Lohduttomuudestakin kajastaa toivon pilkahdus

Ruta Sepetys: Harmaata valoa. Suomentanut Maria Lyytinen. 354 sivua. WSOY 2011. Kansikuva Theresa M. Evangelista.














Amerikkalaisen Ruta Sepetyksen kirjaa voisi markkinoida raflaavasti teiniversiona Sofi Oksasen romaanista Puhdistus, mutta lähestytään kirjaa kuitenkin vähän toisesta vinkkelistä.

15-vuotias liettualainen Lina perheineen vangitaan Stalinin vainoissa ja he lähtevät junalla Vilnasta kohti tuntematonta määränpäätä. Lina, tämän pikkuveli Jonas ja äiti yrittävät pitää isään yhteyttä Linan täyteen piirtämien kankaan- ja puunpalasten avulla. Matkan fyysinen ja psyykkinen rasitus ja maantieteelliset ulottuvuudet havainnollistuvat hyvin kirjan alkuun liitetystä kartasta aikajanoineen:



Raskaan matkan päätepysäkkinä on Siperian työleiri. Ja kuten asiaan kuuluu, romaanin tapahtumat pohjaavat todellisuuteen, ainakin siteeksi. Takakansi kertoo kirjan ammentaneen kirjailijan isosedän perheen vaiheista Baltian neuvostomiehityksessä.

Hyvinvointiyhteiskunnassa elävälle nuorelle kirjan lukeminen voi olla lähestulkoon perverssiä tirkistelyä niukkaakin niukempiin oloihin. Linan selviytymiskamppailu on monissa traagisissa käänteissään karua luettavaa, ja kirjailijan loppuun liittämissä saatesanoissa vasta selviää, kuinka monikymmenvuotisesta kamppailusta on tosiasiassa ollut kyse.

Isoja traumoja käsitteleville nuortenromaaneille tyypillisen kliseisesti mutta puhuttelevasti myös Linalla on oma selviytymisstrategiansa. Lina ihailee norjalaisen taidemaalari Edvard Munchin tyyliä. Hän piirtää syvimmät tuntonsa piirustuksiin, jotka hän piilottaa matkalaukkunsa pahviseinämän taakse. Epäuskon hetkinä hän voimaantuu menetetyn kotinsa piirtämisestä hänelle rakkaiden muistikuvien tukemana.

Taiteellisesta itseilmaisusta tulee hänen keinonsa selviytyä ankarista koettelemuksista:

Löysin kepin ja katkaisin sen. Istahdin piirtämään sillä maatilkulle, jossa multa oli kovaa. Ehdin piirtää kotitalomme, puutarhamme ja puut, ennen kuin meidän piti taas jatkaa työtä. Painoin peukalollani multaan pieniä kiviä poluksi ulko-ovellemme ja reunustin katon risuilla.

Orastava rakkaus Andriukseen vie Linan synkät ajatukset välillä muualle. Aika ajoin hyvinkin hirtehisen huumorin säilyminen ankarimmissakin käänteissä ovat Linan ja hänen läheistensä salaiset aseet vihollisen mielivaltaa ja julmuutta vastaan.

Harmaata valoa on osuva nimi kirjalle, joka valaa kurjiinkin oloihin toivoa ja selviytymistahtoa. Vastaavanlainen nimiallegoria löytyy myös norjalaisen Mette Newthin 1800-luvun spitaalisairaalaan sijoittuvasta historiallisesta nuortenromaanista Pimeä valo (Tammi 1998). Ja unohtaa ei sovi tässä yhteydessä myöskään Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaania Valoa valoa valoa (Karisto 2011) !

Ruta Sepetyksen Harmaata valoa on tapahtumiltaan ja henkilögallerialtaan lähes identtinen Sisko Latvuksen äskettäin ilmestyneen nuortenromaanin Kaukana omalta maalta (WSOY 2011) kanssa. Lähihistorian traumaattiset vaiheet kiinnostavatkin nyt samanaikaisesti jopa eri puolilla maailmaa.

Sepetyksen kirjassa samastutaan myös suomalaisiin:

Suomalaisia. Olin unohtanut Suomen. Muistin sen illan, kun tohtori Seltzer oli tullut tapaamaan isää. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.
”Se on vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista, Jelena”, tohtori Seltzer oli sanonut äidille. ”Stalin haluaa suojautua länttä vastaan.”
”Ryhtyvätkö suomalaiset neuvotteluihin?” äiti kysyi.
”Suomalaiset ovat vahvaa kansaa. He taistelevat”, tohtori Seltzer sanoi.