Tähän aiheeseen inspiroi kirjailija Riina Katajavuoren Lapsen maailma -lehden kesä-heinäkuun numeroon kirjoittama Lastenkirjahylly-niminen kolumni, joka on luettavissa myös verkossa.
Kolumnissaan Katajavuori kertoo, kuinka siivosi äitinsä toivomuksesta lapsuudenkotinsa lastenkirjahyllyä.
15 muovikassillista kirjoja päätyi Katajavuoren perkauksen jälkeen kirjalahjoituksena läheiseen alakouluun.
Katajavuoren mies kyseenalaisti tekoa:
”Älkää nyt mitään aikansa eläneitä sinne viekö”, sanoi mies. Tosiaan – aikansa eläneitä. Oli vaikea sanoa, mikä kirja on sesonkituote, mikä taas yleispätevä halki vuosikymmenien. Voiko kirjaa lukea, jos sen päähenkilö ei näprää älypuhelinta tai päivitä Facebookissa? Onko Topeliuksen Adalmiinan helmi -sadun sanoma nöyrästä sydämestä aivan last season? Ostaako kukaan enää ajatusta, että nöyrän sydämen tyytyväinen haltija olisi muka onnekkaampi kuin kaikkein kaunein, viisain ja rikkain lellikki?
Rouva Huu teki työhuoneella kevätsiivouksen vähän aikaa sitten ja rahtasi Katajavuoren tavoin kuusi painavaa pahvilaatikollista vuoden–parin vanhoja kuvakirjoja läheiseen Viinikan päiväkotiin ja helppolukuisia lastenromaaneja ja varhaisnuortenkirjoja Nekalan normaalikouluun.
Päiväkotien ja koulujen kirjanhankintamäärärahat ovat olemattomat ja kiitollisuus uusien hyväkuntoisten käyttökirjojen saamisesta oli ylenpalttisen suuri.
Osa koululle lahjoitetuista kirjoista päätyi luokkakirjaston sijaan myös kevätjuhlassa jaettaviksi lukemisen kiritys- ja tsemppipalkinnoiksi, ja mikäs sen mieluisampaa!
Aika-ajoin rouva Huu kiertää huvikseen kirpputoreilla.
Hyväntekeväisyys- ja itsepalvelukirpputoreilla on tarjolla paljon lasten- ja nuortenkirjoja, joista iso osa on nimenomaan kirjakerhopainoksia.
Lukemattomia ja usein myös ulkoasunsa puolesta kokonaan lukemattomia (sic !) Lasten parhaat kirjat-, Lasten oma kirjakerho-, Disney-, Pollux- ym. -kerhojen kirjoja rahdataan kirpputoreille siinä toivossa, että joku niihin tarttuisi. Harvemmin tarttuu. Ovatko kirjakerhokirjat muodostumassa pian ongelmajätteeksi?
Lapsi ei muodosta näihin kirjoihin välttämättä kiinteää tunnesidosta: vanhemmat ilmoittautuvat velvollisuudentuntoisesti lapsen tietyssä kehitysvaiheessa kirjakerhon asiakkaiksi ja unohtavat kerta toisensa jälkeen peruuttaa kirjatilauksen.
Syitä unohdukseen voi olla monia: kirja ei vastaa lapsen kehitystasoa, kuvakirjoissa on tekstiä liikaa verrattuna ns. normaaliin peruskuvakirjaan (esim. Disney-kirjoissa on mielestäni liian isoja tekstiblokkeja nykylasten kiinnostuksen tasoon nähden!)
Kirjakerhoformaatti voi sekin viestiä halpuudesta, sillä kirjakerhot markkinoivat itseään edullisena kirjanhankintakanavana. Käytetyn kirjakerhokirjan hinnan alarajan pitäisikin olla hyvin alhainen.
Toisaalta poikkeus vahvistaa säännön: Lasten oma kirjakerho julkaisi 1980-luvulla kotimaisia kuvakirjoja. Kaija Pakkasen ja Seija Juvan runokuvakirjaa Hassu noita ja muita saturunoja (1980) luettiin esikoisen kanssa todella taajaan!
 |
| Esteri Vuorisen helppolukuiset kirjat, Tomi Ungererin Herra Myssynen, Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira ja Hans-Erik Hellbergin Maria, ukin tyttö, odottavat monien muiden kirjojen ohessa malttavaisesti, että pääsisivät joskus esille myös Lastenkirjahyllyssä. |
Rouva Huun työhuoneen kirjahyllyssä on oma osastonsa kirjoille, joita haluaisin joskus tyvenenä hetkenä esitellä myös Lastenkirjahyllyssä.
Osa niistä on omia lapsuuden kirjojani, jotka syystä tai toisesta ansaitsevat mielestäni uudelleen esittelyn.
Osa on sellaisia kirjoja, joita olen ostanut pikkurahalla kirpputoreilta ja muistan lainanneeni niitä lapsena kirjastosta. Ne ovat jättäneet minuun sellaisen muistijäljen, että haluan palata niihin syystä tai toisesta uudelleen.
Kun siivoaa omaa lastenkirjahyllyään, kannattaa muistaa myös monien julkisten tilojen vaillinaisia lastenkirjavarantoja.
Esimerkiksi terveyskeskusten, neuvoloiden, hammaslääkärien ja sosiaalipalveluiden odotustiloissa olisi hyvä olla laadukkaita, hyväkuntoisia kuvakirjoja myös lapsiasiakkaiden käyttöön.
Lahjoituksen vastaanottavan tahon tehtäväksi jää pitää huolta siitä, että rikkoutuneet, likaantuneet tai muutoin käyttökelvottomat kirjat poistetaan säännöllisesti valikoimasta.
Yksi varteenotettava vaihtoehto ja kohde kirjalahjoitukselle on myös Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti.
Sen kirjakokoelmiin pyritään saamaan kaikki Suomessa ilmestynyt lasten- ja nuortenkirjallisuus.
Ennen lahjoitusta kannattaa olla yhteydessä kirjastonhoitajaan, joka tarkistaa, onko lahjoitettavien kirjojen joukossa kokoelmasta puuttuvia kirjoja.
Onko sinulla jokin erityisen mieluinen kirjakerhokirja, josta et luopuisi mistään hinnasta? Tai kerro jostakin mielestäsi erityisen onnekkaasta lasten- tai nuortenkirjan kirpputorilöydöstä.
5 kommenttia:
Minulla on kaikki lapsuuteni kirjat jemmassa ja nyt ne ovat lasteni käytössä. Tosin vielä vain osittain, kun kirjat saavat välillä kovaa kyytiä.
Kirppareilta olen ostanut paljon hyvä kuntoisia lastenkirjoja ja minun on vaikea käsittää, miksi kukaan voi luopua vaikka Astrid Lindgrenin kirjoista. Ja on erityisen hauskaa löytää juuri niitä kirjastosta lainattuja omia lapsuuden suosikkeja!
Opettajani luki meille ääneen kirjan Marian pikku aasi kaksi kertaa ala-asteen aikana. Tämän kirjan löytyminen kirpparilta teki minut todella iloiseksi. En tarkkaan muistanut kirjaa, mutta heti kun näin sen, tiesin, että tämä on juuri se sama opus.
Kiitos Hannalle lukumuistoista.
Astrid Lindgrenin lastenromaaneihin voi tosiaan hyvällä onnella törmätä kirpputoreillakin.
Niistä on otettu sen verran paljon painoksia, että kirjoista ei ole sukeutunut kovin harvinaisia.
Tosin antikvariaateissakin niillä on oma hintaluokkansa hyvän menekin vuoksi.
Olen havainnut saman kirppareista. Mutta myös löytänyt ihania vanhoja lastenkirjoja hyvään hintaan, mm. tuon mainitsemasi Pakkasen ja Juvan runokirjan :).
Olen itsekin ajatellut luovuttaa aikanaan kuvakirjoja laitoksiin, kunnes omat lapseni eivät niitä enää lue.
Minäkin olen tullut hankkineeksi tytöilleni aivan valtavasti kirjoja (siis lopetin laskemisen joskus 500 niteen kohdalla). Välillä mietin tätä tuhlailunakin, kun kirjastostakin voisi lainata mielin määrin lastenkirjoja, jopa ilman sakkouhkaa. Toisaalta meillä on kirjoja, joita on luettu kymmeniä kertoja. Lapseni olivat hetken myös tuossa Lasten Parhaat Kirjat -kerhossa. Sen kautta meille tuli hienoja lastenlevyjä nuotteineen (mm. Lumilauluja). Sama kirjakerho tutustutti minut myös Franklin-kirjoihin, joista lapset pitivät jossain vaiheessa kovasti.
Kirppareiltakin olen kantanut kotiin kirjoja. Usein löytyy sydämettömästi hylättyjä klassikoita, mutta nyt olen ostanut myös Disneyn kirjoja, joita olen kovasti vieroksunut aiemmin. Nyt olen kuitenkin huomannut, että pieni näppärä down-tyttäreni pitää kovasti Disneyn kirjoista, ja nehän ovatkin oikeastaan omanlaisiaan selkokirjoja. Muutoinhan selkokirjoja on vähänlaisesti.
Meiltä klassikotkin lähtevät kiertoon, Lindgrenit ja kumppanit ovat niin suosittuja, että niitä löytää sitten myöhemminkin ja minusta etenkin hyvä kirja pitää vapauttaa kiertoon, jos sitä ei enää lue :)
Itse olen viime aikoina ostanut paljon lastenkirjoja kirpparilta, tuntuu, että kirjakaupoissa on paljon kaikenlaista halpiskäännöstä ja useat hyvät kirjat ovat tosi kalliita.
Lapsille olen ajatellut säästää heihin vaikutuksen tehneen tai lukemiseen ohjanneet kirjan.
Lähetä kommentti