Maapallolla on vielä toivoa – Jumppasen hiilijalanjäljestä huolimatta

Martti Linna: Isän luokse, 175 sivua, Myllylahti 2018. Kansikuva Silja-Maria Wihersaari. 

Viime vuoden monipuolisesta kirjatarjonnasta riittää yllättävän paljon purtavaa vielä vuoden vaihtumisen jälkeenkin.

Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt. 

Katrin ja pikkuveljen isä on muuttanut eron jälkeen Brasiliaan, missä hän työskentelee kommuunissa sademetsien pelastamiseksi. Lääkäriäiti kutsuu sisarusten isää taivaanrannanmaalariksi.

Isä lähettää Katrille nimipäivälahjaksi Al Goren ilmastonmuutokseen paneutuvan dokumentin dvd:n ja tytär havahtuu maailman pelastamiseen.

Vessassa en sytyttänyt valoja. Al Goren elokuvan kotelossa sanottiin, että sulkemalla sähkölaitteet joita ei tarvitse, voi jokainen ihminen vähentää hiilidioksidipäästöjä tuhansilla tonneilla. Eihän silloin tarvitse valoja, kun istuu kakalla ja ajattelee omaa isäänsä. 

Pian kotitalon asukkaatkin saavat osansa Katrin hieman kyseenalaisiakin metodeja hyödyntävästä ympäristöaktivismista.

Katri tulistuu koulussa, kun opettaja ei ymmärrä ilmastonmuutoksen vakavuutta. Opettajasta on turvallisempaa pysytellä lukujärjestyksen oppiaineissa, mutta psykologisella juonikkuudella Katri saa lopulta muutkin oppilaat toimimaan vallitsevien käytänteiden muuttamiseksi. 

”Sinä taidat miettiä aika paljon niitä ympäristö-asioita?”, Silja-ope kysyi. 

”Joo”, minä vastasin. ”Varsinkin hiilidioksidia.” 

”Ei sinun ikäisesi tarvitse vielä surra sellaista”, Silja-ope sanoi. ”Aikuisten kuuluu huolehtia, että lapsilla on turvallinen maailma.”  

”Joo, minä vastasin.”  

Silja-ope taputti minua kauniilla kädellään olalle. Aikuiset luulee, että kun asioista puhutaan, niin ongelmat on hoidettu. Ne elää tässä ja nyt. Ne ei pysty ymmärtämään sukupuuttoaaltoja ja ilmaston lämpenemistä, kun ne tietää ettei sellaiset asiat ehdi loppua niiden omana elinaikana. 

Linnan lastenromaani ei jumiudu vain yhden asian julistavaksi romaaniksi Juha-Pekka Koskisen  Matilda pelastaa maailman -lastenromaanin (Karisto 2019, kuv. Paula Mela) tapaan. 

Sivujuonteena kulkevat niin uusperheen arkiset ilot kuin ohimenevät tai pitkäkestoisemmatkin murheet. 

Katri karsastaa äidin uutta miesystävää, Jumppasta, joka lesoilee uudella maasturillaan,  ja myötäelää keuhkosairaan pikkuveljen tuntoja.

Jumppanenkin olisi hyvä jätkä, jos sillä ei olisi niin iso hiilijalanjälki. Se ajaa hirmu isolla autolla, ja aika usein se ajaa sillä yksikseen. Se syö hirmu isoja pihvejä tajuamatta että se tuhoaa sillä lailla sademetsiä. Sademetsät on tropiikissa jossakin kaukana, mutta pihvi on tässä lautasella. Niin se sanoo ja tursottaa ketsuppia päälle. 

Romaanin loppuosassa jännitetään, kuinka käy Katrin ja pikkuveljen spontaanin matkasuunnitelman lähteä isän luokse Brasiliaan. Skeptisyyteen taipuvainen aikuinen kyllä arvaa nopeasti, että hanke kariutuu, mutta lapsilukijalle sisarusten vaiherikas seikkailu menee kyllä täydestä.

Martti Linna (s. 1966) on koulutukseltan metsätalousinsinööri ja asuu Haminassa. Hän on aiemmin kirjoittanut romaaneja, dekkareita, tietokirjoja ja tarinakokoelmia aikuisille.

Isän luokse on ehdolla LukuVarkaus -palkinnolle. 

Annantalolla järjestetään tänään IBBY Finlandin seminaari Lastenkirja eläinten puolella. 

Oma esitykseni käsittelee Lastenkirjoja vihreän vallankumouksen asialla 1970-luvulta 2000-luvulle. Myös Isän luokse  on mukana aineistossa.