Nyt saa luvan kanssa vetkutella, tuumailevat Veikot yksimielisinä

Anna Nuotio, Eppu Nuotio & Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko lomalla. 27 sivua. Otava 2013.

Veikko ja Veikko on viime vuonna alkanut uusi kolmen sukupolven miesten mutkattomasta yhteiselosta kertova kirjasarja, jonka toinen osa Veikko ja Veikko lomalla ilmestyi loppukeväästä.

Viisivuotias Veikko asuu kahden isänsä kanssa. Äitiä ei mainita tekstissä sanallakaan ja viitteitä äidistä ei liioin löydy Kristiina Louhen kuvituksista. 

Näiltä osin kirja jatkaa kadonneiden äitien mysteerikirjojen perinnettä, jonka kiehtovin esimerkki on Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas -sarja.

Ja povailen, että pikku-Veikon sänkitukkainen ja tatuoitu isä saa oitis monia faneja kuvakirjaa lukevista äideistä! On nimittäin vähän timmimmän oloinen tyyppi kuin Mikon piippua polttava ja olutta litkivä isä…

Pikku-Veikon isä antaa tyylinäytteen sujuvasta sukelluksesta. Erityishuomiota ansaitsevat tatuoinnit! Kristiina Louhen kuvitusta Eppu ja Anna Nuotion kuvakirjaan Veikko ja Veikko lomalla, Otava 2013.

Isän ja pikku-Veikon kesäloma on juuri alkanut. Isä haluaa kesämökille, mutta Veikon mielestä siellä tulee aika pitkäksi, jos ei ole leikkiseuraa. Niinpä poika päättää pyytää hyvää kaveriaan, samassa kerrostalossa asuvaa Veikko-setää, 78 v., mukaan mökille.

Hyvin vaivihkaa kuvakirja käsittelee myös vanhusten yksinäisyyttä ja pienten arjesta poikkeavien tapahtumien arvoa Veikko-sedän näkökulmasta:

”Minä en ole päässyt maalle moneen vuoteen! Jos vaan kyytiin sopii niin tämä poika on valmis”, Veikko-setä sanoo.

”Sovittu!” hihkaisee pikku-Veikko.

Lähtöön tulee pari viivästystä, mutta kesälomallahan kenelläkään ei ole kiire.

Kesäloman alkamisen kunniaksi isä ja poika ottavat aamulla rennosti ja makoilevat
pitkään sängyssä. Isällä on silmää sisustuksen suhteen ja viitseliäisyyttä riittää myös viherkasvien hoitoon! Kristiina Louhen kuvitusta Eppu ja Anna Nuotion kuvakirjaan
Veikko ja Veikko lomalla, Otava 2013.  

Kristiina Louhen värikylläinen vesivärikuvitus pääsee oikeuksiinsa niin pikku-Veikon ja iso-Veikon kotimiljöön kuin mökkielämän aurinkoista auvoa  kuvattaessa. 

Kirjan taitto on miellyttävän levollinen. Lähes jokaisella aukeamalla on iso koko sivun kuva ja tekstisivuja elävöittävät pienet tekstiin niveltyvät detaljit.

Kesämökin työkaluverstas tarjoaa mahdollisuuden monenlaiseen puuhasteluun.
Veikko-setä opettaa pikku-Veikolle puukon käyttöä ja vuolee hänelle oman
kaarnaveneen! Kristiina Louhen kuvitusta Eppu ja Anna Nuotion kuvakirjaan
Veikko ja Veikko lomalla, Otava 2013.  

Tapahtumakylläiseen päivään mahtuu onkimista, tupluureja ja kaarnaveneen vuolemista. Mutta sitten tuleekin äkkilähtö, mutta seuraavana päivänä palataan suojavarustuksen kera mökille uudelleen, isä lupaa.

Ja onneksi kaupungissakin voi nauttia kesälomasta!

Hyvää juhannusta kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.

Poika, joka eli väreistä

Isela Valve: Joels färger. PQR-kultur 2011. Graafinen suunnittelu, piirroskuvitus ja kuvatoimitus Minna Öberg.

Pohjoismaiden neuvosto perusti viime vuonna uuden pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, arvoltaan 47 000 euroa. Sen ehdokkaat julkistettiin toukokuun lopussa. Lopullinen voittaja selviää lokakuussa.

Ensimmäisessä palkinnonjaossa otetaan huomioon takautuvasti tarjonta vuodesta 2009. Myöhemmin tullaan keskittymään edellisvuoden kirjauutuuksiin. 

Rouva Huulla on ilo kuulua neuvoa antavana jäsenenä Suomen raatiin, johon kuuluvat myös Kaarina Kolu puheenjohtajana sekä Janina Orlov ja Mia Österlund. 

Suomen omat ehdokaskirjat ovat Seita Vuorelan ja Jani Ikosen Karikko (WSOY 2012) ja Minna Lindebergin ja Linda Bondestamin kuvakirja Allan och Udo (Schildts & Söderströms 2011, suom. Aimo ja Unto, Schildts & Söderströms 2012). 

Raatityöskentely muuttuu nyt ehdokasasettelun jälkeen konkreettiseksi, kun raatilaiset saavat postilähetyksinä eri maiden ehdokaskirjoja. 

Rouva Huu pyrkii esittelemään näitä kirjoja myös Lastenkirjahyllyssä. 

Pohjoismainen tarjonta tuntuu kilpistyvän Suomessa nykyisin vain muutamiin ruotsalaisiin sarjakirjoihin.

Tanskalainen ja norjalainen tarjonta on jäänyt viime vuosien aikana hyvin niukaksi, puhumattakaan Grönlannin, Islannin ja Fär-saarten ja eri saamen kielillä julkaistuista lasten- ja nuortenkirjoista! Tässä siis mainio tilaisuus kurkistaa pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuden parhaimmistoon. 

Ensimmäinen kirjalähetys tuli Ahvenanmaalta, joka on saanut siis oman edustuksensa. Virallinen teosesittely löytyy täältä. 

Minulla ei ole mitään käsitystä, minkä verran Ahvenanmaalla julkaistaan omaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kenties tähänkin saadaan taustatietoa myöhemmin.

Isela Valven Joels färger on toteutukseltaan kiehtova kuvatietokirja Joel Petterssonista (1892–1937), ahvenanmaalaisesta taidemaalarista ja kirjailijasta, joka ei elinaikanaan saanut juurikaan huomiota. 

Kirjasta tulee aluksi hieman amatöörimäinen vaikutelma, mutta pelkistetty piirrostyyli ja yllättävät värivalinnat saavat oikeutuksensa tekstin rinnalla.   Tuloksena on rouhea ja kiinnostava ja taatusti erilainen lasten taidekasvatuskirja!

Taiteilijan iäkkäitä vanhempia kuvataan hauskasti maalauksessa. Isän huonon kuulon takia Joel sai tottua kovaääniseen huutamiseen lapsuudessaan. Minna Öbergin kuvitusta Isela Valven kuvatietokirjaan Joels färger, PQR-kultur 2011. 

Wikipedia kertoo, että Pettersson syntyi köyhään maanviljelijäperheeseen ja tunsi kutsumusta kirjoittamiseen ja maalaamiseen jo kouluvuosinaan. Vuosina 1913–1915 hän opiskeli Turun piirustuskoulussa, mutta palasi kesken opintojaan auttamaan jo ikääntyneitä vanhempia maatilan hoidossa. Vanhempiensa kuoltua Pettersson jatkoi tilan hoitoa viljelemällä juurikkaita ja pitämällä kanalaa.

Joel Petterssonin kasvuympäristö oli harmaa ja ankea, mutta onneksi Joelilla oli rikas sisäinen värimaailma. Petterssonin sarjakuvamaiset maalaukset istuvat hyvin aukeaman kokonaisuuteen. Minna Öbergin kuvitusta Isela Valven kuvatietokirjaan Joels färger, PQR-kultur 2011.

Vuonna 1935 hän ryhtyi maalaamaan ja töitä oli näytteillä Maarianhaminassa seuraavana vuonna. Ne eivät kuitenkaan saavuttaneet hänen toivomaansa huomiota ja tämä aiheutti ennen pitkää taiteilijan mielenterveyden romahtamisen. Pettersson kuoli 45-vuotiaana. Hänen kirjallista tuotantoaan ryhdyttiin julkaisemaan postuumisti vasta 1970-luvulla ja keskeisiä teoksia on yhä kiitettävästi saatavilla. 

Uusin suomennos on kertomuskokoelma Sininen kehä, jonka on julkaissut pieni kustantamo Pequod viime vuonna. 

Taiteilijan traaginen elämä ja sen kronologinen todentaminen on tässä lasten kuvatietokirjassa kuitenkin toissijainen kiinnostuksen kohde. Kirja poimii viipaleita Joelin elämästä, lapsuudesta ja arjesta melko harmaissa ja vaatimattomissa puitteissa. 

Boheemi taiteilija sai kanoista myös elantonsa. Pelkistetty piirroskuvitus luontuu hyvin kollaasimaiseksi elementiksi Joel Petterssonin kotimiljöötä kuvaaviin maalauksiin, jotka tulevat lapselle näin todellisemmiksi. Minna Öbergin kuvitusta Isela Valven kuvatietokirjaan Joels färger, PQR-kultur 2011.   

Ankeahkosta kasvuympäristöstä huolimatta – tai sen ansiosta – Joelilla oli rikas sisäinen maailma. Edes lähimpien empiminen ei tyrehdyttänyt hänen luomisvoimaansa: paksut, vahvat värit ja tyylitelty, robusti pinta herättivät heissä lähinnä hämmennystä. Yleisellä tasolla Joels färger onkin hieno kuvaus luomisen palosta ja tietoisuudesta, että itsellä on jotain tärkeää annettavaa muulle maailmalle:

För Joel är inte ett lamm vitt eller svart. Inte ens grått. Hans lamm är röda, gröna, gula, blåa och gredelin, sa hans mamma har ull i alla de färgerna.

Vad blev det av Joel , kanske du undrar. Jo, han blev en mycket speciell konstnär och författare, han målade tvåhundra tavlor och skrev många, många ark som blev till böcker. Han skrev brev, tal och pjäser.

Joel var inte alltid så lycklig men han ville göra människor glada. Han vill göra oss glada.

Monet lapsille suunnatut taidekasvatuskirjat sortuvat usein liialliseen pikkutarkkuuteen. Isela Valven kirjassa viehättää nimenomaan rosoinen suurpiirteisyys, jonka seurauksena ainakin minulle tuli oitis halu ottaa lisää selvää taiteilijan elämän dramaattisista vaiheista. Osoituksena lapsilähtöisyydestä teoksen lopussa oleva maalausten luettelo on rytmitetty värien mukaan, ilman vuosilukuja ja muita krumeluureja!

Joel Pettersson vaikuttaa suomalaisten aikalaistaiteilijoiden, Juho Rissasen ja Lauri Saaren, hengenheimolaiselta ekspressiivisen ja modernin ilmaisunsa vuoksi.

  

Lastenkirjojen kierrätyksestä

Tähän aiheeseen inspiroi kirjailija Riina Katajavuoren Lapsen maailma -lehden kesä-heinäkuun numeroon kirjoittama Lastenkirjahylly-niminen kolumni, joka on luettavissa myös verkossa.

Kolumnissaan Katajavuori kertoo, kuinka siivosi äitinsä toivomuksesta lapsuudenkotinsa lastenkirjahyllyä. 

15 muovikassillista kirjoja päätyi Katajavuoren perkauksen jälkeen kirjalahjoituksena läheiseen alakouluun. 

Katajavuoren mies kyseenalaisti tekoa:

”Älkää nyt mitään aikansa eläneitä sinne viekö”, sanoi mies. Tosiaan – aikansa eläneitä. Oli vaikea sanoa, mikä kirja on sesonkituote, mikä taas yleispätevä halki vuosikymmenien. Voiko kirjaa lukea, jos sen päähenkilö ei näprää älypuhelinta tai päivitä Facebookissa? Onko Topeliuksen Adalmiinan helmi -sadun sanoma nöyrästä sydämestä aivan last season? Ostaako kukaan enää ajatusta, että nöyrän sydämen tyytyväinen haltija olisi muka onnekkaampi kuin kaikkein kaunein, viisain ja rikkain lellikki?

Rouva Huu teki työhuoneella kevätsiivouksen  vähän aikaa sitten ja rahtasi Katajavuoren tavoin kuusi painavaa pahvilaatikollista vuoden–parin vanhoja kuvakirjoja läheiseen Viinikan päiväkotiin ja helppolukuisia lastenromaaneja ja varhaisnuortenkirjoja Nekalan normaalikouluun.   

Päiväkotien ja koulujen kirjanhankintamäärärahat ovat olemattomat ja kiitollisuus uusien hyväkuntoisten käyttökirjojen saamisesta oli ylenpalttisen suuri. 

Osa koululle lahjoitetuista kirjoista päätyi luokkakirjaston sijaan myös kevätjuhlassa jaettaviksi lukemisen kiritys- ja tsemppipalkinnoiksi, ja mikäs sen mieluisampaa!

Aika-ajoin rouva Huu kiertää huvikseen kirpputoreilla. 

Hyväntekeväisyys- ja itsepalvelukirpputoreilla on tarjolla paljon lasten- ja nuortenkirjoja,  joista iso osa on nimenomaan kirjakerhopainoksia. 

Lukemattomia ja usein myös ulkoasunsa puolesta kokonaan lukemattomia (sic !) Lasten parhaat kirjat-, Lasten oma kirjakerho-, Disney-, Pollux- ym. -kerhojen kirjoja rahdataan kirpputoreille siinä toivossa, että joku niihin tarttuisi. 

Harvemmin tarttuu. Ovatko kirjakerhokirjat muodostumassa pian ongelmajätteeksi?

Lapsi ei muodosta näihin kirjoihin välttämättä kiinteää tunnesidosta: vanhemmat ilmoittautuvat velvollisuudentuntoisesti lapsen tietyssä kehitysvaiheessa kirjakerhon asiakkaiksi ja unohtavat kerta toisensa jälkeen peruuttaa kirjatilauksen. 

Syitä unohdukseen voi olla monia: kirja ei vastaa lapsen kehitystasoa, kuvakirjoissa on tekstiä liikaa verrattuna ns. normaaliin peruskuvakirjaan (esim. Disney-kirjoissa on mielestäni liian isoja tekstiblokkeja nykylasten kiinnostuksen tasoon nähden!) 

Kirjakerhoformaatti voi sekin viestiä halpuudesta, sillä kirjakerhot markkinoivat itseään edullisena kirjanhankintakanavana. Käytetyn kirjakerhokirjan hinnan alarajan pitäisikin olla hyvin alhainen. 


Toisaalta poikkeus vahvistaa säännön: Lasten oma kirjakerho julkaisi 1980-luvulla kotimaisia kuvakirjoja. Kaija Pakkasen ja Seija Juvan runokuvakirjaa Hassu noita ja muita saturunoja (1980) luettiin esikoisen kanssa todella taajaan!

Esteri Vuorisen helppolukuiset kirjat, Tomi Ungererin Herra Myssynen, Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira ja Hans-Erik Hellbergin Maria, ukin tyttö, odottavat monien muiden kirjojen ohessa malttavaisesti, että pääsisivät joskus esille myös Lastenkirjahyllyssä. 

Rouva Huun työhuoneen kirjahyllyssä on oma osastonsa kirjoille, joita haluaisin joskus tyvenenä hetkenä esitellä myös Lastenkirjahyllyssä. 

Osa niistä on omia lapsuuden kirjojani, jotka syystä tai toisesta ansaitsevat mielestäni uudelleen esittelyn. 

Osa on sellaisia kirjoja, joita olen ostanut pikkurahalla kirpputoreilta ja muistan lainanneeni niitä lapsena kirjastosta. Ne ovat jättäneet minuun sellaisen muistijäljen, että haluan palata niihin syystä tai toisesta uudelleen. 

Kun siivoaa omaa lastenkirjahyllyään, kannattaa muistaa myös monien julkisten tilojen vaillinaisia lastenkirjavarantoja. 

Esimerkiksi terveyskeskusten, neuvoloiden, hammaslääkärien ja sosiaalipalveluiden odotustiloissa olisi hyvä olla laadukkaita, hyväkuntoisia kuvakirjoja myös lapsiasiakkaiden käyttöön. 

Lahjoituksen vastaanottavan tahon tehtäväksi jää pitää huolta siitä, että rikkoutuneet, likaantuneet tai muutoin käyttökelvottomat kirjat poistetaan säännöllisesti valikoimasta.


Yksi varteenotettava vaihtoehto ja kohde kirjalahjoitukselle on myös Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti.  

Sen kirjakokoelmiin pyritään saamaan kaikki Suomessa ilmestynyt lasten- ja nuortenkirjallisuus. 

Ennen lahjoitusta kannattaa olla yhteydessä kirjastonhoitajaan, joka tarkistaa, onko lahjoitettavien kirjojen joukossa kokoelmasta puuttuvia kirjoja.

Onko sinulla jokin erityisen mieluinen kirjakerhokirja, josta et luopuisi mistään hinnasta? Tai kerro jostakin mielestäsi erityisen onnekkaasta lasten- tai nuortenkirjan kirpputorilöydöstä.