Signmark on nyt tehnyt valinnan.
Vuoden 2009 Finlandia Junior –palkinnon on hetki sitten saanut Mari Kujanpään ja Aino-Maija Metsolan lastenromaani Minä ja Muro (Otava 2009).
Rapartisti Signmark eli Marko Vuoriheimo arvosti kirjassa muun muassa näitä ominaisuuksia (ote suoraan Vuoriheimon palkintojenjakotilaisuudessa pitämästä puheesta):
Kirja kuvaa nykyhetken tilanteita ja korostaa koti–koulu-yhteistyötä sekä rakkauden antamista lapsille. Moni lapsi kokee tänä päivänä samaa mitä Lauha ko. kirjassa. Moni ”erilainen” ihminen samastuisi tähän kirjaan. Isommat oppilaat voivat auttaa pienempiä oppilaita ja miksei päivastoinkin. Yhteisen harrastuksen kautta löydät yhteisen sävelen. Sitkeys palkitaan.
Signmark pitää myös Lauhaa hyvänä roolimallina muillekin lapsille ja nuorille, jotka kokevat vastaavanlaisia tilanteita. Signmarkin mielestä Lauhan kautta moni lapsi ja nuori voi huomata, etä heillä on rakastava perhe, jota tulisi kunnioittaa.
Signmark pitää Minä ja Muro –kirjan tarinaa helppona lapsen samastumisen kannalta. Tätä hieman tohdin epäillä. Jaksaako lapsi tempautua syrjään sysityn ja kaltoin sekä kotona että koulussa kohdellun Lauhan maailmaan?
Toisaalta, jo aiemmin Lastenkirjahyllyssä Minä ja Muro –kirjan tiimoilta virinnyt vilkas keskustelu todistaa, että kirja on ainakin aikuisille lukijoille ollut tärkeä mielenliikutuskirja.
Toivottavasti palkinnon myötä saadaan myös lasten omia lukukokemuksia.
Finlandia Junior –palkinnon saaman mediajulkisuuden nosteessa kirja ainakin toivon mukaan herättää kiinnostusta aikuisissa, ja juuri heille tämä kirja mielestäni onkin ensisijaisesti kohdistettu.
Niin ikään Signmark pitää hyvänä, että Minä ja Muro muistuttaa aikuisille,
että [asioiden] priorisointi on tärkeää ja lapsilleen tulee antaa aikaa. Tänä päivänä liian usein vanhemmat ovat kiireisiä, eivätkä ehdi pysähtyä ja kuunnella lastaan. Jokainen lapsi ja aikuinenkin tarvitsee rakkautta, läheisyyttä, vuorovaikutusta sekä ymmärrystä. Lapsi saa olla lapsi, ei hänen tarvitse kantaa koko maailmaa.
Signmark kritisoi puheessaan myös päätuomarin tehtävänsä vaativuutta ja esitti jälleen kerran, että lasten- ja nuortenkirjallisuus eriytettäisiin Finlandia-palkintoinstituutiossa omiksi palkinnoikseen.
Minä julkean ehdottaa vielä yhtä uutta palkintoa: se jaettaisiin lastenkirjoina julkaistuille teoksille, jotka puhuttelevat nimenomaan aikuista lukijaa.
4 kommenttia:
Olipa hyvä ehdotus tuo palkinto aikuista puhuttelevalle lastenkirjalle. Ongelmana lapsille kirjoittamisessa kun on, että kirjan on miellytettävä useita aikuisia, kustannustoimittajista alkaen ja kirjan ostajaan päättyen, ennen kuin lapsi saa siihen tutustua. Ja lapsen mieltymykset ovat usein melko erilaisia kuin aikuisten. Jos palkittaisiin ensin reilusti ne lastenkirjat, joista aikuiset pitävät, voisi sen jälkeen ehkä löytyä niitäkin, joista lapset eniten pitävät.
Lasten- ja nuortenkirjapalkintoja on kyllä ylisummaan nytkin Suomessa jo vähän liikaa, mutta kummasti tarvetta myös uusille palkinnoille löytyy koko ajan lisää!
Viime viikolla asematunnelissa huikkasin tutulle lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa työskentelevälle kollegalle meneväni Surunapin julkistukseen Helsinkiin. Tuttava totesi siihen, ettei ole sellaisesta palkinnosta vielä kuullutkaan.
Täsmensin asiaa, että kyse ei ole mistään uudesta kirjallisuuspalkinnosta, vaan Mari Mörön ja Marjo Nygårdin Surunappi-kirjasta, jonka Lasten Keskus ja Sylva ry ovat yhdessä julkaisseet.
Vielä junamatkalla mietin väärinkäsitystä itsekseni ja tuumailin, että idea ei olisikaan pöllömpi:
Vuoden itkettävimmälle ja tunteisiin vetoavimmalle kirjalle voitaisiin jakaa vuosittain Surunappi-tunnustuspalkinto.
Arvatenkin Mari Kujanpään Minä ja Muro olisi yksi ehdokkaista!
Ilonappi-palkinto puolestaan annettaisiin kirjalle, joka nostattaa lukijassaan hersyvimmät naurut!
Ilonappi on periaatteessa jo olemassa, se on Rouva Huun kädentaitopajan tuotantoa ja löytyy mm. profiilini tunnuskuvasta.
Taru huomioi, että lastenkirjan on miellytettävä useita aikuisia ennen kuin lapsi pääsee sitä lukemaan. Se on kieltämättä hassua. Mistä aikuinen tietää, mikä kiinnostaa lapsia; mikä lumoaa, mikä liikuttaa, mikä naurattaa.
Luulen kuitenkin, että lapsuuden ja nuoruuden aika on iätöntä ja ajatonta. Muistamme lapsuutemme ilot ja surut: toiset asiat kolahtivat, toiset unohtuivat saman tien.
Kirjoittaessa yritän miellyttää sitä lasta, joka olin ja joka minussa edelleen asuu. Tämän lapsen tuntemuksia ei ole vaikea kaivaa muistin lokeroista, ne ovat materiaalina tarjottimella. Kunhan nautin.
Onhan meillä jo Plättä ja LukuVarkaus-palkinnot, joissa lasten(kin) ääni kuuluu. Ehkä Finlandia Junior sitten on se aikuisten lastenkirja-palkinto.
Minuakin vähän oudoksutti tämän vuoden Junior-ehdokkaat, mutta toisaalta valitsijoidensa näköinenhän se finalistirivi aina on.
Olen miettinyt paljon vanhaa totuutta, että hyvä kirja puhuttelee kaiken ikäisiä. Kai sellaisiakin on (ja onkin), mutta enempi taitaa olla erilaisia makuja ja mieltymyksiä, jotka eivät välttämättä kulje iän mukaan. Jos lapsi tai teini haluaa lukea ankeaa kirjallisuutta ts. aikuismaista kuvausta lapsuudesta/nuoruudesta, niitä löytää kyllä aikuisten osastolta hyllymetreittäin. Mutta ne aidosti lapsille ja nuorille kirjoitetut (ei-lässyttävät) kirjat - ne ovat harvinaista herkkua! :)
Lähetä kommentti