torstai 14. huhtikuuta 2016

Maailma on ihmeitä täynnä















Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia, kuvittanut Joel Melasniemi, suomentanut Heli Laaksonen, 79 sivua, Otava 2016.



On hienoa, että virolaista lastenkirjallisuutta tehdään nykyisin tunnetuksi myös
Suomessa. Andrus Kivirähkin  monella tavalla tuotteistettu Keksijäkylän Lotta (2008) ei Otavan suomennoksena  minua kaikessa vuolaassa tapahtuman täyteisyydessään innostanut, mutta näissä humoristisissa tarinoissa on enemmän omintakeisuutta. Suomennosta kursailemattomammin nimetty alkuteos Kaka ja kevad ilmestyi Virossa vuonna 2009 ja se on siitä lähtien keikkunut lastenkirjamyynnin kärjessä. 

Absurdit tarinat on ryhmitelty vuodenkierron mukaan.  "Kakka ja kevät" on ilkikurinen kannanotto jokakeväiseen koirankakkakeskusteluun.   Kakka-, pissa- ja pieruhuumorilla on lasten parissa vankkumaton kannatus. Ensimmäistä kertaa kakka personoidaan lastenkirjallisuudessa näin viehkolla tavalla!

Koira kykki hetken puistotiellä ja meni sitten menojaan. Sen jäljiltä jäi maahan pieni kakkapökäle.

”Voi miten ihanaa täällä on”, kakka huokaili ja tiiraili ympärilleen. 
”Miten sininen taivas! Ja vihreät puut! Ja paljon tilaa! 
     – Kakan mielestä puistossa oli hauskaa. Lapset juoksivat ja heittelivät palloa, mummot syöttivät varpusia ja puluja, koirat nuuskivat puita ja nostivat jalkaa. Majan ikkunasta oli jännittävää seurata toisten puuhia. Se kakkaa vain vähän suretti, ettei sillä käynyt vieraita.


Kivirähkin tarinoissa on  viistoa huumoria, joka parhaimmillaan uppoaa hyvinkin maaliinsa, mutta välillä jää tekohauskaksi.  Yllättäviin käänteisiin suhtaudutaan perin rauhallisesti, ”ei tehdä tästä nyt numeroa” -asenteella. 

Kivirähkin tavassa yhdistää arki ja absurdi on paljon samaa kuin muutaman vuoden takaisissa Sari Peltoniemen   Gattonautti ja muita arkisatuja -kokoelmassa (kuv. Liisa Kallio, Tammi 2012) ja Alexandra Salmelan  satukokoelmassa Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (kuv. Martina Matlovičová, Teos 2013).  


Isän sukat ryhtyvät lisääntymispuuhiin sängyn alla tarinassa ”Isän sukat”.   Tytön kevättakkiin tullut likatahra siirtyy viheltämällä remonttimiehen haalariin tarinassa "Iso ruma tahra". Jääräpäinen toppatakki ei halua luopua kantajastaan kesän tullen. "Pete Sittisontiainen" kertoo ekstrovertistä Petestä, joka haluaa oman tähtihetkensä eläintarhan karhuhäkissä.


Juho tuo kouluun eläinpäivänä ämpärin ja väittää että siellä on krokotiili.
Joel Melasniemen kuvitusta Andrus Kivirähkin tarinakokoelmaan Koiranne
alkaa kohta kukkia
(Otava 2016). 

Oma suosikkini oli koulun eläinpäivästä kertova tarina, jossa Juho tuo hiekasta muotoilemansa krokotiilin vesiämpärissä kouluun. Kaverit naureskelevat Juholle, kunnes kuulevat ämpäristä vimmattua rouskutusta

Kokoelman tarinat ovat alunperin ilmestyneet virolaisessa lastenlehdessä. Siksi ne on kaikki kirjoitettu samaan määrämittaan. Tällaisille lyhyille, naseville tarinoille on Suomessakin tällä hetkellä iso tilaus. Siksi harmittaa, että teksti on ladottu turhan pienellä fontilla ja rivitetty tiuhaan. Tällaiset humoristiset tarinat olisivat mitä otollisinta aineistoa nimenomaan lukutaidon alkuun!

Joel Melasniemen kuvitus jää melko vaatimattomaksi somisteeksi.

Heli Laaksosen suomentamat tarinat ovat yhtä lukuun ottamatta kirjakielisiä. Poikkeuksena on "Tasavallan presidentti Kinnas" -tarina, jossa kalat puhuvat kuitenkin Laaksosen omassa tuotannossaan viljelemää lounaissuomalaista murretta lystikkäästi.


Virolaiseen mentaliteettiin kuuluu sekin, että tarinoissa on paljon mummoja, syöttämässä puiston lintuja ja myymässä kukkia torilla.

Ei kommentteja: