Joskus voi olla hankalaa olla rohkea

Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Karkumatka, 42 sivua, Otava 2019. Graafinen suunnittelu Piia Aho.

Satu Kettunen: Mörköjuhlat, 33 sivua, Tammi 2019. Graafinen suunnittelu Satu Kettunen. 

Kotimainen kuvakirja on hyvässä vedossa. 

Pienen suvantovaiheen jälkeen ilmestyy onneksi aiempaa enemmän omavaloisia, kerronnaltaan mukavasti myös rivien väliin tilaa jättäviä ja kuvitukseltaan stimuloivia kuvakirjoja.

Vähitellen kotimaiset kustantajat myös oivaltavat, että kuvakirjasta riittää iloa ja hyötyä vielä kouluikäisenkin lapsen arkeen. 

Kuvakirjahan tukee luontevasti monilukutaitoa, kun lapsi ottaa tarinaa haltuun vähin erin kuvan ja tekstin tuella.

Karkumatka on kahden kuvan ja sanan ammattilaisen hiotun yhteistyön lopputulema. 

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen ovat tehneet aiemmin kaksi yhteistä kuvakirjaa, Yökirjan (Tammi 2015)  ja Olemattoman Olgan (Otava 2018). 

 

Kodin turvapiirin ulkopuolella voi myös sattua odottamattomia asioita,
kun tolkku ja kohtuus unohtuvat. Hätäpäissään tyttö oksentaa
korkeaan vaasiin. Nolous ja huojennus yhdistyvät kuvituksessa.
Satu Kettusen kuvitusta Inka Nousiaisen tekstiin
kuvakirjassa Karkumatka (Otava 2019). 

Sinä päivänä minä päätin lähteä. Suunta oli  selvä. Pee niin kuin peikko, oo niin kuin  oikku, ii niin kuin itsekseen, äs niin kuin  super. Minusta oli jo pitkään tuntunut siltä,  että minun täytyy mennä.  

Näin dramaattisesti alkaa Karkumatka-kuvakirjan minäkertojan, Pii-nimisen tytön, irtiotto kotoa. 

Pian selviää, että kyse ei oikeasti olekaan kovin isosta riuhtaisusta: hän päätyy nimittäin kodin läheisyyteen Frida-tätinsä vanhaan pensionaattiin, Paradaisiin, joka nykyisin toimii luovien ihmisten kommuunina. Tyttö ihastelee tädin asunnon boheemisuutta ja suurpiirteisyyttä.

Vähin erin selviää viitteellisesti, että tytöllä on ollut jotain kahnausta äitinsä kanssa. 

On kiinnostavaa, että kuvakirjojen lapsisankarit lähtevät nykyisin usein kotoaan suutuspäissään seikkailuille tai ottavat muutoin etäisyyttä vanhempiensa auktoriteettiin. Näin käy myös esimerkiksi Kirsti Kurosen & Karoliina Pertamon kuvakirjassa Kerro minulle kaunis sana  (Karisto 2019) ja Maija Hurmeen kuvakirjassa Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018). 

Kotoa pois lähteminen käynnistää lastenkirjoissa usein seikkailun:  olipa kyse kansansadun perheen nuorimmaisesta tai kapinallisesta uskalikosta, joka tylsistyy kotilieden lämmössä tai halajaa muusta syystä seikkailua ja muutosta elämäänsä. Kliseiseen kaavaan kuuluu tietysti aina se, että kotiin palaa voimaantunut ja monin tavoin viisastunut sankari.

Tärkeä kohtaaminen. Satu Kettusen kuvitusta Inka Nousiaisen
tekstiin kuvakirjassa Karkumatka (Otava 2019). 

Karkumatkan miljöö ja tunnelma – joutilaisuus sekä eri taustoista tulevien ihmisten sopuisa rinnakkainelo – toi mieleeni kuvakirjaklassikon yli 40 vuoden takaa, Camila Mickwitzin Jasonin kesän. 

Tyttö kohtaa tädin pensionaatissa eläimen turkkiin tai asuun sonnustautuneen juron pojan, Peikin.

Vaikka pensionaatissa ei olekaan muita lapsia, poika ei silti halua olla Piin kanssa. Silti Peik jättää häneen lähtemättömän jäljen. 

Kuvakirjan fokuksen voi ajatella olevan kuvata ihastumista tai väljemmin myös oivallusta siitä, että jokaisen erityiset luonteenpiirteet ja mieltymykset ovat elämän rikkaus.  

Unennäkö, tunteiden kieputus ja vuotava katto yhdistyvät hauskasti Piin uniseikkailussa, joka auttaa häntä myös palaamaan takaisin kotiin. 

Uni- ja valvemaailma sekoittuvat yöllä. Antautuuko
tyttö tunteidensa vietäväksi? Satu Kettusen kuvitusta
Inka Nousiaisen tekstiinkuvakirjassa Karkumatka (Otava 2019). 

Inka Nousiainen rakentaa kuvakirjatarinaan myös hauskat aikatasot epäluotettavine kertojineen ja näkökulmineen. 

Kaiken ei kuvakirjassakaan tarvitse olla valmiiksi pureskeltua!

Satu Kettusen Mörköjuhlat ammentaa Karkumatkan tavoin monin osin samoista lapsen itsenäistymiseen liittyvistä tunteen kuohuista. 

Alma on juuri muuttanut perheen kanssa uuteen kotiin. 

Lähellä ei ole muita naapureita. 

Alma tuntee vierautta sekä kodin seinien sisä- että ulkopuolella:  

– – Siellä haisee pölylle ja tyhjälle. Talo narahteli ja murisi, ja joskus olin varma,  että varjot liikahtivat, kun en katsonut niitä suoraan. Joku katsoi minua ja kiirehti piiloon. 

Ulkona oli sama juttu. En onnistunut näkemään niitä suoraan, mutta oli outoja ääniä ja varjoja, ja ne jättivät merkkejä. 

Että tämä oli niiden aluetta. Ne olivat asuneet täällä kauemmin.

Irrallisuuden ja vierauden tunnot kiteytyvät upeasti
aukeamalla, jossa tyttö huutaa suruaan, pettymystään ja
 yksinäisyyttään kotipihan pimeyteen. Satu Kettusen kuvitusta
kuvakirjaan Mörköjuhlat (Tammi 2019).

Tyttö yrittää viestiä vanhemmilleen, että uudessa kodissa on mörköjä. Vanhemmat  viittaavat kintaalla tytön havainnoille  ja kehottavat tömistämään jalkoja mörköjen karkottamiseksi tai heittämään niitä näkymättömillä taikakivillä. 

Lastenkirjoissa näkyy nykyisin entistä useammin tällaisia
kohtauksia, joissa lapsi keskeyttää aikuisten
arkiset puuhat kyselyillään ja ihmettelyillään. Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan Mörköjuhlat (Tammi 2019).

Tyttö ei kuitenkaan lamaannu pelkotilojensa kanssa. Hänen äitinsä on ammatiltaan juhlasuunnittelija, ja niinpä tyttökin päättää järjestää möröille juhlat! 

Hän haluaa taltuttaa omat mörköpelkonsa ja saada ystäviä, ja tässä hurmaavassa tavoitteessaan hän onnistuu lopulta erinomaisesti.

Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi 2014) oli Satu Kettusen esikoisteos, josta hän sai myös  Rudolf Koivun palkinnon. Painotuksiltaan se oli hieman aikavan-aikuismainen, mutta siinä näkyi jo Kettusen  freesi  kuvakirjailmaisu, joka on entisestään monipuolistunut uusissa kuvituksissa. 

Kaikki on valmista, vain vieraat puuttuvat. Kettusen kollaasi-
kuvituksesta syntyy näyttämöllinen, ulokkeinen vaikutelma. Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan Mörköjuhlat (Tammi 2019).

On kiinnostavaa vertailla Satu Kettusen kuvituksia kahdessa saman kirjasensongin aikana ilmestyneessä kuvakirjassa. Karkumatkassa ja Mörköjuhlassa on samankaltaista muotokieltä ja kummassakin käytetään kollaasitekniikkaa.  

Mörköjuhlassa on kuitenkin värisävyissä ja tunnelatauksissa enemmän variaatioita. Myös eri struktuurit nousevat paremmin esille ja kuvitus on siten kolmiulotteinen ja ”näyttämöllinen”. 

Ainoa, mutta sitäkin tärkeämpi vieras saapuu mörköjuhliin. Satu Kettusen kuvitusta kuvakirjaan Mörköjuhlat (Tammi 2019).

Toisaalta Mörköjuhlan visuaaliset oivallukset hieman latistuivat, kun luin kuvakirjan vasta Karkumatkan jälkeen: kummassakin kuvakirjassa keskeiset ja salaperäisiksi jäävät sivuhenkilöpojat ovat nimittäin sonnustautuneet karvalakkeihin! 

Kuvakirjoissa on kuitenkin niin vahva visuaalinen lataus, että tällainen hahmon rakennukseen liittyvän yksityiskohdan toisteisuus ei silti vesitä kokonaisvaltaista elämystä.

Ja todetaan nyt varmuuden vuoksi tähän loppuun, että Kettusen kuvakirjan nimi on taatusti ja todistettavasti lyöty lukkoon jo kauan ennen taannoisen jääkiekkourheiluhurmoksen ryydittämiä Mörkö-juhlia! 

Muita alakouluun sopivia kuvakirjoja: 

Marika Maijala: Ruusun matka, Etana Editions 2018

Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Olematon Olga, Otava 2018

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Karisto 2018

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia, Karisto 2018

Minna Lindeberg & Jenny Lucander: Lumi Azharian yllä, Teos 2017 

Sanna Tahvanainen & Lena Frölander Ulf: Kurre Keikari ja popcornit, S&S 2017

Linda Bondestam: Suurenmoinen Rosabel, S & S 2018 

Stian Hole: Hermannin salaisuus, suom. Virpi Vainikainen, Karisto 2012 

Giuseppe Caliceti & Marra Cerri: Täydellinen tyttö, suom. Erkki Somersalo, Lasten Keskus 2006 

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa, Teos 2015 

Jon Klassen: Haluan hattuni takaisin, suom. Pirkko Harainen, WSOY 2013 

Anthony Browne: Ääniä puistossa, suom. Sirke Happonen, Lasten Keskus 2004

Anthony Browne: Retu uneksii, suom. Arja Kanerva, Lasten Keskus 1997