maanantai 16. joulukuuta 2013

Päivän jymy-yllätys: Salla Simukalle Suomi-palkinto






Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on hetki sitten jakanut vuotuiset Suomi-palkinnot Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Yhtenä seitsemästä palkituista on – tättärää! – lasten- ja nuortenkirjailija Salla Simukka.

Simukka sai palkinnon – näin tulkitsen – koko kirjailijan työstään ja monipuolisesta toimijuudestaan kirjallisuuden kentällä.

Perustelut jäävät siihen nähden mielestäni harmillisen valjuiksi. Tällaiset isot ja toivoakseni myös kohtuullisen mediajulkisuuden saavat palkinnot olisivat loistavia paikkoja ottaa kantaa, vetää yhteen ja puhua samalla taiteilijan edustaman taiteen alueen puolesta yleisemmällä tasolla.

Viralliset perustelut kuuluvat seuraavasti:

Salla Simukka on suomalainen kirjailija ja suomentaja, joka toimii myös Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kriitikkona sekä nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen toimitussihteerinä. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä, luovaa kirjoittamista ja naistutkimusta. 
Simukan vuonna 2002 ilmestynyt esikoisteos, nuortenromaani Kun enkelit katsovat muualle kertoo kahden teinitytön rakkaudesta. Vuonna 2012 julkaistu kirjapari Jäljellä ja Toisaalla on lähitulevaisuuteen sijoittuva nuorten dystopia maailmasta, jossa tavallisuus ei ole enää mitään. Tästä kirjaparistaan Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuonna 2013.  
Salla Simukan poikkeuksellisen vahva kansainvälinen läpimurto on Lumikki Anderssonista kertova trilleritrilogia, jonka ensimmäinen osa Punainen kuin veri ilmestyi Suomessa keväällä 2013 ja toinen osa Valkea kuin lumi saman vuoden syksyllä. Koko kirjasarjan käännösoikeudet on myyty puolen vuoden aikana jo 37 maahan, tiukan huutokaupan jälkeen. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut suomalaiselle kirjailijalle.



Simukan Lumikki-trilogian myötätuuli käännösmarkkinoilla on useamman osatekijän summa ja osittain myös seurausta toinen toisiinsa loksahtaneista onnenkantamoisista. 

Taustatyötä on tehty Tammen kustantamossa oikein olan takaa: teokseen on uskallettu uskoa riittävän varhaisessa vaiheessa, sen markkinointiin on satsattu ja ulkoasun suunnitteluun on paneuduttu poikkeuksellisen ansiokkaasti. Elina Ahlbäckin luotsaama  vientiagentuuri on empimättä ottanut romaanin siipiensä suojaan ja puhunut sen puolesta maailmalla.    

Toivottavasti tämä innostaa kustantamoiden markkinointiosastoja tekemään entistä isompia ponnistuksia suomalaisen (lasten- ja nuorten)kirjallisuuden viennin eteen. Kannattaa muistaa, että Frankfurtin kirjamessut kolkuttelevat jo nurkan takana!


26 000 euron suuruinen Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta tai huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista.

Suomi-palkinnon jakamista varten ministeriö asettaa vuosittain asiantuntijaraadin, jonka tehtävänä on avustaa Suomi-palkinnolla palkittavien taiteilijoiden valintaa. Tänä vuonna raadissa olivat kutsuttuina elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja Jouko Aaltonen, kulttuuritoimittaja, taidekriitikko Otso Kantokorpi, kirjailija Hannele Mikaela Taivassalo, johtaja Hanna Rosendahl ja kirjailija, viihdetaiteilija Jukka Virtanen. Raadin jäseninä ovat lisäksi virkansa puolesta opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö. Sihteerinä toimii johtaja Hannele Lehto.

Suomi-palkinnon ovat aiemmin saaneet lasten- ja nuortenkirjailijoista Tove Jansson ja Maria Vuorio.

Lämpimät onnittelut Salla Simukalle myös Lastenkirjahyllystä. 

Ei kommentteja: