Ankea kesäloma mummolassa kääntyy seikkailuksi

 

Andrus Kivirähk: Oskarin ihmepuhelin. Kuvitus Anne Pikkov. Suomentanut Anja Salokannel. 296 sivua. Orava-kirjat 2026.

 

Hän istui talon portaille. Isoäiti sai puuhata omiaan, mitä enemmän ja mitä kauempana hän oli talosta, sitä parempi. Täällä tapahtui nyt niin paljon tärkeämpiä asioita: harjojen sukukokous sängyn alla ja kermanekan ja sokeriastian kauan odotettu jälleennäkeminen olohuoneen oven kautta. Lisäksi tuoli lopetteli vajassa maailmanympärimatkaansa. Käkikello piti eläintarhaa, kattolamppu ennusti kärpäsille tulevaisuutta. Isoäiti ei tiennyt siitä kaikesta mitään eikä hänen ollut syytäkään tietää.

 

 

Kun seuraa laveasti koko tarjontaa, on helppo huomata, että eri maiden lastenkirjoilla on tunnistettavia kansallisia erityispiirteitä.

 

Andrus Kivirähk (s. 1970) on monipuolinen virolainen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti, joka tunnetaan myös näytelmäkirjailijana ja käsikirjoittajana.  

Hänen lastenkirjoistaan on aiemmin suomennettu tarinakokoelmat Kun Musti muni mummon (suom. Heli Laaksonen, kuv. Christer Nuutinen, WSOY  2018) ja  Koiranne alkaa kohta kukkia (suom. Heli Laaksonen, kuv. Joel Melasniemi, Otava 2016), jotka jo nimillään paljastavat niiden omintakeisen huumorin ja yllätyksellisyyden. 

Hieman tavanomaisempaa tyyliä edustaa   animaatioelokuvanakin tuttu lastenkirja Keksijäkylän Lotta (suom. Kaisu Lahikainen, kuv. Heiki Ernits, Otava 2008).

 

Virolaisen lastenkirjallisuuden yksi leimallinen ja suomalaista lukijaa myös ainakin jossain määrin vieraannuttava ominaispiirre on nimenomaan hieman viisto absurdismi, jossa totinen arki ja mielikuvitus heittävät huolettomasti volttia. 

 

Oskarin ihmepuhelin on ilmestynyt Virossa jo hieman yli 10 vuotta sitten. 

Oskar kokee isoäidin jauhelihapihvien sipulit ällöttävinä zombeina.
Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 
Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 

Seitsemänvuotias Oskar joutuu kesälomallaan vastoin tahtoaan isoäitinsä luokse maalle peräti kahdeksi kuukaudeksi. Äiti on työmatkalla Yhdysvalloissa ja isälläkin on työkiireitä. 

 

Oskar  on aiemmin vieraillut isoäidin luona ainoastaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Kokemus on hänelle uusi ja hämmentävä. Isoäidin leppoisa elämä maalla poikkeaa tyystin pojan hektisestä ja tapahtumantäyteisestä  kaupunkilaisarjesta. 

 

Perinteiseen tapaan isoäiti pyrkii rakastamaan pojanpoikaansa ruoalla, mutta Oskarille eivät isoäidin pöperöt maistu lainkaan. 

 

Puisesta puhelimen muotoisesta puukapulasta tulee Oskarin kesän pelastus.
Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 
Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 

Oskari löytää pihavajasta pienen puunkappaleen, joka muistuttaa muodoltaan hieman kotiin vahingossa unohtunutta älypuhelinta. 

Pian paljastuu, että sen avulla poika pystyy muodostamaan yhteyden isoäidin kodin ja pihapiirin esineisiin ja huonekaluihin.

 

    – –  Oli olemassa salaperäinen tavaroiden maailma, jonka hän löysi puhelimensa ansiosta ja siinä maailmassa kaikki sujui suurenmoisesti, siellä oli jännittävää ja hauskaa. Mutta sitten oli vielä olemassa oikea maailma, jota edusti isoäiti jauhelihapihveineen ja Matka Kuuhun -peleineen. Se maailma oli tylsä ja iloton, siitä oli mahdoton nauttia se piti vai kestää.

 

Oskar tekee  voitavansa, jotta pöytäryhmään kuuluva tuoli voisi laajentaa
elinpiiriään. Anne Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin lastenromaaniin 
Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

Tuoli, joka on iän kaiken joutunut jököttämään paikoillaan, pääsee Oskarin avulla seikkailulle lähiympäristöön. 

Kermanekka ja sokeriastia, jotka ovat kaivanneet toisiaan, voivat Oskarin suopeuden ansiosta kohdata jälleen toisensa. 

 

Lastenromaanin rakenne on mekaaninen esitellessään aina uusia elolliseksi muuttuneita esineitä. 

Yksi originelleimmista lienee runoileva laskiämpäri:

 

”Mitä enemmän minun sisääni kertyy, sitä suuremmalla innostuksella luon säkeitä. Tänään on ollut hyvin tuottelias päivä, minun runoratsuni nousi suorastaan lentoon! Mitä arvelet seuraavasta runosta. ´Ei kauniimpaa kuin leivänpala, jonka reunassa on jo homeinen ala!´  – –  

 

Oskari on hyväntekijä, mutta toisaalta hän joutuu koko ajan salailemaan asioita isoäidiltä ja ottamaan esineiden murheita kannettavakseen. 

Pientä traagisuutta mahtuu erityisesti punaisen ilmapallon kohtaloon, jota Oskar jännittää erityisesti. Isoäidin nuoruudessa kadottama sormus löytyy kaapin takaa ja poika saa sormuksen kanssa jutellessaan  hetkellisesti yhteyden luonteeltaan ja iältään vielä nuoreen isoäitiinsä.

 

Anne Pikkovin punaisella ja sinisellä sävytetty mustavalkokuvitus esittää esineet usein inhimillisinä  silmine ja suineen. 

Monet tavarat arvostavat erityisesti sitä, että Oskarilla on kaksi kättä ja jalkaa, joiden ansiosta asiat hoituvat sutjakasti.

Kuvittaja Anne Pikkov inhmillistää esineitä piirtämällä niille
silmät ja suun.  Pikkovin kuvitusta Andrus Kivirähkin
lastenromaaniin Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat 2026).

 

Kotimaisessa lastenkirjallisuudessa isovanhemmat ovat usein lapsen tukijoita ja ymmärtäjiä. 

Oskar sen sijaan kokee tapoihinsa jumittuneen ja television ääreen nukahtavan ja kuorsaavan isoäidin hyvin etäisenä hahmona:

 

Isoäiti oli kuin jotain toista lajia verrattuna Oskariin. Hänen kanssaan ei voinut puhua normaalisti, hän laittoi omituisia ruokia ja teki kaiken tosin kuin kaupungissa tehtiin. Oskar oli nähnyt eläintarhassa, kuinka yhdessä ja samassa häkissä asuivat kilpikonna ja kani. Ne eivät olleet toinen toiselleen vaaralliset, mutta eivät ne myöskään osanneet seurustella keskenään. Kani hyppeli ympäriinsä ja kilpikonna ryömi omia teitään. Jossain mielessä Oskar tunsi itsensä juuri sellaiseksi kaniksi. 

 

 

Oskarin ihmepuhelin on lapsen itse lukemaksi kirjaksi muodoltaan ja typografialtaan hieman raskas. Parhaiten se todennäköisesti pääsee oikeuksiinsa aikuisen ääneenlukemana.