On hienoa, että virolaista lastenkirjallisuutta tehdään
nykyisin tunnetuksi myös Suomessa.
Andrus Kivirähkin monella tavalla tuotteistettu Keksijäkylän Lotta (2008) ei Otavan suomennoksena minua kaikessa vuolaassa tapahtuman täyteisyydessään innostanut, mutta näissä humoristisissa tarinoissa on enemmän omintakeisuutta. Suomennosta kursailemattomammin nimetty alkuteos Kaka ja kevad ilmestyi Virossa vuonna 2009 ja se on siitä lähtien keikkunut lastenkirjamyynnin kärjessä.
Absurdit tarinat on ryhmitelty vuodenkierron
mukaan. "Kakka ja kevät" on
ilkikurinen kannanotto jokakeväiseen koirankakkakeskusteluun. Kakka-, pissa- ja pieruhuumorilla
on lasten parissa vankkumaton kannatus. Ensimmäistä kertaa kakka personoidaan lastenkirjallisuudessa näin viehkolla
tavalla!
Koira kykki hetken puistotiellä ja meni sitten menojaan. Sen jäljiltä jäi maahan pieni kakkapökäle.
”Voi miten ihanaa täällä on”, kakka huokaili ja tiiraili ympärilleen.
”Miten sininen taivas! Ja vihreät puut! Ja paljon tilaa!
– – Kakan mielestä puistossa oli hauskaa. Lapset juoksivat ja heittelivät palloa, mummot syöttivät varpusia ja puluja, koirat nuuskivat puita ja nostivat jalkaa. Majan ikkunasta oli jännittävää seurata toisten puuhia. Se kakkaa vain vähän suretti, ettei sillä käynyt vieraita.
Kivirähkin tarinoissa on viistoa huumoria, joka parhaimmillaan uppoaa hyvinkin
maaliinsa, mutta välillä jää tekohauskaksi. Yllättäviin käänteisiin suhtaudutaan perin rauhallisesti, ”ei tehdä tästä nyt numeroa” -asenteella.
Kivirähkin tavassa yhdistää arki ja absurdi on paljon samaa
kuin muutaman vuoden takaisissa Sari Peltoniemen Gattonautti ja muita arkisatuja -kokoelmassa (kuv. Liisa Kallio, Tammi 2012) ja Alexandra Salmelan satukokoelmassa Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (kuv. Martina Matlovičová, Teos 2013).
Isän sukat ryhtyvät lisääntymispuuhiin sängyn alla
tarinassa ”Isän sukat”. Tytön
kevättakkiin tullut likatahra siirtyy viheltämällä remonttimiehen haalariin
tarinassa "Iso ruma tahra". Jääräpäinen toppatakki ei halua luopua kantajastaan
kesän tullen. "Pete Sittisontiainen" kertoo ekstrovertistä Petestä, joka haluaa
oman tähtihetkensä eläintarhan karhuhäkissä.
 |
| Juho tuo kouluun eläinpäivänä ämpärin ja väittää että siellä on krokotiili. Joel Melasniemen kuvitusta Andrus Kivirähkin tarinakokoelmaan Koiranne alkaa kohta kukkia (Otava 2016). |
Oma suosikkini oli koulun eläinpäivästä
kertova tarina, jossa Juho tuo hiekasta muotoilemansa krokotiilin vesiämpärissä
kouluun. Kaverit naureskelevat Juholle, kunnes kuulevat ämpäristä vimmattua
rouskutusta
Kokoelman tarinat ovat alunperin ilmestyneet virolaisessa lastenlehdessä. Siksi ne on kaikki kirjoitettu samaan määrämittaan. Tällaisille
lyhyille, naseville tarinoille on Suomessakin tällä hetkellä iso tilaus. Siksi
harmittaa, että teksti on ladottu turhan pienellä fontilla ja rivitetty tiuhaan.
Tällaiset humoristiset tarinat olisivat mitä otollisinta aineistoa nimenomaan lukutaidon
alkuun!
Joel Melasniemen kuvitus jää melko vaatimattomaksi somisteeksi.
Heli
Laaksosen suomentamat tarinat ovat yhtä lukuun ottamatta kirjakielisiä.
Poikkeuksena on "Tasavallan presidentti Kinnas" -tarina, jossa kalat puhuvat
kuitenkin Laaksosen omassa tuotannossaan viljelemää lounaissuomalaista murretta lystikkäästi.
Virolaiseen
mentaliteettiin kuuluu sekin, että tarinoissa on paljon mummoja, syöttämässä puiston
lintuja ja myymässä kukkia torilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti