Anthony Browne: Pikku kaunotar, 30 sivua, suomentanut Sirke
Happonen, Lasten Keskus 2008.
Muutama päivä sitten uutisoitiin , että Koko-niminen gorilla on kuollut Kaliforniassa 46 vuoden ikäisenä.
Eläinten psykologiaan
perehtynyt yhdysvaltalainen Francine Patterson opetti eläintarhassa varttuneelle Kokolle kuurojen viittomakielen.
Se
omaksui yli tuhat erilaista viittomaa ja kommunikoi Pattersonin kanssa.
Anthony Brownen kuvakirja Pieni kaunotar on saanut
innoitteensa Koko-gorillasta.
Olipa kerran erikoinen gorilla,
jota oli opetettu käytttämään
viittomakieltä. Mitä vain se
halusikin, se saattoi pyytää sitä hoitajiltaan käsimerkein.
Gorillalla näytti olevan kaikkea.
Mutta yksi puuttuu: sillä
ei ole yhtään ystävää.
Eläintarhan hoitajat
hankkivat sille pienen
kissanpennun.
Se hoivaa pentua ja ne tekevät kaikki asiat yhdessä.
Yhteiseloon tulee
kuitenkin häiriötekijä: kun ne katsovat yhdessä televisiosta King Kong –elokuvaa, gorilla saa käsittämättömän raivokohtauksen ja rikkoo television. Mutta
Kaunotar, kissanpentu, ottaa syyt niskoilleen.
Anthony Brownen
kuvakirjoissa peilataan usein ihmisiä ja eläimiä keskenään. Hänen tuotannossaan on lukuisia simpansseja
ja gorilloja, jotka esitetään vaatetettuina ja inhimillisinä toimijoina.
Viihdyttämisen sijasta Brownella on muut syyt eläinten inhimillistämiselle: hän haluaa havahduttaa lukijansa epätavanomaisilla tehokeinoilla ja rinnastuksilla.
Pikku kaunotar –kuvakirjan
voi lukea kritiikkinä eläinten epäeettiselle kohtelulle. Aukeamat, joissa gorilla
istuu wc-pytyllä ja laiskanlinnassa, ovat staattisia ja hallittuja, mutta
katsoja huomaa hämmentyvänsä.
Kuvakirjassa on äärimmäisen vähän tekstiä, mutta silti tarina kasvaa sivumääräänsä isommaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti