Moraalin ytimessä

Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot, 176 s., 

Otava 2018. 

Tuula Kallioniemi on viime aikoina työstänyt lasten- ja nuortenromaaneissaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja moniarvoisuuden teemoja luontevasti ja tuputtamatta. 

Useammassa hänen teoksessaan on aktiivisina pää- tai sivuhenkilöinä romaneja, vammaisia tai köyhien perheiden lapsia. 

Kallioniemi ei kuitenkaan pidä niin sanotusti raflaavasti meteliä näiden kirjasankareidensa erityispiirteistä. Lukija saa kuin huomaamattaan tietoa itselleen vieraammista ilmiöistä ja kulttuureista.

Kallioniemen syksyn uutuus Kaksoisolennot on kuitenkin edeltäjiään huomattavasti ohjelmallisempi teos. 

Osittain lukijan hämmennys johtuu varmasti myös maagisen realismin tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä osana kerrontaa.   

Varakkaan perheen vesa Steffe ja romanikeräjäläinen Mihai törmäävät toisiinsa ja heidän identiteettinsä vaihtuu päikseen. 

Steffen on henkensä ja elantonsa pitimiksi tehtävä liigan pomon vaatimia rikoksia ja Mihai pääsee maistamaan hyvinvointi-Suomen luksusta. Kumpikaan ei kuitenkaan varsinaisesti nauti uudesta elämästään. 

Kaksoisolennon motiiivia on käytetty maailmankirjallisuudessa kautta aikojen. Hieman samankaltainen tilanne löytyy esimerkiksi Nikolai Gogolin Nenä-novellista. 

Lähempänä nuortenkirjagenreä aihe on ollut myös esillä Mark Twainin 1500-luvulle sijoittuvassa Prinssi ja kerjäläispoika -tarinassa. 

Kalllioniemen varhaisnuortenromaanin jännitteen syntymisen edellytys on tietysti se, että kummankaan teinipojan lähipiiri ei huomaa identiteettivarkautta lainkaan. Törmäys vaihtaa luonnollisesti myös poikien kielen toiseksi, eli he eivät pysty ilmaisemaan tapahtuman traagisuutta kenellekään.

–   – Kuka minä olen? Mihai ajatteli pelästyneenä. 

Tähän asti hän oli aina tiennyt olevansa rutiköyhän perheen lapsi. Syntymätodistuksen puuttumisen vuoksi häntä ei oikeastaan ollut edes olemassa. Mihai oli poika, joka oli lähetetty ventovieraan joukon kanssa kauas vieraaseen maahan hankkimaan rahaa perheen elatukseen. Siihen ei ollut vastaan pullikoimista. Oli tehtävä niin kuin suku määräsi. Mutta miksi Mihai oli keltaisessa talossa, ja miksi häntä luultiin Steffeksi? 

–   – Mirellen kasvoilla häivähti synkkä varjo.   

Steffe oli kyllin vanha tajutakseen, mitä Mirellen mielessä ehkä liikkui. Kyllä hän tiesi ihmiskaupasta. Äkkiä hänen teki mieli halata Mirelleä. Tunne oli outo. Ei hänellä ollut tapana surkimuksia sääliä. ”Sääli on sairautta.” Steffe muisti käyttäneensä tuota lausetta useammin kuin kerran. Varsinkin silloin, kun joku oli harvoin erehtynyt puolustamaan Pönää.  

Poikien identiteetit palaavat kohdilleen, kunhan he ovat ensin oppineet työstämään asioita ja moraalin ydinkysymyksiä perinpohjaisesti. 

Kumpi pojista hyötyy tästä enemmän, se jätetään lukijan pohdittavaksi. 

Kumpaakaan pojista ei esitetä lähtökohtaisesti hyvänä tai pahana. Kallioniemi sysää paljon lukijan omantunnon ja itsetutkiskelun varaan. 

Kaksoisolentojen täyteen pakattu moraalieetos tuo ajoittain mieleen Zacharias Topeliuksen osoittelevat sadut.

Viitseliään opettajan ohjauksessa Kaksoisolennot tarjoaa kuitenkin varmasti mehevää keskustelua esimerkiksi elämänkatsomustiedon tai filosofian oppitunneille. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisäksi romaani nostaa esille koulukiusaamisen karut toimintamekanismit. 

Tänään vietetään valtakunnallista asunnottomien yötä.