Maria Vuorio & Marjo Nygård: Satu meni saunaan. 31 sivua. Tammi 2012.
Maria Vuorion & Marjo Nygårdin sauna-aiheinen realistispohjainen kuvakirja on oikeastaan harvinaisuus omassa lajissaan Suomessa, saunojen luvatussa maassa.
Samalla se liittyy fantasiakirjallisuuden vanavedessä uudelleen syntyneeseen kiinnostukseen suomalaista kansanperinnettä ja kansallista identiteettiä kohtaan.
Suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat ovat löytäneet kotoisesta mytologiastamme kosolti sympaattisia haltioita, maahisia, keijuja, peikkoja ja piruja, jotka päihittävät mennen tullen ulkolaisen fantasiakirjallisuuden örkkiarmeijat.
On luontevaa, että saunatonttukin saa nyt oman nimikkolastenkirjansa, puhumattakaan siitä, että suomalaista saunakulttuuria yritetään avata lapsille. Siihen nähden, että saunalla on ollut aina suomalaiselle identiteetille niin tärkeä asema, saunasta ja saunomisrituaaleista ei ole juurikaan lapsille kirjoitettu.
Rouva Huu uskoo myös, että tilaa olisi sauna-aiheiselle selkeälle lasten tietokirjalle, jolla saattaisi jopa olla tilausta käännösmarkkinoillakin.
Monelle suomalaislapselle sauna tarkoittaa nykyään kliinistä design-sähkösaunaa, joka voidaan hetken mielijohteesta laittaa päälle mihin vuorokaudenaikaan tahansa – ja mikäli on tilastotietoja uskominen, niin monessa kodissa saunasta on tehty ylimääräinen varastotila ja sen alkuperäinen käyttötarkoitus on tyyten hylätty.
Satu-niminen tyttö kohtaa saunatontun, joka vihkii tyttöä saunomisen salaisuuksiin.
Saunatontun mielestä ihmisten saunatietous ja –käyttäytyminen ovat rapautuneet, ja siksi saunatontut tuntevatkin itsensä tärkeiksi.
– Voi, voi, varsinkin moni savusauna olisi päässyt palamaan poroksi, ellemme me saunatontut olisi olleet valvomassa, savusaunatonttu puuttui rohkaistuneena puheeseen. – Meillä alkaa heti hiippalakki viheltää, jos kuumuus saunassa nousee liian korkeaksi. Täytyy olla tarkkana eikä päästää saunaa pätsiksi. Saunatontut myöntelivät hartaina. Monella sähkösaunatontulla oli lämpömittari löylyssä, mutta ne tiesivät, että kunnon saunatonttu ei mittareita ja nappuloita tarvinnut.
Maria Vuorion tekstissä suomalaisten saunomiseen liittyvä hartaus jää ilman kuvausta, vaikka saunatonttu ohjeistaakin Satua että saunassa ei saa riehua ja remuta. Niin ikään jää kertomatta, miltä tuntuu istua saunapuhtaalla, koivuntuoksuisella iholla ulkona vilvoittelemassa ja aistia suurta rauhaa ja kiireettömyyden tuntua. Tällaisia mielikuvia nykylapsetkin tarvitsevat oman elämyksensä tueksi.
Marjo Nygårdin kuvituksessa on horjuvuutta. Tekstissä puhutaan ruskeasta saunarakennuksesta, mutta kuvituksessa esiintyvät saunat ovat pikemminkin punamullan värisiä.
Aukeamalla, jossa Satu kohtaa savusaunatontun, jää myös asiaan vihkiytymättömälle epäselväksi, että taustalla näkyvä sauna ei tosiaankaan ole savusauna tupruavine piippuineen (ks. yllä oleva kuva).
Tekstikään ei liioin kerro, että savusaunan paras tunnusmerkki on pieni räppänä seinässä ja että piippua ei ole lainkaan. Lukija jää myös empimään, saunooko Satu lopulta savusaunassa vai tavallisessa puulämmitteisessä saunassa: iso ikkuna ja saunan vaalea laudoitus kyllä viittaisivat nimenomaan puulämmitteiseen saunaan.
Ja missä ihmeessä on saunomiskohtauksesta vihta (tai vasta), joka kuuluu itsestäänselvyytenä ns. vanhanaikaiseen saunomiseen?
Pieniruutuisen ikkunan ristikko peittää häveliäästi lasten intiimialueet: alastomuuden kuvaaminen ilman tämänkaltaista häveliäisyyttä tuskin enää olisikaan lastenkirjassa sallittua.
Kirjan nimi viittaa vanhaan suomalaiseen lastenloruun Satu meni saunaan,/ laittoi laukun naulaan./ Satu meni saunasta, / otti laukun naulasta.
Samannimisiä lastenkirjoja on ilmestynyt takavuosina muitakin: Jorma Mäenpään satu- ja tarinakokoelma Satu meni saunaan ilmestyi vuonna 1959 ja Erkki Tantun runokuvakirja ilmestyi 1966.
Rouva Huun mielestä paras sauna on ehdottomasti savusauna. Savusaunasta on äskettäin ilmestynyt Risto Vuolle-Apialan tyylikäs ja perinpohjainen, runsaasti kuvitettu tietokirja Savusauna ennen ja nyt (Moreeni 2011).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti