Tunnelmaltaan vangitseva kuvakirja lähimmäisenrakkaudesta

Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. 64 sivua. WSOY 20026.

Käännettyjen kuvakirjojen valikoima on Suomessa kaventunut koko 2000-luvun ajan. 

Enää ei pidetä tärkeänä seuloa käännöskirjoihin edustavia, kiinnostavia, korkeatasoisia tai omasta kotoperäisestä tarjonnasta olennaisesti poikkeavia teoksia. 
 
Isot yleiskustantamot keskittyvät entistä hanakammin tarkasti brändättyihin kuvakirjasarjoihin. 

Monen hahmon varaan rakennetun kuvakirjasarjan vetoapuna ovat myös muut mediat (lastenohjelmat, mobiilipelit, animaatiot, elokuvat). 

Hyviä esimerkkejä vaikkapa Ryhmä Hau- ja Metsämarja Aittokosken Pikkuli-sarjat. 
 
WSOY perusti pari vuotta sitten uuden sarjan, jossa julkaistaan palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta. 

Sarjassa on julkaistu jo kuusi teosta, joista kolme kuvakirjaa, yksi sarjakuva ja kaksi nuortenkirjaa.
 
Olen jo useaan otteeseen kiinnittänyt Lastenkirjahyllyssäkin huomiota siihen, että virolaisessa lastenkirjallisuudessa on aivan erityinen viisto huumori, jonka kaikki vivahteet eivät välttämättä edes avaudu muunkielisille lukijoille.
 
Triinu Laanin ja Marja-Liisa Platsin kuvakirja Luuranko-Juhanin loppuelämä on jälleen hyvä todiste virolaisen lastenkirjallisuuden ominaislaadusta.
 
Jo kuvakirjan kansi hätkähdyttää. 

Pitkä työura koulussa anatomian havaintovälineenä tulee päätökseensä.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin tekstiin kuvakirjassa 
Luuranko-Juhanin loppuelämä (WSOY 2026).

Vaaleanpunaista, yliviivaustusseista tuttua sähäkkää yhtenäistä taustaväriä vasten on kuvattu groteski luuranko, jossa kiipeilee lukuisia kotiloita. 

Luurangon voi tulkita hymyilevän hampaat yhteen puristettuina. Sympaattinen vaikutelma syntyy luurangon tervehdykseen nostetusta kädestä.
 

Tarinan alkuasetelma on absurdi ja jopa makaaberi, mutta se synnyttää silti lukijassa oitis halun samastua luurangon tuntoihin.
 
Luuranko, jolla ei vielä kirjan alussa ole nimeä, on tehnyt pitkän uran koulun anatomian tuntien havaintovälineenä. 

Ajan myötä ja vanhemmiten se – tai hän – kuitenkin uupuu isossa koulussa: 
 

Hän vanheni, hajosi monesta kohtaa, eikä tahtonut enää työskennellä luurankona. Hänen suurin haaveensa oli päästä eläkkeellä olevaksi luurangoksi. 

 

Juhani karkottaa myös mummon ja papan pihapiiriin
tunkeutuneet rosvot. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin

 tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

Luurangon onneksi eräs koulun opettajista keksii soittaa tutulleen, vanhalle papalle, joka ottaa mieluusti ”luu-ukon” kotiinsa eläkepäiviä viettämään.
 
Kuvakirja koostuu lyhyistä, erikseen nimetyistä luvuista, joissa seurataan Juhaniksi nimetyn luurangon kotiutumista papan ja mamman maatilalle. Miltaltaan kuvakirja on puolet tavanomaista kuvakirjaa  pidempi, 64 sivua. 

Vanhukset ottavat luurangon avosylin ja empimättä osaksi pienperhettään. 

Pappa antaa sille jopa vanhan juhlapukunsa, jonka rinnuksissa on kaksi kunniamerkkiä. Niistä toinen on saatu ahkerasta verenluovutuksesta ja toinen taitavasta traktorilla ajamisesta.
 
Vaikka Juhani ei mitään puhukaan, se toimii silti eri tavoin mamman ja papan terapeuttina ja koulii myös lapsenlapsia voittamaan esimerkiksi pimeänpelkoaan. 

Juhani pääsee myös savusaunaan ja vilvoittelee muun väen kanssa lumihangessa. 

Juhanin tekemä lumienkeli on kaikkien mielestä kaunein! 
 
Papalla on haave, että hän voisi kuollessaan päästä samaan arkkuun Juhanin kanssa. 

Mummo ei tyrmää ajatusta, mutta sitten käykin yllättäen niin, että mummo kuolee ensin: 
 

Suru hellittää pikkuhiljaa, mutta papan ei tee mieli enää puuhailla kesäkeittiössä. Hän muuttaa Juhanin paikan lopullisesti sisätiloihin. Kun lehmukset alkavat kukoistaa, pappa tajuaa, että enää ei ole mammaa keräämässä hänelle puista kukkia. Hänen pitää kerätä ne itse. 

Lehmuksenkukkia on paljon, ja pappa levittelee niitä uuninpankon päälle kuivumaan. Hän keittää tuoreista lehmuksenkukista kannullisen teetä ja juo sitä Juhanin kanssa kesäkeittiössä. Lehmustee maistuu pehmeältä kuin mamman kanssa yhdessä vietetty elämä.

"Lehmuspehmusteet", keksii pappa, ja se kuulostaa aivan taikasanalta. Hänestä tuntuu, että niin kauan, kuin se sana on olemassa ja joku vielä osaa sen lausua, kaikki on hyvin. "Lehmuspehmusteet", toistaa Juhanikin.

 

Hyvästit mummolle. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu
Laanin  tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

 
Triinu Laanin salaviisas tarina kertoo elämänkierrosta, pitkästä parisuhteesta ja lähimmäisenrakkaudesta tavalla, joka puhuttelee samanaikaisesti eri sukupolvia. 

Marja-Liisa Platsin harmaan lukuisia sävyrekistereitä tavoittava ja taidokas  lyijykynäkuvitus myötäilee tarinaa, mutta vaaleanpunainen tehosteväri toimii erityisen säväyttävästi.  

Tulkintani mukaan sen tarkoituksena on lempeästi hiukan tuupata lukijan ja katsojan ajatuksia absurdiin lempeyteen.
 
Heli Laaksosen suomennoksessa hänelle tyypillinen lounaismurre pääsee esiin dialogissa.  
 
 
WSOY:n palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ilmestyneet teokset vuodesta 2024:
 

Arndis Thórarinsdóttir & Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari, suom. Marjakaisa Mathiasson, WSOY 2024 / nuortenkirja
 
Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan, suom. Kati Valli, WSOY 2025 / sarjakuva
 
Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme, suom. Helene Bützow, WSOY 2025 / nuortenkirja
 
Baek Heena: Taikakaramellit, suom. Riina Vuokko ja Janne Tynkkynen, WSOY 2025 / kuvakirja
 
Iva Bezinović-Haydo & Hana Tintor: Missä on Vedran? suomentanut Boris Vidovic, WSOY 2026 / kuvakirja
 
Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. WSOY 2026 /kuvakirja
 
 
 

Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 

Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

–     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.

Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 

... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 

Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset. 

Katulapset yltävät suuriin tekoihin Malin Klingenbergin Gibatin tarinoita -trilogiassa

Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 2: Veljeni veli. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 301 sivua. S&S 2025. 

 
Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 3: Aallokon lapset. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 335 sivua. S&S 2026.

 

Malin Klingenberg on monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut kuvakirjatarinoita, helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun, lastenromaaneita sekä fantasiaromaaneita. Lisäksi hän on tehnyt tekstejä Ordresan-oppikirjoihin.
 
 
Tasangon tyttäret  aloitti vuonna 2025 Gibatin tarinoita -trilogian, joka on nyt saatu päätökseen tänä keväänä ilmestyneen viimeisen osan, Aallokon lapset, myötä.
 
Ensimmäinen osa kertoi sisaruksista, Sabasta ja Sarinasta, jotka elävät tasangolla ankarissa oloissa. Tyttöjen isä ei anna arvoa heimon lapsille ja lähettää heitä palvelijoiksi toiselle klaanille ja sitä hallinnoivalle matriarkalle, koska lapsia ”kuhisee täällä kuin luteita”. 

Tytöt saavat tietää omaavansa taikavoimia, joista on trilogian mittaan monenlaista hyötyä. 
 
Toinen osa Veljeni veli nostaa päähenkilöksi Disa-tytön ja hänen Veli-nimisen veljensä. He elättävät itsensä varastamalla, koska vanhemmilla ei ole voimia, saati halua huolehtia kasvatusvastuustaan.
 
Disa ja Veli tekevät virheen kajoamalla Loistoniemen satamakaupungissa asuvan pelätyn Matriarkan Marmadella-tyttären omaisuuteen. 
 
Lapsille tuntemattomasta syystä Marmadella kuitenkin ottaa lapset mukaansa matkalle äitinsä luokse.
 
Tästä sukeutuu jännittäviä käänteitä, joissa keskiössä on myös Marmadellan lemmikkilohikäärme.
 
Gibatin tarinat -trilogiassa on keskiössä kaikkiaan kolme eri sisarusparia, joilla kaikilla on omat taikavoimansa. Lapsista viimeisenä Saba löytää lopulta oman erityisvoimansa, joka toimii monin tavoin voimaannuttavasti. 
 
 
Disa ja Veli tutustuvat kakkososassa Enniin ja Roihin: alun karsastuksen ja epäluulon jälkeen syntyy luja ystävyys, joka kannattelee trilogian päätösosan tihentyvässä seikkailussa, kun  paha saa palkkansa ja lasten keskinäinen yhteistyö syventyy. Disa ja Veli saavat uuden kotipaikan ja Saba ja Sarina kohtaavat jo kuolleeksi uskomansa perheenjäsenen. 
 
Kolmas osa on rakenteeltaan hieman kahta aiempaa osaa hajanaisempi: mukana on selittäviä takautumia ja näkökulmahenkilöt vaihtelevat eri luvuissa.  

Avausosa palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla vuonna 2025. Tuolloin Klingenberg kertoi kirjoittaneensa trilogiaa jo lähes yhdeksän vuoden ajan ja sanoi myös aika-ajoin epäilleensä, että tekstistä tulee liian pitkä, siinä kuvatut tapahtumat olisivat liian kauheita tai että hän ei jaksaisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi kirjaksi.  
 
 
Valmiin trilogian äärellä Klingenbergiä voi onnitella omintakeisten miljöiden sommittelusta,  eloisista ja myötätuntoa herättävistä keskushenkilöistä ja vetävästä kerronnasta. 

Nykyisenä lapsiperheköyhyyden ja henkisen pahoinvoinnin aikana Gibatin tarinoiden lasten kaltoinkohtelun ja sivuuttamisen teemat puhuttelevat ertiyisen väkevästi.

Erityisen kiitoksen Klingenberg ansaitsee riittävän lyhyistä luvuista, jotka pitävät vasta aloittelevankin lukijan mielenkiinnon yllä. 

Kiitossanoissaan hän myös kirjoittaa:
 

Jos olet lukenut sarjan kaikki kolme kirjaa itse, olet lukenut noin 150 000 sanaa. Mielettömän hyvän suoritus!

 
Tällaista kannustavaa havahduttamista hiljattain sujuvan lukutaidon omaavat lapset tarvitsevat!
 
Ehdan fantasian nimissä trilogiassa on taikavoimia, hurjia luonnonvoimia, muodonmuutoksia, epäselviä sukulaisuussuhteita ja juonittelua, mutta Gibatin tarinoiden ydinmehua ovat silti päähenkilöt ja heidän väliset suhteensa. 

Eeva Nikusen sisäkansien karttapiirrokset ja keskushenkilöiden potrettikuvat antavat  trilogian lukijalle tärkeää tukea lasten matkan seuraamiseen.

 
 

 
 

Kun kaikkea kivaa on ihan nurkan takana

Siri Kolu: Superaltis Alarik. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 55 sivua. Tammi 2026.
 

 

Tää kirja kertoo meistä, joiden keho on niin ihmeellinen, että se suuttuu kaikesta. Me ollaan allergiapäiväkodissa, jossa me ollaan turvassa.
 

Allergisista yiherkkyyksistä on kirjoitettu lastenkirjoissa lähinnä siitä näkökulmasta, että lapsen oma tai jonkun perheenjäsenen allergia estää haaveen oman koiran saamisesta.

Thomas Bergmanin valokuvakuvittama ruotsalainen Isabellan päivä. Kun lapsella on allergia ja astma (Otava yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, 1997) taisi olla aivan ensimmäisiä aihetta käsitteleviä, Suomessa ilmestyneitä tietokuvakirjoja.

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja (Tammi 2016) kymmenen vuoden takaa puolestaan on runollinen kuvakirja pojasta, joka on allerginen auringonvalolle. 

Siri Kolun ja Mari Ahokoivun Superaltis Alarik aloittaa uuden helppolukuisen sarjan. 

Kirjan alussa eskari-ikäinen Alarik esittelee itsensä ja kertoo, mille kaikelle hän on allerginen. 

Pahimpia ovat jauho, maito ja kala, mutta myös monet hajut ja tuoksut aiheuttavat pojalle oireita. 

Alarik on kuitenkin sinut yliherkkyyksiensä kanssa:

Allergiapäiväkodissa piirretään aina pipareita ja laskiaispullia ja suklaamunia. Ne on yhtä epätodellisia kuin keijut ja jättiläiset. Ei me kohdata niitä oikeasti.

– – PLÄTS tarkoittaa meille hengenvaaraa. Se on sitten heippahei, peli loppu. Niin voi käydä, jos ilma on täynnä pahispöpöjä eikä saa lääkkeitä ajoissa. 

Alarik on täpinöissään uudesta ystävästä,
mutta äidin olemus on hieman hermostunut.
Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun helppolukuiseen
lastenkirjaan Superaltis Alarik (Tammi 2026).

Sitä vastoin Alarikin äiti stressaa ja hermoilee poikansa takia huomiota herättävän paljon. 

Onneksi äidin miesystävä Joonas toimii maadoittajana erilaisissa arjen kriisitilanteissa. 

Alarikilla on myös maalaisjärkinen isoäiti, joka kääntää lapsenlapsen herkkyyden voimavaraksi: 
 

Anarkia-mummin mielestä meidän pitäisi lopettaa pelkääminen. Mummin mielestä allergia on supervoima, ja eihän Super-Allu voi jäädä nurkkaan nyyhkimään. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana.

Alarik on allergiaeskarin ystävänsä Mison kanssa 
kiinnostunut avaruudesta. Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun
helppolukuiseen lastenkirjaan Superaltis Alarik
(Tammi 2026).

Allergiapäiväkodin arki on tietyistä erikoisjärjestelyistä huolimatta melko normaalia. 

Esimerkiksi tunnetaidoista puhutaan paljon: 

 
–  Eskarit puhuu jo tunteista. Miso sanoo. – Rami näyttää kuvakorteista surunaamaa. Nyt siitä pahasta mielestä voi kertoa omin sanoin. 
 

Opettaja Ranja ”palvoo yhteislauluja ja tunteiden jakamista”.
 

Allu saa myös uuden ystävän, normiksen, joka on äidin työkaverin Rean Riikka-tyttö. 

Koska Rea on ammatiltaan leipuri, täytyy uuden kaverin ja Rean käydä taloyhtiön saunassa suihkussa ja vaihtaa ylleen sellaiset vaatteet, jotka eivät ole altistuneet jauhoille. 
 

Meille tulee leikkimään kaveri, joka joutuu riisumaan nakupaljaaksi ja pesemään hiukset mun takia. Hyvä lähtötilanne.

Alarikin valoisa elämänasenne ja uteliaisuus välittyvät kirjasta hyvin. Epipen-lääkepiikki on tärkeä pelastusväline, mutta sen voi ajatella olevan leikeissä myös hieno valomiekka. 

Superaltis Alarik toimii vertaistukena moniallergiselle lapselle, mutta se auttaa myös lapsen läheisiä, ystäviä, koulukavereita, sisaruksia ja sukulaisia ymmärtämään, että elinikäinen sairaus ei kaipaa surkuttelua ja kauhistelua. 

Lapsuuden kesien nostalgiaa Jaakon ja Anteron kanssa

Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 7: Antero lähtee stadiin. 96 sivua. Suuri Kurpitsa 2026. 

 

Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä -sarjakuvakirjoilla on kiinnostava konsepti. 

Sarjakuvastripit ilmestyvät alun perin oululaisessa Kaleva-sanomalehdessä ja ne kootaan aina kesän kynnyksellä uudeksi kirjaksi. 
 
Lyhenevä kesä -sarjakuvakirjat itsessään herättävät jo yksinomaan nimellään ainakin minussa nostalgiaa, haikeutta ja tarvetta muistella omaa lapsuutta. 

Sen verran iholle monet kohtaukset, yksityiskohdat ja aikalaistapahtumat tulevat. 
 
Uusin kokoelma sijoittuu täsmällisesti vuoteen 1970. Jaakon perhe lähtee sukuloimaan Helsinkiin, missä poika on ollut viimeksi yksivuotiaana. Siksi noin kymmenvuotiaan pojan odotukset ovat kovat. Asiasta on tarpeen lesoilla myös parhaalle kaverille Anterolle.
 
Pauli Kallio punoo kuuden ruudun strippeihin nasevan eheän tarinan tai kohtauksen, jotka toimivat peräkkäin luettuina myös tarinana. 
 
Reetta Niemensivu taltioi suvereenisti 1970-luvun detaljeja, tunteita ja näkymiä kuvitukseensa, vaikka onkin itse viettänyt lapsuuttaan pääosin 1980-luvulla. 
 

Jano taltutetaan marjamehulla auton takapenkillä.
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion teksteihin
perustuvaan sarjakuvakirjaan Lyhenevä kesä: Antero 
lähtee stadiin (Suuri Kurpitsa 2026).

Lyhenevä kesä -sarjan suurin ansio on sen ikärajat ylittävässä tyylissä.

Antoisinta luettavaa sarjakuvat lienevät +50-vuotiaille, mutta sarja sopii myös eri sukupolvien yhteisiin muisteluhetkiin: miltä tuntui istua ilman turvavyötä auton takapenkillä, juoda lämmintä marjamehua pahimpaan janoonsa, valita pitkään ja hartaasti kaupan pakastealtaan nykyisen mittapuun mukaan todella suppeasta jäätelötarjonnasta  tai  pyöräillä uimaan pitkin mutkittelevia sorateitä? 
 

Hulinaa Linnanmäellä. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion teksteihin perustuvaan sarjakuvakirjaan 
Lyhenevä kesä: Antero lähtee stadiin 
(Suuri Kurpitsa 2026).

Sukuloinnin ohessa Jaakon perhe käy tietysti myös Korkeasaaressa ja Linnanmäellä ja jalkautuu Helsingin keskustaan ihailemaan tunnettuja maamerkkejä, kuten presidenttien patsaita. 

Pääkaupungin humusta on kuitenkin mukava palata takaisin kaverien luokse jatkamaan omia kesäseikkailluja.

Kärvistelyä löylyssä. Reetta Niemensivun kuvitusta 
Pauli Kallion teksteihin perustuvaan sarjakuvakirjaan 
Lyhenevä kesä: Antero lähtee stadiin 
(Suuri Kurpitsa 2026).

Suomalaista saunakulttuuria ei ole juurikaan lastenkirjoissa viime aikoina esitelty, joten sarjakuvastripillä, jossa Jaakko pääsee juoksukilpailun jälkeen saunaan itsensä Juha Väätäisen kanssa, on erityistä paino- ja näyttöarvoa.  

 

Eri sikermien välissä on pieniä tietoiskuja eri aiheista, keskeisten Helsinki-faktojen lisäksi esimerkiksi metsäpalojen vaaroista, kesähäistä, kestävyysjuoksusta… ja jopa housujen historiasta. 

Ahdistusta vaatekaupan sovituskopissa.
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion teksteihin
perustuvaan sarjakuvakirjaan Lyhenevä kesä: Antero 
lähtee stadiin (Suuri Kurpitsa 2026).

 
Äiti huomaa, että Anteron sortsit ovat tulleet auttamatta pieniksi, ja patistaa pojan housukaupoille. Housujen sovittaminen ahtaassa sovituskopissa ei innosta Anteroa lainkaan.

 

Menolippu Kittilään

 
 

Daniela Hakulinen: Kittilä rewind. 154 sivua, Tammi 2026. Kansikuva Laura Lyytinen.

 

 
Suru tuLee yllättäen. Kotimatkalla taivas on kirkas ja täynnä tähtiä. Jään seisomaan paikalleni ja katselen niitä. Kuolleista sanotaan, että ne lähtee tähtien luo tai muuttuu tähdiksi taivaalla. Se ei ole rationaalista, ja silti tähdet saa mut ajattelemaan äitiä. Samassa repivä kipu lävistää mun pallean, salpaa hengityksen. Suussa maistuu suola. Lopulta itku vain lakkaa. Pyyhin nenää ja naamaa hanskoihin. Tien päässä näkyvän talon ikkunoissa loistaa valo.

 
Näin kokemaansa äkillistä surua työstää 17-vuotias Joonatan Daniela Hakulisen romaanissa Kittilä rewind.  

Nuortenkirjatarjontaa on olut tapana jaotella karkeasti kolmeen ryhmään päähenkilöiden iän mukaan: varhaisnuorten kirjat kertovat yleensä 11–12-vuotiaista, nuortenkirjat 13–16-vuotiaista ja aikuistuvien nuorten kirjat toisen asteen opiskelijoista tai sitä vanhemmista. 
 

Lastenkirjainstituutin  Onnimanni-lehden kuluvan vuoden ykkösnumerossa kirjastonhoitaja-kirjailija Sini Helminen ja kirjailija Elina Rouhiainen kirjoittivat kantaa ottavassa artikkelissaan uudistuksesta, jonka takia kustantamoissa on luovuttu kokonaan kirjojen kaksoisluokituksista N84.2/ 84.2. 

Helmisen ja Rouhiaisen mielestä uudistus pikemminkin hankaloittaa kuin helpottaa kirjojen päätymistä lukijoiden käsiin. 

Taustalla on kaupallisista lähtökohdista luotu kansainvälinen Thema-luokitus, jolla halutaan mahdollistaa kirjan parempi löydettävyys esimerkiksi verkkokaupoissa ja lukuaikapalveluissa. 

 

Kyseisessä luokituksessa kirjalle annetaan

 
1) yksi tai useampi Thema-kategoria, joka kuvaa kirjan aihetta, 
2) kirjalle voidaan antaa myös mm. paikkaa ja aikaa kuvaavia lisämääreitä, mikäli ne liittyvät olennaisesti kirjan sisältöön. 
3) lisäksi kirjan kohderyhmä tai yleisö on voidaan määritellä aiempaa tarkemmin. 

 

Lasten ja nuorten kirjoilla ikäsuositus on pakollinen. Luokitus on kuitenkin poistanut aiemman mahdolisuuden antaa kirjalle ns. kaksoisluokitus, jota on viime aikoina käytetty erityisesti sellaisten teosten kohdalla, jotka voisivat kiinnostaa sekä varttuneempia nuoria että aikuisia. 

Kustantaja Tammi suosittelee Daniela Hakulisen keväällä ilmestynyttä romaania Kittilä rewind noin 17–29-vuotiaille lukijoille. Sen kerrotaan edustavan modernia kirjallisuutta ja nykykirjallisuutta. Teemoiksi on nostettu sateenkaari-ihmiset, kuolema, suru, menetys, rakkaus ja ihmissuhteet sekä identiteetin kuvaus. 

Elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja Daniela Hakulinen kirjoitti Ilona Ahdin kanssa käsikirjoituksen Alli Haapasalon elokuvaan Tytöt tytöt tytöt, jonka pohjalta ilmestyi muutaman vuoden viiveellä myös samanniminen nuortenkirja. 

 
Kittilä rewind on Hakulisen ensimmäinen itsenäinen teos. 

Se on saanut nyt aikuisten kaunokirjallisuuden kirjastoluokan 84.2, vaikka romaani kertoo vasta lukioikäisestä, 17-vuotiaasta Joonatanista. 

Vaikea sanoa, tuoko aikuistenkirjan status teokselle nyt enemmän lisäarvoa ja näkyvyyttä. 

Muodoltaan ja teemoiltaan Kittilä rewind on mielestäni varsin perinteinen nuortenromaani.
 
Joonatanin äiti kuolee yllättäen ja poika lähtee Kittilään tapaamaan isäänsä. Vanhemmat ovat tavanneet Sodankylän elokuvajuhlilla ja eronneet, kun Joonatan on ollut pikkulapsi. 

Suhde isään on äidin kuoleman jälkeen luotava kokonaan uudelleen.
 
Ethan Hawken ja Julie Delpyn tähdittämästä, ohjaaja Richard Linklaterin Before sunrise -elokuvasta jatko-osineen tulee isä–poika-suhteen rakennuksessa tärkeä liima. 
 
Joonatan löytää Kittilästä uuden heimonsa. johon kuuluvat Susi, Mouka ja Derek. 

Sudella ja Moukalla on selvät suunnitelmat lähteä heti lukion päätyttyä Helsinkiin, toinen Teatterikorkeakouluun ja toinen lääketieteelliseen. 

Kaikilla kolmella on selvä käsitys sukupuolisesta suuntautumisestaan: Mouka on homo, Susi pan ja Derek hetero. Kolmikko on luonut omat selviytymisstrategiansa junttimaisten luokkakaverien, ”Raunojen, varalle. 
 
Joonatanin tunteet ovat äidin kuoleman vuoksi myllerryksessä ja yllätykseksi itselleenkin hän huomaa, että Susi aiheuttaa hänelle aivan erityistä sydämentykytystä.   

Hyvin vähäeleisesti Hakulinen kuvaa isän ja pojan vähittäistä surutyötä kohtauksessa, jossa he ripustavat joulukoristeita kuuseen:
 

–    Miten siitä pääsee yli?
–    Mistä?
–    Kun joku kuolee.
–     Ei kait siitä oikein pääsekään. Sitä vain ellää etteenpäin. 

Nyt isä ottaa käteensä punaisen pallon, ripustaa sen. 

– Mutta kyllä mie välillä tunnen niiden läsnäolon. Mettässä kesällä mie olen taas poika ja isä on siellä minun kanssa. 

Mua ärsyttää sen löpinä. Kuollut on kuollut, poissa.

 
Joonatan oivaltaa vähitellen, että ei voi ottaa vastuuta vanhempiensa tekemistä ratkaisuista. 

Joonatan ymmärtää, että hänen on löydettävä ja säilytettävä omat tärkeät yhteytensä itselleen tärkeisiin ihmisiin. 
 
Pohjoinen mielenmaisema näyttäytyy Joonatanille myös konkreettisesti pitkinä välimatkoina. Isä kyyditsee häntä silti mielellään kaverien luokse. 

Susi valmistelee Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin väkevän monologin, joka viittaa Kittilän originelliin taiteilijaan, Reidar Särestöniemeen: 
 

Meillä pohojosessa kasvaa väkeviä miehiä ja vereviä naisia. Miehiä, jokka ei liikoja puhu eikä pukaha, mutta puukkoa ne ossaa käyttää ja naistaan lujasti lempiä. Ja naisia, jokka pistää että vittu ja kertoo mistä kana pissii ja kukko kussee. Ja linnuista puhheen ollen mie synnyin samana päivänä ku isä näki taivaanjaaran rakentavan pessää joen rantaan ja piti sitä hyvänä merkkinä. Sillä isä on pohojosen poikia ja uskoo, että orava ei käpyä syyttä liikauta. Ja jos mietitte, mikä vittu on taivaanjaara, niin googlettakkaa. Löydätte ainakin viitteitä Särestöniemen tauluihin, hänhän oli homoseksuaali ja Kittilästä, ja nykyään voimme jo puhua siitä vaikka vieläkään meillä ei juuri homoja Kittilässä ole. Poroja kyllä on. – – 

 
Kittilä rewind kuvaa kauniisti läheisten kannattelua tilanteessa, jossa nuori joutuu traumaattisten tapahtumien jälkeen kokonaan tyhjän päälle. 

Joonatanin äidin vanhemmat joutuvat hyväksymään pojan päätöksen jäädä pohjoiseen. Eri tahoilta saadun tuen avulla Joonatan löytää tasapainon, vaikka mitään selkeää happy endiä romaani ei lukijalle ja Joonatanille tarjoakaan.