Tittamari Marttinen: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää. Kuvitus ja taitto Virpi Penna. 64 sivua. Kirjapaja 2011.
Tittamari Marttinen on viljellyt tuotannossaan aina mieluusti sanariehaa ja kielikieppejä. Hänen tapahtumiltaan ja kieleltään tavattoman runsaissa lastenromaaneissaan ja -runoissaan kieli on usein kuin sulaa vahaa, jota Marttinen omaksi ja lasten iloksi muovailee.
Tätä taustaa silmällä pitäen Marttisen syksyn uutuus onkin luontevaa jatkoa hänen aiemmalle tuotannolleen.
Toivon hartaasti, että kirjan ominaislaatu tunnistetaan kirjan markkinoinnissa ja kirjan käyttökelpoisuus oivalletaan oikein päiväkodeissa ja kouluissa sekä erilaisissa sanataideryhmissä.
Kirja onkin luokiteltu viisaasti kahteen kirjastoluokkaan, kertomakirjallisuuteen ja kielitieteeseen. 
Tittamari Marttinen saa lapsen – ja aikuisen – kiinnostumaan suomen kielen monista mahdollisuuksista vastaan panemattoman kursailemattomasti ja ennen muuta innostavasti.
Emma ja Kalle ovat kiinnostuneet kielestä. Kiira Kielipoliisi on lasten mielestä ensin ynseä ja heidän intoaan kyseenalaistava normiaikuinen, mutta ennen pitkää lapset ja Kiira löytävät aivan sananmukaisesti yhteisen kielen ja puheen poljennon.
– Nyt keksin mikä minusta tulee isona, Kalle hihkaisi.
– Poliisi, eikö niin? Kiira Kielipoliisi huikkasi torin laidalta.
– Kirjailija, Kalle ilmoitti.
–Miksi ihmeessä? Kiira kielipoliisi kysyi pettyneenä. – Eiväthän kirjailijat tee muuta kuin leikkivät sanoilla.
– Juuri siksi haluan kirjailijaksi, Kalle sanoi. – En halua koskaan lopettaa leikkimistä.
– Minäkin haluan kirjailijaksi! Emma huusi.
– Pelkkää sanahelinää, Kiira huokaisi.
Emmasta ja Kallesta oli ihanaa kuunnella sanojen helinää. He eivät olisi muuta tehneetkään päivät pääksytysten. He olivat Sanaseppojen sukuja. Niin kuin jokainen lapsi on.
Lukija pääsee Emman ja Kallen kanssa matkalle suomen kielen rikkaaseen ilmaisuun: makustelemaan kuvaannollisia, onomatopoeettisia ja homonyymisiä sanoja, pelaamaan kielipelejä, riimittelemään, tutustumaan nonsensen vallattomuuteen, vanhan kansan sananlaskujen viisauteen ja sanojen etymologiaan.
Tietoaines on upotettu toimivasti itse tarinaan niin että tämän kuvatietokirjan runsasta antia ei oikein opiksi oivallakaan... sen verran luontevasti Marttinen näitä suomen kielen monia mahdollisuuksia lapselle esittelee.
Erityiskiitoksen ansaitsee kuvittaja Virpi Penna, jonka värikylläinen ja yksityiskohdiltaan tavattoman runsas, mutta silti levollinen kuvitus sananmukaisesti visuaalistaa kielikuvia!
Toinen vastaava, kenties enemmän varttuneempaan makuun vetoava kielen moninaisuutta havainnoiva opus on Jukka Parkkisen Aasinsilta ajan hermolla. 500 sanontaa ja niiden alkuperä (WSOY 2005).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti