WickWick 2025).

Catty Flores on ranskalainen, mutta sittemmin perheensä mukana Espanjaan muuttanut kuvittaja. Kummassakin kuvakirjassa kuvitustyyli on hyvin tyylitelty, mikä toisaalta sopiikin isojen aiheiden käsittelyyn.
 
Värien kontrastit ovat välillä kuitenkin harmillisen heikkoja, ja hahmot eivät erotu riittävästi taustasta. 

Huomio kiinnittyy myös  kummankin kirjan alun ja lopun tyhjiin valkoisiin sivuihin, jotka johtunevat painoarkkien vakiomäärästä. 
 
WickWickin kustantamissa kuvakirjoissa on aiemminkin kerrottu sodan ja teemoista. 
 pakolaisuuden teemoista.
 
Lisää kuvakirjoja sodasta:
 

Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja, Tammi 2024
 
Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Aamun toiveet, WSOY 2024
 
Katie Daynes, Ashe De Sousa & Oksana Drachkovska: Kysy ja kurkista! Pakolaisuus,suomentanut Sari Kumpulainen, Tammi 2024
 
Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset, suomentanut Eero Balk, Tammi 2023
 
Frank Furu & Linda Bondestam: Mutta te ette ole äiti, suomentanut Katri Tapola, Etana Editions 2021
 
Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota, Tammi 2021
 
Karoliina Suoniemi: Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa, kuvittanut Emmi Kyytsönen, Avain 2023
 
Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018
 
Tuula Pere & Andrea Alemanno: Muurien välissä, WickWick 2018.
 
Tuula Pere & Georgia Stylou: Vadelmanpunainen, WickWick 2017.
 
Tuula Pere & Andrea Alemanno: Laakson kehtolaulu, WickWick 2017.
 
Sari Koivukangas: Malaki pelkää sotaa. Terapeuttinen lastenkirja, OK-kirja 2016
 
Tuula Pere & Andrea Alemanno: Muurien välissä, WickWick 2018.
 
Rascal & Sophie: Tinka, suomentanut Hannele Pohjanpalo, Basam Books 2013
 
Alessandro Pelliccioni & Katri Tapola: Pelätin ja rastas, Mirri Creative 2015.
 
Maarit Malmberg & Jouni Koponen: Aapeli ja evakkomatka, Minerva 2011
 
Maarit Malmberg & Jouni Koponen: Aapeli sotaveteraani Reino, Minerva 2010
 
 
 

 

Vastakohdat täydentävät aina toisiaan, olipa kyse sisaruudesta tai elämästä ylisummaan

 

Veera Salmi: Veljeni Valentin. Kuvittanut Nelli Långstedt. 176 sivua. Otava 2026.

 

 

–   – Minusta oli hauskaa, että sain asua tällaisessa paikassa kuin Antraluusia, jossa kaikki saivat tehdä mitä tykkäsivät, ja jonka presidentin motto oli: Ensin valo, sitten ilo. Minä olin täällä Antraluusiassa tosi iloinen, ja eniten siksi, että tämän paikan ainoa sääntö oli: Toisia ei saa kiusata! 

 
 
Alkuvuodesta olin katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Jacob Höglundin ohjaaman lastennäytelmän Veljeni, Leijonamieli. 

Näytelmä sai ensi-iltansa jo syksyllä 2024 ja se on pienen tauon jälkeen otettu suuren kysynnän jälkeen uudelleen ohjelmistoon. 
 
Kuulun itse Lindgrenin lastenromaanin ensimmäiseen lukijasukupolveen. Itse näytelmä jätti minut kylmäksi enkä vakaasta halustani huolimatta päässyt lapsuuden lukukokemukseni taikapiiriin. 
 
Veera Salmen lastenromaani tunnustaa jo nimellään vaikutevelan Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielelle. 

Salmen teosta lukiessani pohdin kuitenkin jatkuvasti kirjailijan – tai kustantajan? – perimmäisiä vaikuttimia tuoda edeltävän klassikon inspiroiva vaikutus niin avoimesti esille. 

Uskon, että hieman toisenlaisilla juonen variaatioilla kirjailija olisi voinut luoda jopa nykyistä paljon omannäköisemmän ja siten valovoimaisemman,  fantasian keinoja hyödyntävän ja moniarvoisuutta tomerasti puolustavan saturomaanin. 
 
Veljeni Valentin kertoo kaksosista, Valentinista ja Ramonasta. Kun sisarukset ovat yhdessä kaupungilla,  Valentinin nopeus pelastaa puhelimeensa hajamielisesti keskittyneen Ramonan joutumasta auton alle, mutta veli  kuolee sairaalassa saamiinsa vammoihin. 
 
Pian Ramonakin siirtyy Antraluusiaan, missä veli ja kaksosten syntymän yhteydessä kuollut äiti häntä odottavat. 

Ramonaa on kiusattu koulussa ja se on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa nujertaen samalla monia unelmia. 
 
Ramonalle selviää, että Antraluusiassa jokaisella on oma voimansa ja erikoiskykynsä. Valentinin voima liittyy puihin ja  kärsivällisyyteen, mutta Ramonalla ei ole vielä pienintäkään aavistusta omasta erityisyydestään. 

Antraluusiassa presidentin virkaa toimittaa lyhtykrotti.
Nelli Långstedtin kuvitusta Veera Salmen lastenromaaniin
Veljeni Valentin (Otava 2026). 

 
Ramona saa kuulla, että Antraluusiassa ihmiset saavat itse päättää asioistaan. 

Ainoa sääntö on, että ketään ei saa kiusata tai muutoin satuttaa. Kaupungin asioista muodollisesti vastaava presidentti on todellisuudessa kala, lyhtykrotti.  

 
 

–   Eikö täällä missään ole parkkitaloja, toimistoja, laitoksia tai virastotaloja? minä kysyin katsellessani innoissani joka suuntaan. 

Valentin kertoi, ettei Antraluusiassa ollut mitään sellaista. 
 
–   Täällä ei ole edes poliisilaitosta, koska yhtään rosvoa ei ole missään. Jos jossain syttyy tulipalo, niin kaupungin väki kokoaa joukostaan nopeasti palokunnan, joka lähtee punaisella autolla paloa sammuttamaan. Ja se onkin Antraluusian ainoa auto, hän sanoi.

 
Ramona saa uusia ystäviä, muiden muassa robottikoira Tiikerin ja Martan, vanhemmistaan eksyneen pienen tytön, josta sukeutuu karismaattinen ja sanavalmis sivuhenkilö. 

Martan toiveikkuus ja uhmakkuus auttavat välillä Ramonaakin pahimman epätoivon hetkillä. 
 
Antraluusian olot kuulostavat aluksi kieltämättä vähän liian hyviltä ollakseen totta. 
 
Onnella on tietysti myös kääntöpuolensa. 

Rajanaapurina oleva Gorgonorin kaupunki hohkaa jo nimellään ynseyttä ja kolkkoutta. 
 
Antraluusiassa unimaatti valmistaa ihmisille unia, jotka kertovat heidän läheisistään, eli heistä, jotka eivät ole vielä päässeet Antraluusiaan. 

Painajaisia sisarensa kanssa tehtaileva Lusius ei ole
ulkoiselta olemukseltaan järin pelottava. Nelli Långstedtin kuvitusta
Veera Salmen lastenromaaniin  Veljeni Valentin (Otava 2026).  

Gorgonorissa taas syntyvät painajaiset, mutta tähän saakka niiden kulku Antraluusiaan on saatu estetyksi erityisten unisieppareiden avulla. Gorgonoria hallitsevat särmikkäät sisarukset, Lusius ja Leila,  joiden väliset skismat sysäävät Antraluusian asukkaat ahdinkoon. 
 
Valentin lähtee vaaralliselle matkalle Gorgonoriin. Ja odotustenmukaisesti Ramonan on karaistava itsensä ja lähdettävä veljensä perään.  
 
 
Erityisen huomion ansaitsee tapa, jolla Veera Salmi hyvin pienieleisesti kertoo Ramonan ja Valentinin perheen romanitaustasta, esimerkiksi kun isä viittaa sukunsa tuhatvuotiseen historiaan ja äkkipikaiseen luonteeseen tai äidin taitoon tehdä ennustuksia ihmisten käsistä. 
 
Lopussa korostuu koko lastenromaanin punaisena lankana moniarvoisuuden ja moninaisuuden puolustus. Ramona hyväksyy itsensä sellaisenaan ja samalla hän ymmärtää kuinka elämässä valo ja pimeys vaihtelevat. 

Gorgonorin luurangon ja Ramonan kohtaamisessa on Nelli Långstedtin
kuvituskuvassa aivan erityistä latausta. Långstedtin kuvitusta 
Veera Salmen lastenromaaniin  Veljeni Valentin (Otava 2026).  

 
Nelli Långstedtin viivapiirrokset ovat tarkkoja, mutta  jäävät usein paperin pintaan. Hän kuvaa hahmot melko staattisina, mikä vaimentaa hieman kerronnan sadunomaista tunnelmaa. 

Enemmän latausta ja intensiteettiä löytyy kuvista, joissa kohtaus on kehystetty art nouveau -tyyliin. 

Esimerkiksi kuvituskuva Ramonan ja Gorgonorin luurangon kohtaamisesta  on todella tehokas ja mieleenjäävä! 

 

 

 

 

Yhteiskuntaluokkia ja jakolinjoja

Marja Aho: Chiaroscuro,  269 sivua, Myllylahti 2025. Kansikuva Karin Niemi.

 

Marja Ahon nuortenromaani Chiaroscuro on viihdyttävä joskin asetelmallinen kuvaus eri yhteiskuntaluokissa kasvavien nuorten yllättävästä ja eriparisesta rakkaudesta.  
 
16-vuotias  Fiona on vauraan kulttuurikodin kasvatti. Hänen isänsä on juuri saanut kiinnityksen Lontoon Philharmoniaan kapellimestariksi. Isän suhdeverkostojen ansiosta Fiona saa myös kesätyön kamarimusiikkifestivaaleilla. 
 
Yllättäen ja aluksi vähän itseltäänkin salaa hän ihastuu ja rakastuu pahamaineisessa kerrostalolähiössä varttuneeseen Rafaan, joka kantaa itsesuojelutarkoituksessa mukanaan viidakkoveistä.
 
Nuorten ensikohtaaminen on dramaattinen, sillä Rafa pelastaa Fionan laukkurosvon kynsistä. Sittemmin paljastuu, että Rafa tuntee ryöstelijän.
 
Fiona järkyttyy aluksi Rafan taustoista ja ymmärtää, miksi poika hymyilee niin harvoin. 
 
Turvallisessa pumpulissa kasvaneen Fionan mielestä Rafan elämä muistuttaa jopa enemmän gangsterielokuvaa kuin tavallisen nuoren elämää! 
 
Fionan maalausharrastus tuo romaaniin jännitettä. Kuvaamataidon opettaja antaa kesäläksyksi tehdä maalauksen, jossa leikitellään valoilla ja varjoilla. 
 
Romaanin nimi juontaa italialaisen renessanssiajan taiteilijan Caravaggion kehittelemästä valohämyn vaikulteman luovasta chiaroscuro-tekniikasta.
 
Aiemmin Fiona on käyttänyt maalauksissaan hempeitä ja kuulaita värejä, "– – 

 – –  romanttista vaaleanpunaista, herkkää shampanjaa ja viatonta valkoista. Värejä, jotka huokuvat puhtautta, rauhaa ja tyyneyttä. Iloa ja valoa."

Tutustuminen Rafaan tuo maalaamiseen kaivattuja tummempia sävyjä, yön hämyä ja jopa sysimustaa, eli samoja värejä, joita Fiona tunnistaa Rafan elämästä.  
 
Keskiviikkona julkaisin Lastenkirjahyllyssä arvion Tiia Mattilan säeromaanista Selviämisen soundtrack.  

 

Marja Ahon Chiaroscurossa on monin paikoin samankaltaista vastakkainasettelua liittyen keskushenkilöiden erilaisten elämänkokemusten ja yhteiskunnallisen aseman kuvaukseen.
 
Mattilan päähenkilön Iiron tavoin myös Fiona päätyy salailemaan suhdettaan Rafaan   luottoystävälleen Manuelalle ja vanhemmilleen. 

 

Hän tiedostaa, että jo lapsuudesta tuttu perheystävien poika Julius olisi läheisten mielestä monella tavalla varma ja turvallinen valinta. 
 
Manuelan mielestä Julius on ”aika hot” ja Fiona ja Julius olisivat ”cute couple”. 

 

Rafan tatuointeihin Manuela sen sijaan suhtautuu paheksuvasti. 
 

Ensivierailu Rafan kotiin avaa Fionan silmät lopullisesti. Hän ei voi käsittää, että Rafan perheessä on niin tiukkaa rahan kanssa. 
 
Rafa konkretisoi asiaa: 

–   Loppukuusta on aina sama homma, hän mutisi. – Joudutaan venaan, että faijan tilille kilahtaa Kelalta rahaa. Ei voida oikein ostaa mitään, saati mennä ulos syömään.  – – 

Fiona kuunteli Rafaa järkyttyneenä. Hän ei ollut tiennyt, että Rafan perhe eli näin niukasti. Kirjaimellisesti kädestä suuhun. 
 
Hän oli pahoillaan Rafan puolesta. Mitä ihmettä Rafan isä tekisi, jos joku perheestä sairastuisi vakavasti? Tai jos pyykkikone hajoaisi tai tapahtuisi jotakin muuta yllättävää? Säälin ja järkytyksen lisäksi Fiona tunsi halua auttaa.
 
–  Tilataanko jotain syötävää? hän ehdotti. – Vaikka susheja. Mä tarjoan.

Fionan maailmankuva avartuu ja samalla hän huomaa vanhempiensa luutuneet asenteet. 
 
Tytär katsoo isäänsä uusin silmin: 

Kuinka vähän isä tiesikään toisenlaisesta elämästä. Siitä maailmasta, jossa Rafa eli. 
 
Se ei ollut Rafan syytä, että hän oli erilainen. Kukaan ei voinut vaikuttaa siihen, millaiseen kotiin sattui syntymään. Miten isä, joka oli viisas ja sivistynyt, ei ymmärtänyt sitä.

Rafan moottoripyöräharrastuksen kautta Fiona tutustuu itselleen vieraaseen alakulttuuriin. 

 

Eroottinen lataus välittyy tavassa, jolla Aho kuvaa Fionan herkkkyyttä aistia Rafan kehon tuoksuja:

Fiona nojasi päätään Rafan paljaaseen rintaan. Iho oli kuuma, ja se tuoksui auringolta, hieltä ja energiajuomalta.
 
–  –  Hän otti hupparin vastaan ja puki sen suosiolla yllensä. Se tuoksui öljylle, bensalle ja tupakalle.

Isovanhemmilla on nuortenkirjoissa edelleen tärkeä tehtävä kannatella nuoria päähenkilöitä erilaisissa vastoinkäymisissä. 

 

Rafan mummi ja Fionan isoisä kannustavat kumpaakin nuorta välillisesti ja suoraan kuuntelemaan paremmin sydämensä ääntä.
 
Romaanin loppu kiertyy lopulta seesteiseksi dramaattisen moottoripyöräonnettomuuden ja ylisukupolvisten  perheselkkausten purkautumisen jälkeen. 

 

Tukiverkostoista huolimatta nuori kaipaa vanhemman hyväksyvää ja arvostavaa katsetta Tiia Mattilan säeromaanissa

  

Tiia Mattila: Selviämisen soittolista, 246 sivua. Myllylahti 2026. Kansikuva Riikka Pihlajamaa. 
 

 
Tiia Mattilan viime vuonna ilmestynyt esikoinen, säeromaani Humalan soundtrack palkittiin alkuvuodesta Topelius-palkinnolla. 
 
Yläkoululaisen Iiron tarina täydentyy nyt jatko-osalla Selviämisen soittolista. 
 
Iiro on muuttanut epävakaiden kotiolojen takia parhaan ystävänsä Topin perheeseen.
 
 
Iiron tukiverkostoon kuuluu onneksi myös kummitäti Annika. Hän yrittää vakuuttaa pojalle, että 15-vuotiaalla ei tarvitse olla vielä kovin kauaskantoisia tulevaisuuden suunnitelmia. 
 

–     –  ” Ei sun tarvii 
viisitoistavuotiaana tietää,
mitä haluat loppuelämältäs. 
Moni opiskelee
useemman ammatin elämänsä aikana
tai päätyy tekemään ihan jotain muuta
kuin mitä on opiskellu.
Eikä kummassakaan ole mitään väärää.”

 
Tuntuu hyvältä lukea tällaisia aikuisen järjen ääniä nykyaikana, jolloin nuoruuden kuvaus niin mediassa kuin tosielämässäkin näyttää äityvän entistä suorituskeskeisemmäksi.
 
 
Iiron alkoholisoituneet ja monin tavoin elämässään sivuraiteelle ajautuneet vanhemmat yrittävät nyt ryhtiliikettä ja tekevät aloitteen paikata rikkoutuneita välejä.  
 
Sattumalta äiti tulee töihin samaan kahvilaan, missä Iirokin on koulun jälkeen töissä. Niinpä pojan on vaikea unohtaa solmulle menneitä suhteita.
 
Samaan aikaan Topin ja Iiron kaverisuhde syventyy uudelle tasolle, ja siitäkin aiheutuu Iirolle päänvaivaa. Isällä on nimittäin jyrkät mielipiteet homoista.

Perhedynamiikan häiriöistä ja luottamuksen menettämisestä huolimatta Iiro kaipaa vanhemmiltaan hyväksyntää. Tätä vaikeaa ja monisyistä asiaa Mattila kuvaa myötäeläen ja uskottavasti.  
 
Mattila puhuttelee kiitossanoissaan nuoria lukijoitaan, joilla on Iiron tavoin vaikeuksia saada omilta vanhemmiltaan hyväksyntää seksuaaliselle suuntautumiselleen. 

Valtaosassa kotimaisia nuortenkirjoja on jo siirrytty entistä moniarvoisempaan ja sallivampaan ajatteluun koskien yksilön seksuaalisesta identiteettiä.

Siksi 2020-luvulla tällainen vanhempien homofobian kuvaus tuntuu jo hieman aikansa eläneeltä, joskin sen kuvaamiselle varmasti ja valitettavasti on edelleen tarvetta.  

Topi on kuitenkin valmis aluksi sopeutumaan Iiron toivomaan ”kaappisuhteeseen”. 
 
Iiron vanhempien homofobia rinnastetaan viitteellisesti myös heidän alhaiseen koulutustasoonsa. 

Sen sijaan kaikissa muissakin toimissaan fiksut, sallivat ja valveutuneet Topin vanhemmat ovat nopeasti tehneet päättelyitä poikien lähentyneistä väleistä.
 
Säeromaanin muoto tuntuu jatkuvasti etsivän uusia uomia, jotka mahdollistavat parhaimmillaan vähän lukeville nuorille kannustavia ja riittävän helppolukuisia elämyksiä. 
 
Tiia Mattilan säeromaaneissa puhekielisyys ja dialogi keventävät kokonaisuutta.
 
 
Kukaties Mattila vielä jatkaa Iiron itsenäistymisen kuvausta?  Säeromaani-formaatissa ei muistini mukaan olekaan aiemmin Suomessa ilmestynyt samasta päähenkilöstä kertovia sarjakirjoja. 

Pingistä sanoilla, mutta onneksi myös aitoja kohtaamisia

 

Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä. Kuvittanut Cecilie Ellefsen.  156 sivua. Suomentaneet Virpi Vainikainen, Sirkka-Liisa Sjöblom, Tapio Koivukari ja Kaija Anttonen. Tammi 2025. 
 

Yhteispohjoismaiset lyhytproosakokoelmat tarjoavat luontevan alustan kurkistaa nykytarjontaan aikana, jolloin pohjoisten naapurimaiden lasten- ja nuortenromaaneja käännetään Suomeen entistä vähemmän.
 
Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä sisältää novellit 11 pohjoismaiselta kirjailijalta. 

Mukana ovat kaikki viisi pohjoismaata eli Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Färsaaret ja kaksi pohjoissaameksi kirjoitettua tarinaa. 

Todennäköisesti kokoelma ilmestyy kaikissa Pohjoismaissa, vaikka asiaa ei kirjassa tuodakaan esille. 
 

Edellisen vastaavan kokoelman lastenrunoudesta Tammi julkaisi vuonna 2003: Talot ovat yksin kotona. Pohjoismaisia runoja lapsille.
 
Tarinoita yhdistävänä säikeenä kulkee ystävyys sekä siihen liittyvät monet hankauspisteet.
 
Kokoelmassa kuvattujen lasten ja varhaisnuorten ikähaarukka on iso: alakoulun kakkosluokkalaisista aina yläkoululaisiin asti. 
 
Monessa tarinassa on kyse kiusaamisesta, ennakkoluuloista tai kivuliaasta siirtymästä lapsuuden ja nuoruuden välitilaan. 

Valtaosa tarinoista on realistisia, mutta kokoelman avaustarinassa, tanskalaisen Zakiya Ajmin ”Pyjamabileissä” 12-vuotiaan Boletten vanhemmat ovat sitä mieltä, että tämän pitäisi jo luopua mielikuvitusystävästään Sallysta. 
 
Suomesta mukana on kaksi kirjailijaa, Siri Kolu ja Maria Turtschaninoff. 

Siri Kolun ”Alvar ja ajatustenkuuntelulaite” -tarinassa poika saa vanhemmiltaan 10-vuotispäivälahjaksi kojeen, jonka avulla on mahdollista kuulla toisten ajatuksia. Isä kuitenkin muistuttaa, että laite vie paljon sähköä, joten sitä voi käyttää korkeintaan kolme kertaa.  
 

Laitteessa oli pieni megafoni ja siitä lähtivät kuulokkeet. Megafoni ei toistanut ääntä. Se imi ajatuksia. Alvar odotti kihisten koulun alkua, että saisi kokeilla laitetta luokkakavereihin. Laitteen käyttäminen vanhempien ajatuksien lukemiseen olisi ollut latauksen tuhlaamista. 

 
Hyvin nopeasti Alvar kuitenkin päättää lopettaa laitteen käytön. Hän saa nimittäin pian vahvistuksen oletuksilleen, että myös muilla luokkakavereilla on hänen laillaan kaikenlaista vastusta ja säätöä elämässään. Salakuuntelusta ei saa kuin pahan mielen.  
 
Maria Turtschaninoffin ”Salainen paikka” on antanut nimen kokoelmalle. Tarina kuvaa uusperhekuvioista aiheutuvaa kitkaa perhedynamiikassa. Minäkertoja on kaivannut yhteisiä hetkiä äidin kanssa.

Äiti paljastaa kesämökin lähellä metsän siimeksessä olevan piilopaikan, jossa he  viettävät merkityksellistä laatuaikaa. Kun minäkertojalapsi haluaa myöhemmin palata salaiseen paikkaan, metsä on avohakattu tunnistamattomaksi. 
 
Malin Eriksson Sjögardin ”Silja” kuvaa lähes inhorealistisesti varhaisnuorten välistä sananvaihtoa, jossa ”pelataan pingistä sanoilla”. 

Silja  on ajautunut  kaveriringin äärilaidalle. Vähitellen tarinan  minäkertoja Pepsi havahtuu että hän on syyllistynyt yhdessä muiden kanssa kiusaamaan Siljaa, vaikka kyse ei olekaan äärimmäisistä teoista, kuten pään työntämisestä vessanpönttöön. 

Pepsin moraalinen ryhtiliike ei kuitenkaan osu maaliinsa, koska  Silja osoittautuu vahvemmaksi kuin muut ovat uskoneet.
 
 
Espen Eiran ”Lauttalaituri” ja Liv Tone Boinen ”Uusi alku” on kumpikin kirjoitettu pohjoissaameksi ja ne on suomentanut Kaija Anttonen. 

Kummassakin arkikertomuksessa korostuvat luonto ja saamelaisen yhteisön uskomukset. 
 

Mentiin selvästi jo kohti kesää. Kevät oli ollut pitkä ja kylmä. Juuri niin kuin mummo oli ennustanut. Hän kertoi aina kevättalvellla Niilasille, millalinen keväästä tulisi. Hän oli oppinut äidiltään, kuinka ennusmerkit tunnistetaan, ja äiti puolestaan oli oppinut ne omalta äidiltään. 

”Niilas, jos valkoiset pikkulinnut, pulmuset, parveleivat kevään korvalla, keväästä tulee viileä.” / Espen Eira: "Lauttalaituri"

 
Äidin työmatkan takia Niilas lähetetään sukulaisten hoteisiin Pohjois-Norjaan. Siellä poika tutustuu Mukhtariin, joka perhe on asunut aikaisemmin Afganistanissa ja joutunut jättämään kotimaansa. Erilaiset kulttuuritaustat eivät estä poikia ystävystymästä lyhyen vierailun aikana. 
 
Toinen pohjoissaameksi kirjoitettu tarina ”Uusi alku” niveltää yhteen Emman ja hänen äitinsä lapsuudenkokemuksia. Emman isoäiti on sairastunut ja Emma a äiti muuttavat äidin kotipaikkakunnalle. Naapurissa asuu äidin vanha koulukaveri, jota äiti on aikoinaan kiusannut.

Kertomuksessa nuorempi sukupolvi osoittaa ennakkoluulottomuutta ja antaa mallia anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä.
 
 
Kokoelman mieleenjäävin ja ehdottomasti omintakeisin kertomus on islantilaisen Lóa Hlín Hjálmsdottirin ”Lasten pöytä”. Se kiteyttää hurmaavasti lasten ja aikuisten välisen todellisuuden erillisyyden. Toisilleen ainakin osittain tuntemattomat eri ikäiset lapset ja nuoret liittoutuvat yhteen rintamaan, kun aikuiset määräävät heidät huolehtimaan parivuotiaasta taaperosta, jotta aikuiset saavat juhlia ilman huolen häivää. 

Katastrofihan siitä sukeutuu. Tarinan näkee mielessään hirtehisenä lyhytelokuvana.
 
Kokoelman on kuvittanut norjalainen Cecilie Ellefsen. Kuvitus jää somistavaksi poimiessaan tarinoista pieniä yksityiskohtia.
 
 

 

Älä oleta minusta mitään, mutta kuuntele ja ole vierellä

 

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään, 128 sivua, Karisto 2026. Kansikuva Iiris Uusitalo.
 

Nuorille suunnatun lyhytproosan tarjonta on kasvanut mukavasti samaa tahtia kentällä havaitun tarpeen kanssa. 

Erityisesti yläkouluissa hyödynnetään novelleja, tarinoita tai kertomuksia enenevässä määrin osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. 

Jyri Paretskoi debytoi vuonna 2013 Shell´s Angles -sarjan (Karisto 2013–2019) samannimisellä avausosalla, jossa varhaisen teini-iän iloja ja vastoinkäymisiä työstettiin huumorilla.  

K15-sarjassa Otava (2018–2020) huumori oli entistä ronskimpaa, kun mopopojat kiinnostuvat päristelyä enemmän tytöistä ja tykkäämisestä. 

Sittemmin Paretskoi on kirjoittanut pari helppolukuista lastenkirjaa lukutaidon alkuun ja Metallinetsijät -sarjaa (Karisto, v:sta 2023).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Sinä et tiedä minusta mitään on ilmaisultaan huomattavasti tekijänsä aiempia teoksia mollisointuisempi, mikä toki selittyy myös aiheen painavuudella ja ajankohtaisuudella.  
 
Viisaasti Paretskoi on rajannut kuvauksen ulkopuolelle lähes kokonaan moniongelmaisten nuorten vanhemmat ja muut läheiset sekä kouluterveydenhuollon. 

Näin fokus pysyy vain ja ainoastaan nuorissa ja heidän kamppailussaan. 
 
Hyvää tekeviä liikahduksia, havahtumisia ja pieniä kurssinmuutoksia tapahtuu etupäässä eri ikäisten nuorten välisissä kohtaamisissa. Niissäkin Paretskoi välttelee dramaattisia vastakkainasetteluja. 

Nuorilla on erilaisia taustoja ja elämänkohtaloita, mutta mielen isommat tai pienemmät järkkymiset eivät  suoranaisesti liity vanhempien tulotasoon tai heidän antamiinsa elämän eväisiin. 

Kokoelman nuoret antavat toisilleen eräänlaisia syötteitä muokata ennakkoluulojaan tai oletuksiaan toisista.
 
”Varapikkusisko” -tarinassa Hilla kiteyttää hyvin kokoelman moton: 
 

– Kaikilla on jotain. Ei kaikki aina näy päälle päin. Tai kaikkea ei välttämättä halua näyttää.

Sinä et tiedä minusta mitään ketjuttaa erillisissä kertomuksissa esiintyvien   nuorten elämänkohtaloita toisiinsa. Kokoelman lopusta löytyy listaus nuorista ja heidän välisistä suhdeverkostoistaan.

Tekniikka sopii erityisen hyvin lyhytproosaan. Erilliset tarinat kerryttävät lukijan tietämystä ja yksityiskohtia nuorten elämästä. 

Samanlaista henkilöiden linkittämistä löytyy mm. Nadja Sumasen novellikokoelmasta Sade on kaikille sama (Otava 2021) sekä Terhi Rannelan kokoelmasta Vaarallinen keli (Otava 2023).

Paretskoi on kertonut saaneensa sytykkeen kirjansa kirjoittamiseen  toimiessaan nuorille suunnatun kirjoituskilpailun raadissa. Hän odotti saavansa lukea iloisia ja huolettomia tekstejä, mutta hämmästyi, kun teksteissä oli niin paljon   lohduttomuutta, epävarmuutta ja näköalattomuutta.  

Paretskoi on konsultoinut nuorten parissa työskenteleviä mielenterveyden ammattilaisia.
 
Jyri Paretskoi on työskennellyt vuoteen 2020 asti yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Niinpä kokoelman paras ja kauaskantoisin anti löytyykin hieman yllättäen teoksen lopusta, Jälkikaiku-osiosta, jonne hän on laatinut eri kertomuksiin nivellettyjä tarkentavia kysymyksiä. 
 
Luetun ymmärtämisen testaamisen sijasta kysymysten tavoitteena on pikemminkin halu  kannustaa nuoria keskustelemaan luetusta yhdessä ja näin myös madaltaa mielenterveyden haasteisiin liiittyviin aiheisiin usein kohdistuvaa tabu-luonnetta.
 
 
Paretskoi tuntee kollegansa ja tiedostaa tarpeen tällaiselle opetusmateriaaleille.