Suomalaisen
Työn Liitto tilasi Taloustutkimukselta Made by Finland -kampanjatutkimuksen,
jossa haastateltiin hieman yli kahta tuhatta 18–79- vuotiasta suomalaista
heidän kriteereistään valita teatteriesityksiä.
Kyselyn
yhtenä lopputuloksena oli, että aikuisen kulttuuriharrastajan teatteriesityksen
valintaan vaikuttaa esityksestä tehty kritiikki (lähes kolmannes vastaajista
valitsi katsottavansa esityksestä tehdyn kritiikin perusteella).
Sen
sijaan lastennäytelmistä tehty kritiikki oli määräävä tekijä vain 15 prosentille
vastaajista.
Tutkimuksen
perusteella jopa 45 prosenttia suomalaisista käy lastensa kanssa teatterissa.
Luku kuulostaa huiman hienolta ja antaa uskoa lapsiperheiden
kulttuuriharrastuksen kasvamiselle.
Teatteriarvosteluja
enemmän lastennäytelmän valintaan vaikuttavat tutkimuksen mukaan käytännölliset
asiat – kuten sopiva ajankohta ja esityksen sijainti.
Tutkimuksesta
tehty tiedote ei sinällään ota kantaa siihen,
paljonko Suomessa julkaistaan asiantuntevaa ja inspiroivaa lasten- ja
nuortennäytelmäkritiikkiä.
Oman
kokemukseni mukaan määrä on jatkuvasti vähentymässä.
Tohdin
myös epäillä, että lastennäytelmän valintaan vaikuttaa käytännöllisten
seikkojen kupeessa eniten ennalta tuttu brändi.
Lastenkulttuurissa
tuttuus luo aina turvallisuutta – ennen kaikkea aikuiselle, jonka pitäisi saada
rahoilleen ja valveutuneen kasvattajan habitukselleen vastinetta. Vai osaako
joku perustella muulla keinoin, miksi Suomen laitosteatterit vilisevät Risto
Räppääjiä, Supermarsuja, Hevisauruksia ja Astrid Lindgrenin
lastenkirjahahmoja?
Olisihan
se kertakaikkisen hoopoa hehkuttaa somessa käyneensä lapsen kanssa katsomassa
vaikkapa Takkutukkakeijua tai Vesta-Linneaa ja aavelapsen arvoitusta tai Käsikirjaa pelokkaille vanhemmille.
Haloo,
eihän juuri kukaan edes tiedä niistä mitään.
Lasten-
ja nuortenkulttuurista mediassa käytävä keskustelu on viime vuosina tullut
sattumanvaraiseksi ja puuskittaiseksi.
Median
uutiskynnyksen ylittävät ne entuudestaankin isosti mainostetut, hyvin myyvät ja
tarkkaan brändätyt tekijät.
Pienet,
vaihtoehtoiset ja keskustelunavauksiltaan radikaalit toimijat jäävät katveeseen
tekemään kulttuuritekoja pienelle mutta haltioituneelle kohderyhmälle, joka ei
kuitenkaan tekijöitä pysty elättämään.
Kiitos inspiraatiosta Kultakuumeen kolumnistille Marjo Niemelle.
3 kommenttia:
https://www.facebook.com/events/200254473797956/
Ja ei. Minulla ei ollut tarpeeksi budjettia tuottaa näytöstä Kotkan kirjastoon.
Kirjastoissa, päiväkodeissa ja kouluissa järjestettävät teatteriesitykset ovat kyllä siinä mielessä kannatettavia, että niiden kautta myös vähävaraisten tai kulttuurille vihamielisten lasten vanhemmat pääsisivät kokemaan teatteria.
Mun somekuplassa kyllä hehkutetaan Vesta-Linneaa ja muitakin lastenkulttuuritapahtumia. Kuplan koosta en osaa sanoa :)
Lähetä kommentti