sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Lasten ja lastenkirjojen asialla jo 70 vuotta


Lapsen maailma –lehti 10/2011. 84 sivua. Päätoimittaja Seppo Sauro. Julkaisija Lastensuojelun Keskusliitto. Osa lehdestä on luettavissa myös netissä. Kansikuva Katriina Roiha.















Lastensuojelun Keskusliiton lehti Lapsen Maailma täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja lokakuun lehti on juhlavuoden erikoisnumero.

Lastensuojelua edistävän järjestön lehti perustettiin vuodenvaihteessa 1937-38 ja se ilmestyi ensin nimellä Lapsi ja nuoriso. Lehden ilmestyminen lakkasi sotavuosiksi 1942–1944.

Lehden nimi muutettiin jälleen vuonna 1973: Lapset ja yhteiskunta vastasi todennäköisesti enemmän ajan henkeä.

Vuodesta 1989 lehti on tunnettu nimellä Lapsen maailma. Siitä on vuosikymmenten saatossa sukeutunut monipuolisesti lastensuojelua ja lapsen arkea käsittelevä kerran kuussa ilmestyvä erikoisaikakauslehti, joka puhuttelee monipuolisella, kriittisellä ja vähemmän kaupallisella sisällöllään usein jopa laajempaa kohderyhmää kuin vauva-aikaan ja lapsiperheen arkeen ankkuroituneet Kaksplus, Vauva ja Meidän perhe.

Lehden päätoimittaja, Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro ei halua ylevöittää lehden ja järjestön tehtävää. Pääkirjoituksessaan hän kirjoittaa:

Tällä vuosikymmenellä Lapsen Maailman lukija on lasten suojelija. Siis kuka vain meistä, joka on oivaltanut lapsen ainutlaatuisuuden ja sen, että voi sitä suojella. Moderni lasten suojelu on tosiaan jokamiehen ja -naisen hommaa. Se on osa hyvää aikuisuutta, eikä siihen tarvita omia lapsia.


Juhlanumerossa haastatellaan muiden muassa köyhyysrajan alapuolella sinnittelevää lapsiperhettä, ylivilkkaan pikkutytön äitiä ja sijaiskodin isää. Lasten- ja nuorisokulttuurista on juhlanumerossa kaksikin kiinnostavaa juttua: Iita Kettusen artikkeli nuorten alakulttuureista ja Antti Vanaksen juttu, johon on haastateltu Vallatonta lastenmusiikkia. Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa –kirjan tehnyttä Taru Leppästä.

Juhlanumerosta löytyy myös Tuomas Kyrön lyhyt tarina "Ihan älytön siivooja". Jokaisessa lehden numerossa on Tietotulva-palsta, joka uutisoi uusimmista tutkimuksista ja puheenaiheista.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden vinkkelistä Lapsen maailma –lehden ehdoton valttikortti moniin muihin järjestöjen julkaisemiin erikoislehtiin verrattuna on kuitenkin sen jo 1940-luvulla aloittamissa pitkissä perinteissä lasten- ja nuortenkirjallisuuden esittelijänä.

Suomessa ei ole tällä hetkellä toista 12 kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä, joka säännöllisesti, asiantuntevasti ja pitkäjänteisesti esittelisi jokaisessa numerossaan näyttävästi ja paneutuneesti aukeaman verran Suomessa ilmestyvää lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

1950-luvulla lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kirjoitti lehteen kirjallisuudentutkija Kaarina Laurent. Hänen kuolemansa jälkeen vuodesta 1956 vetovastuu siirtyi Kerttu Manniselle, legendaariselle kriitikko-kirjastonhoitajalle ja monien lasten- ja nuortenkirjailijoiden taustavaikuttajalle, johon Rouva Huullakin oli ilo tutustua oman kriitikon uransa alkutaipaleella.

Mannisen tyylilaji oli pakinoiva ja hänen äänenpainonsa tähtäsivät usein lastenkirjallisuuden esittelyssä kuluttajavalistukseen. Manninen (1921–2006) hoiti pestiään aina vuoteen 2002 asti, jolloin hän sälytti perinteikkään ja vastuullisen tehtävän lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitoimijalle, kriitikko Ismo Loivamaalle.

Loivamaan aloittaessa Lapsen maailman Kuukauden kirjat –palstan toimittamisen lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä oltiin laman ja muiden syiden varjolla ajamassa monissa sanoma- ja aikakauslehdissä alas.

Loivamaan tyylilaji on Manniseen verrattuna iskevä ja naseva. Hänen laaja lukeneisuutensa näkyy lyhyissä kirja-arvioissa ja hän onnistuu kiteyttämään hyvin pieneen tilaan kiinnostavia havaintoja kirjoista ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden ilmiöistä.

Ismo Loivamaa palkittiin Lapsen maailman 70-vuotisjuhlassa viime viikolla ansaitusti 5 000 euron suuruisella Lukutikku-palkinnolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi tekemästään työstä. Perusteluissa kiitettiin hänen laajaa asiantuntemustaan, vilpitöntä rakkautta kirjallisuuteen ja syvää vastuunkantoa nuorista lukijoista.

Rouva Huu onnittelee lämpimästi sekä Lapsen maailma-lehteä että kriitikkokollegaa Ismo Loivamaata !

Lastenkirjahyllyssä käynnistyy nyt aika ajoin täydentyvä sarja, jossa esitellään lastenkultttuuriin ja –kirjallisuuteen eri kanteilta paneutuvia, Suomessa ilmestyviä lehtiä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lehti on hyvä ja juhlanumeron kansi upea. Olen tilannut monta vuotta.
Ismo on perinyt Kerttu Mannisen viitan ja todistanut sen vähintään istuvaksi.
Onnittelut tätä kautta Ismolle, täytyy muistaa myös kortilla. Hän on niitä kunnioittamiani "vanhan liiton" ihmisiä, jotka ovat pysyttäytyneet sähköisten viestimien ulottumattomissa.


Tuula von Lorukuja