Mirja Orvola & Salla Savolainen: Elmeri. 48 sivua. Lasten Keskus 2000. Tänään vietetään asunnottomien päivää.
Elmeri on harvinainen lastenkirja monella tapaa. Ensinnäkin sen päähenkilöt ovat kaikki aikuisia. Toiseksi se käsittelee kiinnostavalla tavalla syrjäytyneisyyttä asunnottoman Elmerin elämänkohtalon kautta.
Mirja Orvolan ja Salla Savolaisen kirja on myös visuaalisesti toimiva sekä tekstimäärältään riittävän niukka helppolukuinen, lukutaitoaan vasta aloittelevalle pikkukoululaiselle suunnattu kirja, joka on ilmestynyt Lasten Keskuksen Minäpä luen itse -sarjassa.
Rouva Huun esikoiselle Elmeri oli ensimäinen itse luettu kirja, ja siksi se on yhä tärkeällä paikalla tyttären kirjahyllyssä.
Miska on boheemi taidealan opiskelija, jonka huomio kiinnittyy rautatieasemalla rehjuiseen mieheen. Mies pyytää lupaa istua Miskan viereen aseman penkille. Hän kysyy Miskalta, miksi ihmiset eivät yleensä vastaa hänelle mitään.
Elmeri kertoo olevansa – "tällainen ressukka. Ei silmälaseja, ei kelloa. Joskus ei edes pennin pyörylää." Elmeri asuu kaupungin asuntolassa, mutta kesäisin hän nukkuu usein taivasalla.
Miska ja Elmeri sopivat uudesta tapaamisesta Hietaniemen kirpputorille, missä Miska on myymässä itselleen tarpeettomia tavaroita. Elmeri tulee viime tipassa paikalle toinen jalka kipsattuna. Elmeri kertoo Miskalle elämäntarinaansa. Hän on menettänyt otteen paitsi elämästään niin myös perheestään. Hän ei ole nähnyt jo aikuisiksi varttuneita poikiaan pitkän aikaan eikä edes tiedä missä he asuvat.
Miska toimertuu ottamaan asiasta selvää. Elmerin ja poikien jälleennäkeminen ja anteeksianto on liikuttava loppuhuipennus humaanille tarinalle.
Alleviivaamatta ja eleettömästi kirja koulii lapsilukijankin sosiaalista omatuntoa näinä aikoina, kun kerjäläisten olemassaolon oikeutuksesta käydään kiihtyvää keskustelua myös julkisuudessa. Itse asiassa Elmeri on nyt, kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen, monin tavoin ajankohtaisempi kuin ilmestyessään vuonna 2000.
Salla Savolainen oli kirjan ilmestyessä vasta aloittamassa uraansa lastenkirjan kuvittajana. Rouhea puuväri sopii hyvin hänen karismaattisiin, persoonallisiin hahmoihinsa. Puuvärikuvitus on myös aiheeseen sopivalla tavalla "humaani" ja kotikutoinen.
Rouva Huu oli tapaamassa Salla Savolaista perjantaina Karkkilassa. Hauskan ja vaiherikkaan päivän lopputulema, Savolaisen haastattelu, on luettavissa Onnimannista 4/2010, joka ilmestyy joulun alla.
Haaste Lastenkirjahyllyn lukijoille: mikä on ollut Sinun ensimmäinen alusta loppuun itse ja oma-aloitteisesti lukemasi kirja?
5 kommenttia:
Kiva kysely! Ja selvä muistikuva: Aale Tynnin kirja Heikin salaisuudet. Muistan vieläkin viehättävän kuvituksen, Jokke-peikon, pässi Iivarin ja vihreän kansikuvan. Jonkinlaiseen jouluun tuo tarina loppui.
Anneli
Hipsuvarvas autiolla saarella. Ah, hyytävä jännitys, kun oli se Kauhea Kissa!
En muista tarkasti, mikä oli ensimmäinen kokonainen kirja, jonka luin, mutta eka tarina oli Aapisen lyhyt kertomus Teddi ja Panda. Siinä kaveruskarhut rakentavat raketin ja lentävät kuuhun. Muistan selvästi, kuinka tuon tarinan kohdalla ymmärsin osaavani lukea!
Ensimmäinen kokonainen kirja saattaisi olla se keltainen Peppi Pitkätossu -kuvakirja, jossa Peppi mm. pesee lattioita harjat jaloissaan.
Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset. Ei varmastikaan ihan ensimmäisiä itse luettuja, mutta ensimmäisiä joista jäi muistikuvat. Ja nehän olivat jo ihan "oikeita" isojen kirjoja, romaaneja.
Katja
Tammen kultaiset kirjat olivat kova sana. Eläinten lastentarha oli varmaan ensimmäinen lukemani. Ja sitten Kissa, joka luuli olevansa hiiri. Nyt sainkin inspiksen kerätä kirjat. Kiitos vinkistä, rouva Huu!
Ja lukuvinkki Asunnoton Elmeri -teemaa: Peltoniemen Sarin Kissataksi, äskettäin ilmestynyt. Hienolla, osoittelemattomalla ja lämpimällä tavalla Sari tuo vaivihkaa esiin myös elämän laitapuolen kulkijat. Näinä aikoina on enemmän kuin tärkeää muistaa, että ihmisen sosiaalinen omatunto kehittyy jo lapsena. Mikä ei suinkaan tarkoita sitä, mitä 70-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuus ja TV-ohjelmatkin "ohjelmallisuudellaan" tarjoilivat, kun monessa kohtaa suorastaan siirsivät vastuuta lapselle.
Lämpö ja huumori ovat tehokkaampia keinoja kuin opettavaisuus, jopa syyllistäminen.
Lukuiloa kaikille!
Tuula K.
Lähetä kommentti