Reija Kaskiaho: Maantiekiitäjä, 191 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Kaisu Sandberg.
Minä istuin ikkunan edessä ja katselin räntäistä maisemaa. Laitoin silmät kiinni ja luettelin mielessäni. Kolmekymmentä kivistä laattaa melkein keskellä pihaa. Viisikymmentäkolme pientä pyöreää kiveä, aseteltu ympyrään, jonka keskellä kasvaisi kesällä valkoisia kukkia. Oikealla ihan lähellä ikkunaa lehdetön koivu, jossa kolmesataayksitoista paksua oksaa, pieniä oksia laskematon määrä. Oksia oli ollut kolmesataaviisitoista, mutta sitten oli tuullut kovaa yhden pitkän yön ajan. Vasemmalla taaempana kolme puuta, kaksi niistä koivuja. Yksi puista oli joku muu, harva reppana, vain yhdeksäntoista isoa oksaa. Sen vieressä tyhjiä kuolleen näköisiä vadelmapensaiden rankoja kahden ja puolen metrin matkalla, jonka jälkeen aidanseipäistä tehtyä aitaa. – –
Katkelma löytyy Maantiekiitäjän sivulta 125.
Irrallaan luettuna katkelma hämmentää.
Miksi minäkertoja rekisteröi asioita näin tarkasti?
Reija Kaskiaho (s. 1976) on 2000-luvulla ilmestyneissä nuortenromaaneissaan keskittynyt poikkeuksetta rankkoihin ja kipeisiin nuoruuden tuntoihin.
Esikoisromaanin Tulitikkuihmisiä (WSOY 2001) teemana olivat huumeet.
Pientä purtavaa (WSOY 2002) kertoi syömishäiriöstä, Rastas (WSOY 2005) teiniraskaudesta, Veitsenterällä (WSOY 2004) koulukiusaamisesta ja Ajolähtö (WSOY 2006) perheväkivallasta.
Vaikka Kaskiahon nuortenromaanien aiheet ovat olleet keskimääräistä rankempia, niin hänellä on ollut aina harvinainen taito kiteyttää teoksiinsa nuoruuden perustuntoja samastuttavasti.
Romaanien keskushenkilöt ovat poikkeuksetta särmikkäitä.
Juuri ilmestyneessä uutuudessaan Maantiekiitäjä Kaskiaho tuntuu entisestään lisäävän kierteitä ja haastetta kerronnalleen.
Laura on urheilullinen 17-vuotias, joka toivooo löytävänsä tulevan ammattinsakin liikunnasta.
Unelmat murskautuvat silmänräpäyksessä kohtalokkaalla uimaretkellä, kun Lauran sukellus menee vikaan ja hän päätyy sairaalaan neliraajahalvautuneena.
Lukija myötäelää Lauran ja tämän perheen ponnisteluja toipumisen eri vaiheissa.
Romaanin alussa on vaikuttava kohtaus, jossa Laura opettelee aluksi viestimään silmiään räpäyttämällä.
Yhdysvaltalaisen YA-kirjallisuuden piirissä on syntynyt jopa erityinen nuortenkirjagenre sick-lit. Romaaneissa kerrotaan vakavasti sairastuneista tai vammautuneista nuorista, jotka alkujärkytyksen ja trauman jälkeen oppivat sopeutumaan uuteen tilanteeseen, usein muiden tuen ja kannustuksen ansiosta.
Eric Segalin Lovestorya voidaan pitää yhtenä lajityypin varhaisista aloittajista 1970-luvulla ja uudemmista YA-romaaneista keskeinen oli John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe (WSOY 2013, suom. Helene Bützow).
Lauran kohdalla romaani ei lupaa ihmeparantumista, mutta sopeutuminen uudenlaiseen nuoruuteen kuvataan uskottavasti ja aidosti.
Vähitellen Laura toipuu traumastaan. Hän saa vertaistukea muilta eri ikäisiltä kohtalotovereilta ja löytää elämänkipinän uudelleen.
Kaskiahon sairaanhoitajan koulutus näkyy luontevuutena, jolla hän kuvaa sairaalan ja kuntoutuskeskuksen hoitohenkilökuntaa ja hoitotoimenpiteitä.
Lauran kasvutarinan ohessa romaani kuvaa hienosti perheyhteyden merkitystä.
