torstai 13. maaliskuuta 2014

Moni kirja on myös päältä kaunis




Kirjataiteen komitea on tänään julkistanut vuoden 2013 kauneimmat kirjat eri kategorioissa. 

Lastenkirjallisuudesta nostettiin esille kolme teosta:


Aura Sevón ja Paula Lehto:  Aika metka retki, Karisto 2013.
Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Emilia Ahonen.
 Valokuvaaja Paula Lehto

Perusteluissa sanottiin seuraavaa:

Kirjaa on varmasti ollut hauska tehdä, ilo välittyy lukijallekin. Raikas kuvitustyyli on yhdistelmä valokuvaa ja piirrosta. Kirjan sivuilla voi kohdata niin tatuoidun merimiehen kuin mystiset, pitkät sukat. Upeat valokuvat ovat huolellisesti suunniteltuja ja kuvitus täydentää oivaltavasti niiden luomaa tunnelmaa.


Heli Laaksonen & Elina Warsta:  Aapine, Otava 2013
Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Elina Warsta.

Tittelin näennäinen kirjoitusvirhe on saanut graafikon asettamaan kuusi kirjainta vastaansanomattoman tasa-sivuiseksi tavutorniksi. Siihen staattisuus jääkin: esilehdillä viuhuvat monenkirjavat viirit ja sivuilla seikkailevat niin kummalliset kuninkaat kuin ylipaino-ongelmaiset pulut. Aapinen on tehty n:nnen kerran, mutta ensi kertaa lounaismurteella ja ilman viimeistä n:ää, hurjan kivalla uudella tavalla.

 

Kiinnostavaa on se, että Aapine ”kilpaili” tällä kertaa lastenkirjallisuuden kategoriassa, kun taas Suomen Kustannusyhdistyksen ja Suomen Kirjakappasäätiön tilastoinnissa sen myynti oli laskettu aikuistenkirjallisuuden puolelle!

Ville Hytönen & Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi apinahiisi, Tammi 2013. 
Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.

Kirja valloittaa Matti Pikkujämsän kekseliäillä aukeaman täysillä kuvilla, jotka levittäytyvät sopivan kokoisiksi lapsenkin käsissä. Värimaailma ja dramaturgia vaihtavat tunnelmaa aukeamittain, pintojen roso ja syvyys ovat kaukana konemaisesta. Tarinalle on taitettu luettavan kokoiset paikat kuva-alaan. Tyyliin sopiva Executive-fontti on selkeä myös negatiivisena.


Kirjankansissa ei lasten- tai nuortenkirjoille tullut tänä vuonna lainkaan mainintoja.  

Tietokirjojen sarjassa nostettiin esiin myös Tuula Karjalaisen elämäkerta Tove Jansson: tee työtä ja rakasta, WSOY 2013. Graafinen suunnittelija Timo Numminen.
Kun Suomen suuri taiteilija Tove Jansson näyttää valokuvissa ikonisesti itseltään ja värikäs Muumi-kuvitus lumoaa kenet tahansa, voisi kirjan ulkoasun suunnittelun kuvitella syntyvän tuosta vain. Kuitenkin vasta kuvien oivallinen yhdistäminen ylivetokanteen ja kullalla painettuun tekstiin tekee suojapäällisestä kokonaisuuden. Sisällä moderni fontti unohtaa turhan sievistelyn ja tempaa lukemaan rikkaasti kuvitettua kirjaa.

 



Ennen – kirjaimellisesti – ulkoasustaan huolta pitävässä suurissa kustannustaloissa  oli useita kuukausipalkkaisia graafisen alan ammattilaisia. 

Nyttemmin kirjan graafisesta ulkoasusta vastaavat ammattilaiset on isoissakin kustantamoissa pitkälle ulkoistettu free lancer -työsuhteiden varaan. 

Yleistynyt käytäntö tuntuu vähän lyhytnäköiseltä:  kirjan ulkoasu voi nimittäin usein vaikuttaa ratkaisevasti ostopäätökseen. 

Ei kommentteja: