Elina Kynsijärvi & Benjam Pöntinen: Liituri. 72 sivua. Maahenki 2013. Uloasu Riikka Löytökorpi. Kuvankäsittely Petri Kuokka/ Aarnipaja Ky.
Kirjastonhoitajat
ja opettajat viestivät usein, että eläinkirjoista käyttökelpoisimpia ovat
nimenomaan valokuvakuvitetut lasten tietokirjat. Kyse on todennäköisesti ennen
muuta lapsen kyvystä samastua ja eläytyä luontoon enemmän todistusarvoa
sisältävän valokuvan kautta.
Jyväskyläläinen
Elina Kynsijärvi (s. 1982) on tehnyt aivan pienillekin leikki-ikäisille lapsille sopivan riimitellyn tarinan uhanalaisesta liito-oravasta yhdessä Lapualla asuvan ammattiluontokuvaaja
Benjam Pöntisen (s. 1953) kanssa.
Tekijäparilta on ilmestynyt aiemmin kaksi muuta lasten luontokirjaa, Loruja linnuista ja Loruja
nisäkkäistä (Maahenki 2011 ja 2012).
Kirjassa
seurataan kahden liito-oravan pariutumista ja uusien poikasten syntymän
ihmettä:
Vaan eräs vanha tikankolo uuden ilmeen saa,
Kun liito-oravaneiti muuttaa sinne asumaan.
Lämpimästä naavast se naavapallon muovaa,
Tuulelta ja kylmältä tuo pesijänsä suojaa.
Melko
maltillisesti Kynsijärvi inhimillistää riimitetyssä tarinassaan oravien toimia. Välillä kuvissa vilahtelee
myös metsän muita asukkaita, huomiota saavat mm. varpuspöllö, viirupöllö sinitiainen
ja käpytikka.
Pieni tietoisku liito-oravan elinoloista ja uhanalaisuudesta olisi kuitenkin ollut paikallaan kirjan loppuun. Se olisi lisännyt kirjan käyttöarvoa päiväkodeissa ja kouluissa huomattavasti.
Emolla
on suuri huoli pesueesta:
--- Liiturin poika tahtoo päästä maailmaa katsomaan,
tuntea tahtoo tuulen ja nähdä kuka se sirkuttaa?
Äiti poikaa toppuuttaa, sanoo: kasva vielä vähän.
Et valmis ole ollenkaan suureen maailmaan tähän.
Pesäkolon suojassa on hyvä pienen olla,
vielä ehdit peuhata ja liitää kuutamolla.
Voi vain arvailla, kuinka monta väijytuntia luontovalokuvaajalla menee tällaisenkin "potretin" ottamiseen. Benjam Pöntisen valokuvakuvitusta Elina Kynsijärven kirjaan Liituri, Maahenki 2013. |
Benjam Pöntisen uhanalaista kohdetta kunnioittavat valokuvat tekevät oikeutta
liito-oravan ilmeikkäälle olemukselle eläimen omilla ehdoilla. Hän on erikoistunut nisäkäistä nimenomaan liito-oravien ja lepakoiden kuvaamiseen.
Kirjan tekstisivut ovat pohjaväriltään kirkkaita ja karamellimaisia, mikä on hieman räikeä kontrasti ”luontevaa miljöötä” vasten, mutta visuaalinen ratkaisu menettelee kohtuullisesti nuorta lukijaryhmää silmällä pitäen.
Kirjan tekstisivut ovat pohjaväriltään kirkkaita ja karamellimaisia, mikä on hieman räikeä kontrasti ”luontevaa miljöötä” vasten, mutta visuaalinen ratkaisu menettelee kohtuullisesti nuorta lukijaryhmää silmällä pitäen.
Välillä
katsoja saa lepuuttaa silmiään myös koko aukeamalle levitetyissä metsänäkymissä.
2000-luvun
alussa puolestaan liito-oravien suojelu nostettiin lähes ohjelmallisesti
useammankin lasten- ja nuortenkirjan sivu- tai pääaiheeksi, esim. kahdessa
saturomaanissa, Mari Mörön Kärrykoti kullan kallis, Tammi 2006 ja Maria Vuorion Jäniksen housuissa, Tammi 2006 sekä Annika Lutherin nuortenromaanissa Brev till världes ände (2008, suom. Kirje maan ääriin). Näissä kirjoissa liito-oravan pesimäalueen löytyminen
– tai sellaisen lavastaminen! –
estää kaupunginbyrokraattien suunnitelmien toteutumisen.
Ekokriitikot kutsuvat tällaista
menettelyä uhanalaisen eläinlajin nostamiseksi lippulaivaksi: on helpompi saada
suuret lukijajoukot kiinnostumaan yksittäisestä hellyttävästä eläinlajista kuin
vaikeasti hahmotettavasta ekosysteemeistä.
Maahenki
on helsinkiläinen pienkustantamo, joka on keskittynyt luontoa, maaseutua, taidetta ja arkielämää käsittelevien
kirjojen kustantamiseen. Erityisen kiinnostuksen kohteena on mm. ympäristöestetiikka,
ortodoksinen kirkkotaide ja itseoppineiden kansantaiteilijoiden ITE-taide. Kustantamo
tekee myös tilaajan toiveen mukaan räätälöityjä juhla- ja tilauskirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti