Annika Luther: Kodittomien kaupunki. Suomentanut Asko Sahlberg. 238 sivua. Teos 2011. Ulkoasu Otto Donner.
Viime syksyn lasten- ja nuortenromaaneissa etsittiin omia juuria ja sitä kautta – kliseisestikin – varsinkin nuortenkirjallisuudessa niin tärkeää omaa identiteettiä.
Annika Lutherin samanaikaisesti sekä ruotsiksi että suomeksi syksyllä ilmestynyt romaani seurustelee kiinnostavasti eritoten Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon (Tammi) kanssa. Kumpikin kirja nojaa nuortenkirjallisuuden pitkään perinteeseen mutta kulkee myös omia, lukijan ennakko-odotusten kannalta tyystin ennakoimattomia polkujaan.
Eletään vuotta 2050. Ilmastonmuutoksen ja muiden luonnonkatastrofien takia suurin osa maapallosta on peittynyt 15 vuotta aikaisemmin veden alle.
15-vuotias Lilja on perheineen evakuoitu Helsingistä Jyväskylään kun Lilja on ollut pieni vauva. Jyväskylä on lintukoto, jonka asukkaita tosin vartioidaan ylhäältä käsin – kaikkein parhaaksi - ympärivuorokautisesti.
Jyväskylän jälkeen alkaa
--- virallinen siirtolaisvyöhyke, jonne EU oli pakottanut suomalaiset päästämään maanviljelyskykyisiä euroooppalaisia alueilta, jotka olivat muuttuneet joko liian märiksi tai liian kuiviksi viljellä.
Lilja kiinnostuu sukunsa menneisyydestä ja päättää ottaa selvää meribiologitädistään, joka on jäänyt Helsinkiin. Vähin erin menneisyyden mysteerit avautuvat Liljalle, halusi hän sitä tahi ei.
Yhdellä tasollaan Kodittomien kaupunki on nyt niin muodinmukainen dystopia, tulevaisuuteen kurottava fantasia, jossa ekokriittiset painotukset kuuluvat vahvoina ja vaativina, lukijaa rankastikin ravistelevina.
Toisella tasollaan romaani on lapsuudesta aikuisuuteen kurottavan Liljan odysseia, identiteetin osin katarttinenkin etsintätarina, jossa on myös tyttökirjan klassisia piirteitä.
Lilja ponnistelee itselleen vieraassa ja aluksi jopa pelottavassakin ympäristössä ja voittaa vähitellen hänet majoittaneen Intiasta Suomeen tulleen perheen tyttären, Manjun, ystävyyden. Suomalaiset "alkuasukkaat" ovat Helsingissä vähemmistönä, he ovat pahasti alkoholisoituneita ja elämäänsä pettynyttä roskasakkia, jota intialaiset ja kiinalaiset katsovat karsaasti.
Ilmitasollaan Lutherin romaani kertoo yhtä kaikki selviytymisestä ja sopeutumisesta sekä niistä reunaehdoista, joiden varassa elämää voidaan jatkaa luonnonkatastrofien ja maailman myllerryksenkin jälkeen.
Ja millaisella heltymyksellä Luther kuvaakaan Helsinkiä, joka uuden valtaväestön suussa on taipunut Halsingihsiksi. Onkohan niin, että suomenruotsalaisilla on jokin erityinen aisti ja lahja Helsingin vivahteikkaaseen kuvaukseen – muistetaanpa vain Maria Turtschaninoffin vuodentakaista Underforsia, joka saadaan nyt tulevana keväänä myös suomeksi!
Kodittomien kaupunki kuvaa lähimmäisen rakkautta ja yli kulttuurirajat ylittävää huolenpitoa. Liljan ja hänen vanhempiensa välinen satunnainen viestintä "komikan" ja vanhanaikaisen sähköpostin kautta sisältää tavattoman kauniisti keskinäistä yhteenkuuluvuuta ilmentäviä painotuksia.
Kaikessa raadollisuudessaan latautunut on myös Liljan ja hänen ”tätinsä” rujo kohtaaminen:
Ajattelin että hän tunsi itsensä surulliseksi ja yksinäiseksi ja yritin halata häntä, mutta hän ei edes huomannut sitä. Hän niin kuin valokuvasi minut silmillään ja rapsutti minua niskasta, täsmälleen siitä missä minulla on se pieni kyhmy jota kerran näytettiin koululääkärille. Hän kopeloi sitä pitkän aikaa kovilla sormillaan ja hänen resuinen paidanhihansa takertui minun tukkaani. Minä en kestänyt enää pitempään paikoillani vaan vääntäydyin vapaaksi niin että hänen nappinsa repäisi irti ison tupsun minun tukkaani. “Mene kotiin ja kirjoita nyt kirje, pikku Lilja!” hän sanoi. Ja sen minä olen tehnyt, joten nyt sopii teidän vastata.
Ennalta arvaamatta noussut myrsky aivan romaanin lopussa auttaa Liljaa samastumaan 15 vuoden takaisiin isoihin ratkaisuihin, joita hänelle läheiset ihmiset olivat joutuneet tahoillaan tekemään.
Kodittomien kaupunki on hyvä esimerkki itsenäisestä nuortenromaanista, jolle olisi peräti irvokkaalta kirjoittaa jatko-osaa keskushenkilöiden myöhemmistä vaiheista. Luther säilyttää aivan romaaninsa viimeisille sivuilla asti latauksen ja tohtii jättää myös joitakin asioita tarkempaa selvittämistä vaille. Tällaisia tarinan lumoon uskovia nuortenromaaneja tarvittaisiin mielestäni kosolti nykyistä enemmän.
Lutherin Kodittomien kaupunki/ De hemlösas stad on yksi kuudesta Topelius-ehdokkaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti