Leppeää jännitystä Uikkusaarella

Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia. Seikkailuserkut-sarja,  suomentanut Ulla Lempinen, kartat ja piirrokset Ville Karppanen, 160 sivua, Otava 2017.

Enid Blytonin Viisikkojen hengessä perustetaan yhä uusia seikkailuvetoisia sarjoja.

Blytonin esikuvallisuus näkyy ilmeisenä ruotsalaisen Katarina Mazettin uuden Seikkailuserkku-sarjan avauksessa Varjoja ja vakoojia.

Serkukset Julia, Pörri, Jori ja Alex vahvistavat sukuyhteyttä originellin taiteilijatädin hoteissa Uikkusaarella.  

Julia on lukutoukka ja hänen eläinrakkaan pikkusiskonsa Pörrin ”kerrotaan olevan ylpeä pyöreydestään”.  Jori on sanavalmis tarkkailija ja Ranskassa asuva Alex-serkku on intohimoinen ruuanlaittaja, joka tutustuttaa lapset gourmet-ruokiin. Nelikkoa täydentää vielä Katinryökäle.

”Ruuasta teidän ei ainakaan tarvitse olla huolissanne”, toteaa Julian ja Pörrin äitikin ehtaan Viisikko-kirjojen henkeen.

Tädin kellarista häviää säilyketölkkejä, outoja hiippareita näkyy luotsimökin piha-alueella ja metsässä joku polttaa nuotiota. Tädin on pakko lähteä selvittämään taideväärennösepäilyjä Tukholmaan. Kun lähimmälle poliisiasemalle on 70 kilometriä, on tietysti ymmärrettävää, että lapset ryhtyvät omatoimisesti ratkomaan saarella ilmenneitä mysteerejä.

Kaikkien lasten- ja nuortenkirjailijoiden pitäisi nykyisin yksissä tuumin propagoida lukemisen puolesta. Vaan mitä tekeekään Mazetti?  

Julian salamyhkäistä lukemista tekee mieli hämmästellä Jorin tavoin:

”Miksi piilotit kirjan Aku Ankan kansiin?” Jori kysyi lempeästi. 

Julia katsoi häntä epäluuloisesti. 

”Jos välttämättä haluat tietää, niin siksi että meidän luokan pojat kiusaavat minua jatkuvasti outojen kirjojen lukemisesta! Lainaan joskus kirjoja aikuisten osastolla, ja jos luen välitunnilla, pojat tulevat heti kommentoimaan ja aukomaan naamaansa. Heidän mielestään olen viisas hikari, jonka kannattaisi mieluummin hankkia silikonit. Niin he sanoivat. Vaihdoin kirjaan toiset kannet, jotta saisin olla rauhassa. Aku Ankan taskukirjat ovat heidän tasoaan. Niitä hekin tajuavat.”
 

Ja mikä kirja onkaan Aku Ankan taskukirjan taakse kätkettynä? Ernst Hemingwayn Jäähyväiset aseille.  

Julia tölväisee puolestaan Joria ja epäilee tämän lukevan ”vain sarjiksia”. Toisaalla serkusten keskustelussa Jori siteeraa runoa, ja Julia on heti vaikuttunut, mutta poika kiirehtii tarkentamaan, että se onkin ainoa hänen lukemansa runo!

Katarina Mazetti osaa luoda vapauden illuusion ja kuvailee lasten unelmalomaa houkuttelevin sanakääntein:

Päivästä kehkeytyi kaunis ja aurinkoinen,  ja siihen mahtui paljon uimista, kroketinpeluuta, ratsasstamista ja pelaamista. Lapset melkein unohtivat, että metsässä saaren toisella puolella piileskeli tuntemattomia ja että he olivat yksin ilman aikuisia. He tunsivat olonsa aikuisiksi ja vapaiksi  – niin vapaiksi, etteivät he syöneet lainkaan illallista vaan lähtivät rannalle herkkukori mukanaan. Katinryökäle teki omituisia loikkia korkeassa rantaheinikossa, ja Gervir työnsi turpansa eväskoriin ja ahmaisi puolikkaan leivän ennen kuin kukaan ehti estää. Alex hätisti hevosen matkoihinsa ja kattoi pyyheliinan päälle makkaraleipiä, limsaa ja hedelmiä.

Kiinnostava trendi varhaisnuortenkirjoissa näyttää olevan korostaa päähenkilön joutumista pois kotoa ilman älylaitteitta ja nettiyhteyttä.  Sanomattakin on selvää, että Frida-tädin saarella ei netti pelaa – eikä tädillä ole edes televisiota ja trampoliinia! Myös Tuula Kallioniemen Villissä viikossa (Otava 2017) ja Jasu Rinneojan Erakon arvoituksessa (Reuna 2016) ollaan samassa ankeassa tilanteessa, joka odotuksenmukaiseesti koituu lopulta keskushenkilöiden voitoksi.

Hiipparien ja taideväärentäjien jäljille päästään. Blytonin Viisikko-kirjojen roistot olivat aina tummahipiäisiä muukalaisia, mutta Mazettin modernissa toisinnossa ollaan ajankohtaisempien  ja oikeasti rankkojen asioiden äärellä. Taideväärentäjän nimi, Pentti-Rambo Persson,  sentään vihjaa suomalaisista sukujuurista…