18. luukku: Tontun paikka on sadun valtakunnassa

Tampereen Työväen Teatteri: Mestaritontun seikkailut, ohjaus Minna Hokkanen, sovitus Elisa Määttänen, sävellys Petri Juutilainen, koreaografia Hanna Brotherus.

Perustuu Aili Somersalon saturomaaniin. 

Rooleissa: Matti Pussinen-Eloranta, Heidi Kiviharju, Elina Saarela, Mikko Kauppila, Marketta Tikkanen, Pihla Pohjolainen ja Atte Antikainen. Mukana yhteistyössä Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampereen konservatorio ja Näty. Kesto noin 2 tuntia, ikäsuositus +6. Kantaesitys 17.12.2015.

Tampereen Työväen Teatteri hemmottelee joulun aikaan lapsia ja lapsenmielisiä Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuista tehdyllä satumusikaalilla.

Eilisen ensi-illan yleisössä oli paljon lapsia. He myötäelivät yllättävänkin hyvin Somersalon satumaailman käänteitä. Somersalon jo vuonna 1919 alun perin ilmestynyt ja 19:ään painokseen yltänyt satuklassikko on nimittäin rakenteeltaan melko vaativa, intensiivistä keskittymistä ja heittäytymistäkin vaativa teos. 

Lukijasukupolvesta toiseen jatkuneen saturomaanin suosion yksi keskeinen selittäjä on arvatenkin ollut myös Onni Mansneruksen nelivärikuvituksessa.  

Toisaalta Aili Somersalon kerronta on sekin hyvin visuaalista ja runollista, sanalla sanoen maagista. Ja tätä huiman visuaalista satukuvastoa TTT:n satumusikaali kyllä onnistuu upeasti toisintamaan. 

Hahmona Mestaritonttu on alkuteoksessa varsin jörö, mutta Matti Pussinen-Elorannan tulkinnassa liikekielellä ja maneereilla häneen tulee vähän enemmän eloa ja humoristisuuttakin. Toisaalta on muistettava, että suomalaisen kansanperinteen ja satumaailman tontut olivat ennen vanhaan hyvin arvonsa tuntevaa väkeä.

Mestaritonttu (Matti Pussinen-Eloranta) pitelee käsissään koko musikaalin liikkeelle
panevaa taikaesinettä, Päivikki-prinsessalta saamaansa helmeä.
Valokuva TTT: Kari Sunnari & Ilkka Eklund. 

Seikkailu käynnistyy, kun Mestaritonttu pahoittaa kerta kaikkiaan mielensä Satumaan kuninkaan sanoista ja päättää lähteä pois Satumaasta. Se kohtaa noita Sammaleisen, joka kertoo Aamuruskonmaan Sarasteen (Elina Saarela) olevan lumottuna kallion sisällä. Vapauttamiseen tarvitaan Päivikki-prinsessan (Elina Saarela) taikahelmeä, taikuutta ja prinssi Yönsilmän apua.

Työväen teatterin isolle näyttämölle tuodun satumusikaalin keskiössä ovat ansaitusti Mestaritonttu ja noita Sammaleinen (Heidi Kiviharju). Sammaleisen hahmo on myös näytelmän keskeinen jännitysmuuttuja: kenen puolelle kliseinen noitahahmo lopulta asettuu, Mestaritontun vai noitatovereiden, Pataposken (Marketta Tikkanen) ja Luuta-Lempin (Pihla Pohjolainen).  

Muut   sivuhenkilöt  jäävät pikemminkin somisteiksi. Prinssi Yönsilmästä (Mikko Kauppila) on jopa tehty hiukan koominen satuprinssin parodia, ja vapautettava prinsessa Saraste on juuri niin ihana prinsessa kuin satuprinsessojen pitääkin olla.

Heidi Kiviharjun tulkitsema noita Sammaleinen on särmikäs ja
hiukan arvaamatonkin satuhahmo. Valokuva TTT: Kari Sunnari & Ilkka Eklund. 

Suurimman kiitoksen Mestaritontun seikkailujen esillepanosta ja toteutuksesta ansaitsevat ilman muuta Annukka Pykäläisen jylhän-kaunis, riittävän yksinkertainen lavastus sekä Erika Turusen puvustus. Erityisesti Kyöpelivuoren lohikäärme on hienosti toteutettu, samaan aikaan pakahduttavan kaunis ja pelottava!

Sami Rautanevan videoprojisoinnit ovat sadunomaisia liikkuvia utukuvia (prinsessa Päivikin vedenalaisen maailman meduusat ja vesikuplat, näyttämölle piirtyvät sanat ja luudalla lentokohtaukset…), joilla on aina jokin lisäarvo esitykselle, ilman mitään maireaa kosiskelua. 

Satumusikaali on tehty yhteistyössä Tampereen konservatorion ja Näyttelijätyönlaitoksen kanssa. Näyttämöllä soittaa 35-henkinen sinfoniaorkesteri, joka koostuu Tampereen musiikkiopiston nuorista soittajista. Kapellimestareina vuorottelevat Kimmo Tullilla ja Anna-Leena Lumme

On hienoa, että Tampereen Työväen Teatteri tekee kunniaa tamperelaissyntyisen Aili Somersalon (1887–1957) tuotannolle näin komeasti ja pieteetillä. 

Ja olen varma, että TTT:n visuaalisesti huima tulkinta madaltaa osaltaan myös uusien lapsisukupolvien tutustumista alkuteokseen. Uusin painos on otettu WSOY:n kustantamana vuonna 2007 ja teos on saatavana myös e-kirjana.

17. luukku: Pakahduttavan kaunis lilliputtijoulu

Maria Malmström: Nukkekoti Väinölän joulu, 176 sivua, Tammi 2015.

Onnelin ja Annelin talvi, ohjaus Saara Cantell, levitys Nordisk Film, Pääosissa: Aava Merikanto, Lilja Lehto, Elina Knihtilä, Kiti Kokkonen, Jaakko Saariluoma, Johanna Af Schulten, Eija Ahvo, Samuli Vauramo, Inka Kallén, Joonas Saartamo, Anna-Leena Sipilä, Aleksis Koistinen ja Leena Uotila.  Ensi-ilta 9.10.2015. Kesto 1,20 h. Sallittu lapsille. 

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi, 77 sivua, kuvitus Maija Karma + 15 sivun elokuvaliite, WSOY 2015.

Ensin varoitus.

Nukkekoti Väinölän joulu saattaa aiheuttaa jouluentusiastissa ahdistusta. Suurin syy on mittakaavassa.

Kirjan tekijä Maria Malmström tunnustautuu kirjan saatesanoissa jouluihmiseksi. 

Hän rakastaa joulun valmisteluja sekä oman perheen kesken että miniatyyrikoossa Väinölässä.

Pitäään myös nukkekodin lapsilla olla oma nukkekoti.
Siihenkin löytyy seikkaperäiset ohjeet ja kaavat. Maria Malmströmin
kuvitusta kirjaan Nukkekoti Väinölän joulu (Tammi 2015). 

Hajamielisempi Nukkekoti Väinölän joulu -kirjan selaaja voisi melkein kuvitella kirjan kertovan kenen tahansa jouluun valmistumisesta, mutta kenties monessa kuvassa näkyvät jättiläisen kädet palauttaisivat kuvien katsojan todellisuuteen. 

Mittasuhteena on siis nukkekotimaailman lilliputtikoko. Kaikki sievät, pienet ja aidontuntuiset leivonnaiset, lelut, joulukoristeet ovat koossa 1:10.

Seikkaperäisten ohjeiden lisäksi kirjassa on valmiita interiöörejä Väinölän
nukkekotiperheen joulun vietosta. Maria Malmströmin kuvitusta kirjaan
Nukkekoti Väinölän joulu (Tammi 2015). 

Maria Malmström on rouva Huun kotipitäjästä Tammelasta. Hänellä on myös  Nukkekoti Väinölä  -niminen blogi ja hän pitää myös erilaisia kursseja nukkekotiharrastajille. Väinölän perhe tunnetaan jo aiemmasta tekijänsä nukkekotikirjasta Nukkekoti Väinölän tapaan: nukkekodin huonekaluja ja pikkuesineitä (Tammi 2012).

Siviiliammatiltaan Malmström on tietokoneinsinööri, mikä voi jossain määrin selittää tätä hurahtamista: työ vaatii vastapainonsa.

Väinölän jouluun kuuluvat tietysti perinteiset suomalaiset joulukoristeet,
Tuomaanristi ja olkihimmeli, joihin kumpaankin on selkeät ohjeet. Maria
Malmströmin kuvitusta kirjaan Nukkekoti Väinölän joulu (Tammi 2015). 

Rouva Huu on kunnioituksesta aivan äimänä Väinölän nukkekodin joulunvieton yksityiskohtia katsoessaan. 

Huun perheessä usein toistuva lausahdus ”Kaikkia meitä hassuttaa, kutakin tavallaan”, pätee mitä suurimmassa määrin tähän taiteenlajiin!

Sekä kirjan että elokuvan suloisessa loppukohtauksessa Onneli ja 

pääsevät mukaan Vaaksanheimojen pikkujoulun viettoon. Maija Karman 

kuvitusta Marjatta Kurenniemen saturomaaniin Onnelin ja Annelin talvi. 

Ilman mitään aasinsiltoja on perusteltua viitata  Onnelin ja Annelin talvi -elokuvaan, sillä siinä kerrotaan Onnelin ja Annelin kotiin muuttavasta Vaaksanheimon perheestä. Perhe majoittuu tyttöjen nukkekotiin ja nukkekodin interiöörit, huonekalut ja pikkuesineet ovat Maria Malmströmin valmistamia. Haastetta on lisännyt se, että Tapiovaaran keinutuoli, Lokki-valaisin ja muut detaljit on pitänyt olla identtisiä materiaalin tunnultaan ja väritykseltään normaalikokoisten vastineiden rinnalla!  

Malmströmin kohtaamista haasteista voi lukea mielenkiintoisen haastattelun Yleisradion sivuilta.  

Onneli ja Anneli kurkistavat Vaaksanheimon perheen nukkekoti-idylliin.
Malla Hukkasen valokuva; copyright Zodiak Finland. Onnelin ja Annelin talvi -kirjaan 
(WSOY 2015) sisältyy kuvaliite Saara Cantellin Onnelin ja Annelin talvi -elokuvasta.   

Olin eilen katsomassa elokuvan, ja kieltämättä pikkutyttöjen kotileikin lumo oli säilynyt myös tässä jatko-osassa. Elokuva on tehty melko uskollisesti ja pieteetillä Marjatta Kurenniemen alkuperäisen lastenromaanin käänteille. Ja koon vaihdoksilla leikittely toi kaikesta teknisestä kikkailustaan huolimatta elokuvaankin hauskan nonsense-säväyksen, mikä tosin kirjassa lumoaa enemmän.

Hyvin viitteellisesti elokuvaan oli upotettu lähimmäisrakkauden ja pienistä välittämisen eetosta, jonka tahtoessaan voi linkittää myös juuri nyt ajankohtaiseen pakolaiskeskusteluun. 

Ainoa, mikä särähti korvaan oli lopputekstien yhteyteen nivottu Pave Maijasen Pidä huolta -kappale, joka ei millään muotoa rimmannut Onnelin ja Annelin onnelan kanssa.

Marjatta Kurenniemen lastenromaani Onnelin ja Annelin talvi on ollut Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenterissa kolme vuotta sitten. 

WSOY on Saara Cantellin elokuvan kunniaksi julkaissut myös tästä jatko-osasta nyt uuden elokuvakannella varustetun uuden painoksen. 

16. luukku: Moderni jouluhupailu Korvatunturilta

Anneli Kanto: Radio Korvatunturi, kuvittanut Janne Harju, 113 sivua, Karisto 2015.

Anneli Kannon lastenromaanissa eletään tätä päivää: Joulupukki trimmaa ja föönaa partaansa ja harkitsee ottavansa siihen jopa raitoja.

Ja joulutontutkin nahistelevat keskenään. 

Yksi tontuista on saanut nimensäkin luonteenpiirteensä mukaan: Ärtsy kiusaa Pate-poroa, mutta ei Patekaan taida olla ihan syytön riitojen syntymiseen.  

Joulutontun avuina arvostetaan organisaatiokykyisyyttä ja sitä,  ”ettei hermostu edes Aleksanterinkadun jouluruuhkassa”.

Paten ja Ärtsyn käytös herättää huolta tonttu Tarkassa:

– Teidän henkilökemianne muodostavat räjähteitä eivätkä synergiaa. Se ei todellakaan käy. Korvatunturilta menee maine ja brändi turmeltuu, jos lähetämme joulukadulle riitelevän tontun ja poron. Joulunaika on erittäin riskialtista korkeasesonkia.

 

Janne Harjun kuvitus revittelee tekstin tavoin yhtä antaumuksella ja karrikoi hahmoja.
Kuvitusta olisi kernaasti saanut olla paljon nykyistä enemmän. Harjun kuvitusta
Anneli Kannon lastenromaaniin Radio Korvatunturi (Karisto 2015). 

Niinpä joulukadulle määrätään Ärtsyn pariksi Paten sijaan Vuonelo-poro, koska jouluaatto on ”ydinosaamisaluettamme eikä sitä vaaranneta pahankurisen poron tempuilla”.

Pate on apea, mutta pian se jo keksii itselleen muuta tekemistä. Joulumuorin flunssa äityy aiempaa pahemmaksi, ja muori ei pääsekään radion joululauluohjelman juontajaksi.

No, Pate hoitaa homman omalla tavallaan: se nimeää itsensä Zagge Zorkkaraudaksi ja soittaa Joulukärpäsen kanssa perinteisten joululaulujen sijaan räminämusiikkia. Epätavallinen jouluradio kirvoittaa lopulta kuulijatkin aiempaa aktiivisemmiksi.

Torailevat riitapukarit Pate ja Ärtsy sopivat tietysti lopulta kärhämänsä. 

Joulupukki siirtää tosin Ärtsyn pakkauslinjastoon, koska tontussa ei selvästi ole ainesta tulla toimeen eläinten kanssa.