Jacqueline Wilson:
Salainen siskoni. Suomentanut Terhi Leskinen. 303 sivua. Otava 2013. Kansikuva
Nick Sharrat.
Jacqueline Wilson -fanit
saavat jälleen nautiskella uudesta suomennoksesta.
Jacqueline Wilson (s.
1945) on iso-britannialaisen nykynuortenkirjallisuuden tunnetuin nimi. Hän
kirjoittaa syrjäytyneistä perheistä, köyhyydestä, karuista elämänkohtaloista,
vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen kipupisteistä hyvin raadollisesti ja
avoimesti.
Wilsonin suosio perustunee
nähdäkseni ennen muuta vankkumattomaan lojaalisuuteen, jolla hän suhtautuu
lapsipäähenkilöihin. Hän ei kaihda
esittää aikuisten julkeutta, itsekkyyttä ja keskenkasvuisuutta. Rankoista elämänkohtaloista huolimatta lapset luovivat monien vastusten läpi ilman suurempia traumoja.
Hänen kerronnalliset
ratkaisunsa ovat jossain määrin jopa naiiveja ja epäuskottavia, mutta
dramaattisen juonen punojana hän on joka tapauksessa vertaansa vailla.
Salainen siskoni -romaanissa
on jo vanhoista tyttökirjoista tuttu aihelma: päähenkilöinä ovat rikas tyttöraukka,
aikanaan maineikkaan rocktähden vanhin tytär Sunset, sekä hänen sisarpuolensa, köyhän
yksinhuoltajaäidin kasvattama oikeudentuntoinen Destiny.
Tyttöjen tiet kohtaavat hetkellisesti.
Sunsetin isä ei tunnusta Destinyä aviottomaksi lapsekseen, mutta tytöt
tunnistavat heti sielunsukulaisuuden ja ryhtyvät pitämään yhteyttä.
Ulkoisesti vauras kasvuympäristö
ei tee Sunsetiä onnelliseksi. Hän aistii vanhempiensa tulehtuneet välit, isän
syrjähypyt ja äidin turmeltuneisuuden luxus-elämän paineissa.
Yhdessä
lastenhoitajan kanssa 10-vuotias Sunset kantaa ison vastuun sisaruksistaan,
Acesta ja Sweetiestä. Wilson kuvaa perheen vanhempien tunneköyhyyttä ja
julkisuudenkipeyttä hyvin raadollisesti. Hyvinkin rankkojen lapsikohtaloiden kuvaukseen tuo hänen kirjoissaan aina lohtua se, että näillä eri tavoin kaltoinkohdelluilla lapsilla on kuitenkin aina joku perheen ulkopuolinen tukija, joka näkee kulissien läpi ja pyrkii edesauttamaan muutoksen syntymistä.
Destinyn äiti on
sairaalloinen ja joutuu tekemään useampaa työtä elättääkseen itsensä ja tyttärensä.
Pienperheen aiemman ahdingon kuvaus on puistattavaa sosiaaliraporttia:
Äiti kävi sosiaalitoimistossa anelemassa uutta patjaa. Mutta siellä oltiin sitä mieltä, että no, te asutte Latschfordin vuokrataloalueella, joten olette yhteiskunnan pohjasakkaa. Minkä me sille mahdamme, ette te olette likaisia, emme me voi jaella teille uusia patjoja viiden minuutin välein. Niinpä äiti sanoi heille yhtä sun toista, ja me yritimme pärjätä ilman patjaa monta kuukautta ja käperryimme yhdessä sohvatyynyille äidin peitto allamme ja minun nallepeittoni päällämme. Minusta oli oikeastaan mukavaa maata niin lähekkäin, mutta äidin selkä tuli siitä kipeäksi.
Äiti saa yllättävän perinnön
vanhalta mieheltä, jonka kotiapuna hän on toiminut, ja niin Destiny muuttaa äitinsä kanssa omaan pientaloon lähiöön, joka on suhteellisen hyvässä maineessa.
Destinyn on kuitenkin vaikea löytää omaa paikkaansa uudessa luokassa ja hän
tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
Destiny on perinyt isänsä
laulun lahjat ja kun koulussa järjestetään kykykilpailu, hän pääsee näyttämäään
taitonsa julkisesti. Ja siitä poikii – tietysti – ennalta-arvattava käänne
aivan romaanin loppukliimaksina.
Wilson ei lähde eettisesti arveluttavassa
loppukäänteessäkään besserwisseröimään ja spekuloimaan hankkeen mielekkyyttä, vaan
tuulettaa antaumuksella mukana Destinyn ja hänen äitinsä haaveiden täyttymystä.
Juuri tällainen harmaasta arjesta ponnistava yltiöoptimistinen elämänasenne selittää
kirjailijan suosiota. Jacqueline Wilson antaa lukijoilleen päiväunia ja
unelmia, joille tuntuu aina löytyvän katetta.
Myös lukija on Wilsonin tapaan aivan varma siitä, että
Destinyn äidinrakkaus ei vie tyttöä paheen tai ahneuden teille. Tältä osin
Salaiset siskokset muistuttaa monien vanhojen tyttöromaanien paatosta ja
ylevyyttä.
Wilsonin edellinen
suomennos Yökylässä on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.
Otava on myös ottanut uuden painoksen romaanista Kahden kodin välillä, joka kertoo avioerosta lapsen näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti