Idea hyvä, mutta toteutus floppaa pahemman kerran

Olli Kuusisto & Raija Anttila: Pakolaiskissa. Tietosatu, 96 sivua, Omakustanne 2016.

Olli Kuusisto (s. 1945) on Paraisilla asuva eläkkeellä oleva rehtori ja tietokirjailija, jolle on omakustanteina kertynyt jo varsin mittava lastenkirjatuotanto. Suuri osa lastenkirjoista on ilmestynyt Olli´s ideas -kustantamon kautta.  Kaikki kirjat on julkaistu sekä suomeksi että ruotsiksi ja useista löytyy myös saariston paikallisväriä.

Aikuisille suunnatuissa tietokirjoissakin Kuusisto on liikkunut suvereenisti aihepiiristä toiseen. Ympäristönsuojelu, Venäjä ja suvaitsevaisuus sekä kiinnostus uusiutuvaan energiaan näkyvät  sekä lasten- että aikuistenkirjoissa. Kuusisto on tehnyt yhteistyötä myös venäläisten kuvittajien kanssa.

Pakolaiskissa kiinnitti rouva Huun huomion ennen muuta nimensä takia. Hiukan hämmennystä herättää se, että Kuusisto on julkaissut kahdeksan vuotta sitten Balettikissa Vilma -nimisen kirjan, jonka juonessa on yhteneväisyyksiä tämänvuotisen uutuuden kanssa.  

Taiteen edistämiskeskus on esilehden tietojen mukaan tukenut Pakolaiskissan valmistumista. Verkosta selviää, että teksti ja kuvitus ovat saaneet yhteensä 3000 euron apurahan.

Vaarin olemus on kaikessa utuisuudessaan perin sympaattinen ja

 ääriviivoiltaan vahvennetussa kissassakin on luontaista viehkeyttä.  Raija Anttilan 

kuvitusta Olli Kuusiston tekstiin lastenkirjassa Pakolaiskissa (omakustanne 2016).

Vaarin ja mummun talon liepeille ilmaantuu resuinen villikissa. Vaari heltyy sen surkean olemuksen äärellä, mutta mummu on tiukempi:

–   Kuulehan Vaari! Onko oikein järkevää ruokkia tuota kattiparkaa? Sillä on varmasti kirppuja ja matojakin sillä varmaan on. Mutta Vaari ei antanut itseään ylipuhua. 

–   Jos joku tarvitsee apua, niin meidän velvollisuutemme on auttaa, hän vastasi.
–   – –

Tekstiin on ripoteltu kissa-aiheisia, visuaalisesti ilmeikkäitä sanontoja: esim. kissanhännänveto, nostaa kissa pöydälle, katinkontit, vilukissa, kissa vieköön ja kissanhännänristiäiset.

Paraisten keskustan, Vanhan Malmin,  puutalomiljöö on tallentunut kuvitukseen. Todennäköisesti monet kuvituskuvista on tehty valokuvan päälle, kuten tässä. 

Raija Anttilan kuvitusta Olli Kuusiston tekstiin lastenkirjassa Pakolaiskissa (omakustanne 2016).

Tylyn ensireaktion jälkeen kulkukissan aristokraattinen, hienostunut luonne kietoo myös mummin pauloihinsa ja vähin erin hänenkin ennakkoluulonsa hellittävät. 

Osa paikallisista saaristokissoista suhtautuu uuteen tulokkaaseen hyvin nyreästi:  

Katit löntystivät muukalaisen luo. Jussi aloitti keskustelun melko töykeästi: 

–   Sinä olet aika musta naamaltasi. 

–   Niin, jotkut ovat vaaleita, jotkut jotain muuta, totesi outo kissa. Muuten, nimeni on Alexandra. Kenen kanssa minun on ilo naukua?
–   –

–   Mikähän mimmi se oikeastaan oli, Jussi tuumi. Oli aika tummanlainen. Onkohan se siamilainen vai somalialainen kissa? 

–   Ai suomalialainen? toisti James vähän virheellisesti. 

–   Suu tukkoon siinä. Älä yritä olla nokkela siinä! Jussi suutahti Jamesille. Katti taitaa sittenkin olla romani.

Pietarin Talvipalatsin suuruus ja uhkeus todentuu komeasti tällä aukeamalla, 

jossa on muuhun kirjaan verraten niukasti tekstiä. Raija Anttilan kuvitusta Olli Kuusiston tekstiin lastenkirjassa Pakolaiskissa (omakustanne 2016).

Tämäntyyppisten pakolaisviittausten jälkeen tarina muuttaa kuitenkin äkisti suuntaansa, kun Vaarin ja Alexandra-kissan Pietarin matkalla paneudutaan Venäjän 1600–1800-lukujen hallitsijoiden historiaan sekä hiukan myös baletin historiaan balettiprimadonna Maja Plisetskajan kautta.

Talvipalatsissa kissa ja vaari näkevät Katariina Suuresta maalauksen, jossa keisarinnan jalkojen juurella on hovikissoja.

Vähitellen pakolaiskissan suvun menneisyys selviää vanhan Maija-kissan elämäntarinan kautta: se kuuluu balettikissojen arvostettuun vanhaan sukuun.

– Minun mammani oli balettikissa. Hänkin oli prima ballerina. Hän kertoi minulle kaiken. Miau, mjau, äiti vietiin pois yhdessä keisariperheen ja muiden balettikissojen kanssa Siperiaan. Monen vuoden jälkeen äiti sai tulla takaisin kotiin. Kaikki muut jäivät sille tielleen. Heidän kävi huonosti. Hän kertoi, että yksi balettikissa puuttui. Puhuttiin, että hänen oli onnistunut karata Suomeen. Hän oli kaunis, pitkäsäärinen ja hyväryhtinen. Kaikki ihailivat häntä. Puuttuva balettikissa kuului kuuluisaan Pushkin-sukuun.
 

Pakolaisteema olisi yksinäänkin riittänyt lastenkirjan aiheeksi, ilman historiallista ulottuvuutta Venäjälle. 

Sinänsä kiinnostavia aihioita sisältävän kirjan suurin ongelma on blokkimaisessa ja aivan liian runsaassa, osin kielellisesti myös kömpelössä tekstissä. Taittoa ei käytännössä ole tehty lainkaan. Tekstin luettavuuteen, saati otollisimpaan kohderyhmään,  ei ole uhrattu ajatusta ja vaikeaselkoisuutta syntyy myös siitä, että teksti on ladottu kuvituksen päälle.

Kuvitus on parhaimmillaan jopa kadehdittavan eloisaa ja sympaattista. Todennäköisesti se on toteutettu digitaalisena, vaikka akvarellimainen, käsityömäinenkin jälki näyttäytyykin paikoitellen vahvana. Liian isot pikselit näkyvät harmillisen selvästi monissa kuvissa. Valokuvaa on arvatenkin käytetty monissa kuvissa työstämisen pohjalla ja juuri tästä syntyy eloisa tuntu. 

Taiton ongelmat todentuvat myös tällä tarinan loppuun sijoitetulla kuva-aukeamalla,

 jossa annetaan lisätietoa tsaari Nikolai II:n perheestä, Pushkinista sekä Pietari Suuresta ja tämän adoptoimasta Puskhkinin isoisästä. Arkistokuvitusta Olli Kuusiston ja Raija Anttilan lastenkirjaan Pakolaiskissa (omakustanne 2016). 

Omintakeisella kirjalla olisi voinut olla kaikki edellytykset onnistua, mutta nyt mihinkään osa-alueeseen ei ole keskitytty kunnolla.

Ajankohtaisen aiheensa puolesta kirjalla olisi ollut huomattavasti nykyistä enemmän käyttöpotentiaalia, jos tekijät olisivat pysähtyneet miettimään kokonaisuutta kunnolla.

Rouva Huu ei voi kuin äimistellä, kuinka omakustanteina julkaistujen kirjojen tekijöillä riittää taloudellista pääomaa ja hinkua tehdä tällaisia hyllynlämmittäjäkirjoja.