Yhteistyöllä toki aina selvitään, mutta…

Ursula Vuorenlinna: Suuri pyörätuoliseikkailu/ Det stora rullstoläventyret. Kuvitus/ Illustration Victor Bäck. 96 sivua. Scriptum 2012.

Ursula Vuorenlinna (s. 1960) on lähtöisin Vaasasta ja asuu nyttemmin Helsingissä. Vuorenlinna on ammatiltaan kielenkääntäjä ja hän pitää erityisenä rikkautena maamme kaksikielisyyttä.

Kolme Vuorenlinnan aiempaa suomen- ja ruotsinkielellä samaan niteeseen sidottua ns. kääntökirjaa, Kymmenen-tuhatta-kolmen tarina ; Historien om tio-tusen-tre; Kuinka Pellervo perhosentoukka huijasi kuolemaa = Hur fjärilslarven Fjalar lurade döden ja Kuinka kävi kun Heino heinäsirkka halusi perustaa orkesterin = Hur det gick när gräshoppan Grels skulle bilda en orkester, ovat ilmestyneet omakustanteina. 

Viime vuoden kääntökirjauutuus on tullut julki Scriptum-kustantamon kautta.

Vanhoista eläinsaduista ja -saturomaaneista tutulla tavalla Vuorenlinna hyödyntää allegoriaa käsitellessään monia nykyhetken ilmiöitä lapsentajuisessa muodossa. 

Muurahaiset ovat olleet opettavaisessa lastenkirjallisuudessa suosittuja mannekiineja ahkeruudelle ja joukkovoimalle aina Aisopoksen "Heinäsirkka ja muurahainen" -faabelista alkaen.  

Hiljattain on ilmestynyt myös kaksi erilaista kuvitusta  Zacharias Topeliuksen "Muurahainen lääkärissä" -sadusta Kristina Segergrantzin ja Aleksander Lindebergin Lindebergin kuvittamina kuvakirjoina Muurahainen lääkärissä ja Muurahainen, joka lähti lääkäriin (WSOY 2005 ja 2011; molemmat on arvioitu taannoin Lastenkirjahyllyssä). 

Hiukan vanhempi kuriositeetti on Kristiina Taivalvuon, Jyrki Joensuun ja Auvo Taivalvuon muurahaiskuvakirja Caru (Lasten Keskus 1981), jonka innoittamana Arabia on tehnyt jopa seinälautasia. Caru on seikkaillut aikoinaan myös tv:n lastenohjelmissa!

Rouva Huu kiinnostui Vuorenlinnan kirjasta aluksi sen nimen perusteella. 

Liikuntavammaisista ei nimittäin ole viime vuosina lasten- ja nuortenkirjoissa juurikaan kirjoitettu.  Äkkiseltään muistuu mieleen vain Reuhurinteen alakoulun oppilas Verneri Tuula Kallioniemen kirjasta Kaahailua ja kepposia (Otava 2011) ja Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä -nuortenkirjan (Otava 2010) 17-vuotias Ilari, jotka molemmat liikkuvat pyörätuolilla. CP-vammainen Ykä on yksi Tuula Kallioniemen Rottaklaanin (Otava 2005) sankareista ja liikauttelee hyvää tekevästi poikaporukan ennakkoluuloja. 

Aihe ei siis enää taida olla trendikäs siinä määrin kuin vielä 1970–1980-luvulla, jolloin ilmestyi paljonkin lastenkirjoja kehitysvammaisista tai liikuntavammaisista lapsista tai nuorista. Niiden tarkoituksena oli hälventää ennakkoluuloja ja lisätä suvaitsvaisuutta.

Ruotsalaisessa kuvakirjassa koulutyttö esiintyy aktiivisena ja tasa-arvoisena muihin luokkatovereihinsa nähden. Mariaa ei jätetä yksin liikuntavammansa takia ja kaikki miettivät yhdessä, kuinka esteettömyyttä voitaisiin lisätä koulun eri tiloissa. Margareta Bergner Samuelssonin kuvitusta Jan Lundbergin kuvakirjaan Maria on liikuntavammainen (Gummerus 1980). 

Vuorenlinnan kirjan päähenkilönä on jo esikoisteoksesta tuttu kekomuurahainen, Kymmenen-tuhatta-kolme. Muurahaisyhteisön hektinen elämä on käynyt sille kestämättömäksi. Se on muuttanut rohkeasti omilleen ja  löytänyt elämälleen uutta sisältöä. Uuden elämän symbolina se myös nimeää itsensä uudelleen Meeriksi.    

Suuren pyörätuoliseikkailun kuvitus  on viehättävän yksinkertaista ja 
taltioi hauskasti eläinten tunnelmia: tässä Meeri ja uudelleen nimetty onnetomuudessa vammautunut  Milli rentoutuvat rankan marjanhakureissun jälkeen. Viktor Bäckin kuvitusta Ursula Vuorenlinnan Suureen pyörätuoliseikkailuun (Scriptum 2012). 

Meeri on sosiaalisesti herkkä ja oikeudentuntoinen. Puolukkametsältä palatessaan se kuulee avunhuudon. Läheisen muurahaiskeon työmuurahainen on jäänyt männynkävyn alle ja loukkaantunut vaikeasti. Meeri tarttuu toimeen ja saa yksinään kammettua kävyn pois loukkaantuneen päältä:

Viisitoista-tuhatta oli likainen ja rikkinäinen, mutta kaikkein pahinta oli, että sen takajalat olivat ihan litteät. Se yritti kävellä, mutta litteät jalat raahautuivat perässä, tekivät uria hiekkaan ja saivat muurahaisen tuupertumaan itkuiseksi pieneksi kasaksi.

Toimelias Meeri ei jää tilannetta surkuttelemaan, vaan rakentaa pyörätuolin puolukasta, kävyn suomusta ja ruohonkorsista. Meerin yllätykseksi kekomuurahaiset eivät suostukaan ottamaan toveriaan takaisin kekoon:

– – ”Tiedät aivan hyvin mitä tapahtuu, jos otamme sen kekoon. Huomenna, kun kuningatar näkee sen, siitä tulee toukkien ruokaa. Kuningatar ei siedä vammaisia.”

Toisaalla kuvataan Meerin ristiriitaisia tunteita Milliin ja annetaan ymmärtää että toinen on vain taakaksi:

Meerin katse liikkui Millin jalkojen yli. Ne olivat vieläkin litteät. Todennäköisesti ne eivät enää parantuisi. Se merkitsi, että Milli olisi Meerin riesana ainiaaksi. Sehän oli luvannut, ettei ajaisi Milliä tiehensä, elleivät jalat parantuisi. Yleensä Meeri piti lupauksensa. Koska Milli oli Meeriä nuorempi, se varmaan eläisi kauemmin. Niin pitkälle Meeri ei ollut ajatellut, kun se suurin elein oli tullut luvanneeksi, että Milli saisi jäädä. Ei Meeri ollut ajatellut, että ne asuisivat yhdessä joka päivä elämän loppuun.

Vaikka tarina tähtää yksilön ja yhteisön tasolla suvaitsevaisuuteen, niin tällainen vamman mukaan leimaaminen ja toisten hyväntahtoisuuden varaan alistuminen tuntuu silti aika tylyltä ratkaisulta nykypäivän lastenkirjassa.

Päälle päätteeksi kuningatarmuurahainen häätää kaikki työteholtaan huonot tai liian vanhat muurahaiset pois keostaan, ja nämä pakenevat Meerin luokse. Meerin neuvokkuuden ansiosta perustetaan kaatuneen puun kantoon uusi yhteisö.

Muurahaisten voima on yhteishengessä ja uurastuksessa. Keostaan häädetyt eläkeläiset tai taidoiltaan vajavaiset muurahaiset perustavat uuden yhteisön. Viktor Bäckin kuvitusta Ursula Vuorenlinnan Suureen pyörätuoliseikkailuun (Scriptum 2012).

Suuren pyörätuoliseikkailun valttina on aikuista kiinnostavan, rivien välistä löytyvän yhteiskuntakritiikin lisäksi lasta viehättävät detaljit lilliputtieläinyhteisön monista askareista. 

Vuorenlinna pyrkii pitäytymään luonnontieteellisissä faktoissa eikä juurikaan siloittele luonnon julmia lakeja esim. kohtauksessa, jossa uutta yhteisöä uhkaava muurahaiskorennon toukka, muurahaisleijona, saa tukehtua hengiltä hiekkakuoppaan.

Kääntökirjanimitystä käytetään usein kirjasta, jonka tarina tarjoaa kaksi erilaista ratkaisua tai juonenkäännettä. Kääntöefekti tehostaa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tai näkökulmia. 

Magdalena Hain ja Saana Nyqvistin Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012) on yksi uusimmista kotimaisista kääntökirjoista ja rouva Huulle tulee mieleen aiemmasta tarjonnasta ainakin nämä mainiot kääntökirjat: Annegert Fuchshuberin Satu hiirulaisesta: Satu jättiläisestä (Weilin+Göös 1984) ja Katja Reiderin & Jutta Bückerin Roosa ja Tryffeli: kertomus rakkaudesta (Bazar 2005). 

Todellista kääntökirjan aatelia edustaa Beatriz Doumercin & Ayax Barnesin  Menon matka = Paluun matka (Nordan 1982), jossa sama kuvitus muuttuu toiseksi kirjaa kääntämällä!  Rouva Huun erityiskiinnostus kohdistuu tällä hetkellä juuri tällaisiin kekseliäisiin kuvamanipulointiin rakentuviin kääntökuviin. Niistä joskus myöhemmin lisää. 

Vuorenlinnan kirjoissa kääntökirjan ominaisuuksia puoltaa ennen muuta kielipedagogiikka. Ajatuksena lienee lukea kirja kielikylvetyksenä lapsipryhmälle molemmilla kielillä, suomeksi ja ruotsiksi, ja näin hälventää vieraampaan kieleen kohdistuvaa ennakkoluuloa.

Scriptum on vuonna 1987 perustettu vaasalainen kustantamo, joka on keskittynyt suomenruotsalaiseen ja  erityisesti ruotsinkielisen Pohjanmaan kirjallisuuteen.