sunnuntai 6. joulukuuta 2020

6. luukku: Joulun valo vahvistuu muita auttamalla













Kirsti Manninen & Ninka Reittu: Pandakaksoset joulun jäljillä. 24 tarinaa joulun odotukseen, 97 sivua, Otava 2020. Graafinen suunnittelu Maija Vallinoja.

 




On aika tavatonta, että Kauppalehti  kiinnostuu lastenkirjallisuudesta. 


Toimittaja Laura Lähdevuori on haastatellut kirjailija Kirsti Mannista Pandakakoset joulun jäljillä- lastenkirjan tiimoilta. 

 

Haastattelussa todetaan, että kirja olisi ensimmäinen suomalainen joulukalenterikirja. 

 

Väite ei pidä paikkaansa. 

 

On niitä toki ilmestynyt aiemminkin ja lista tiedossani olevista kotimaisista ja käännetyistä joulukalenterikirjoista löytyy Karin Erlandssonin joulukalenterikirjan, Yöjunanarvion yhteydestä.  

 

Kauppalehden haastattelussa Manninen kertoo saaneensa ideoita kirjan tarinaan lapsenlapsiltaan. 


Ähtärin eläinpuistoon tuodut pandat kiinnostivat lapsia, ja niinpä joulutarinan eläinsankareiksi valikoituivat hieman eksoottisemmat eläimet. 


 

Majakkatontut saavat eksoottisia vieraita.
Ninka Reitun kuvitusta Kirsti Mannisen lastenkirjaan
Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). 



Pandakaksoset Bai ja Hei laskeutuvat kuumailmapallolla Suomenlahden saarelle. 

 

Ne toivovat saavansa apua valkopartaiselta mieheltä, jonka ne ovat kotimaassaan aiemmin tavanneet, tämän laskeuduttua  ”lentävällä keinutuolilla  Valkoisen vuoren huipulle”.  


Yksi keinutuolia vetäneistä ”sarvipäisistä koirista” oli loukannut jalkansa ja pandat auttoivat sitä. Kiitokseksi avusta he saivat taikalyhdyn, joka on nyt mennyt rikki.

 

Majakkatontut hoksaavat pian, kenestä on kysymys, ja matka Joulupukin luokse alkaa.

 

Historiallisista aikuistenromaaneistaan ja historiaa käsittelevistä lasten tietokirjoista tuttu Kirsti Manninen on selvästi halunnut valistaa lapsia vanhoista, yli sadan vuoden takaisista suomalaisista jouluperinteistä.

 

Sanastossa on paljon jo nykyaikuisellekin vieraita sanoja, kuten vesikorvo

 

Kirjan viitteellinen ikäsuositus, kolmevuotiaista ylöspäin, onkin varsin kunnianhimoinen. 

 

Uskoisin, että vanhaan suomalaiseen agraarikulttuuriin sidotut jouluperinteet kiinnostavat aikuisen perusteellisesti pohjustamina lähinnä esikoulu- ja alakouluikäisiä.

 

Tarina on pilkottu 24 lyhyeen lukuun, joita nimitetään saduiksi. Jokainen luku päättyy eräänlaiseen ”cliffhangeriin” sekä vuorovaikutukseen kuulijan ja lukijan kesken, kun arvuutellaan, mitä mahtaa tapahtua seuraavana päivän jatkuvassa luvussa. 

 

Toivottavasti aikuinen ääneen lukija malttaa oikeasti kuunnella lapsen spekulointia ja tarinan eteenpäin sepittämistä.

 

Mannisen joulukalenterikirja uudistaa kotitonttujen vanhaa perinnettä ja esittelee myös joukon aiemmin tuntemattomia tiettyyn erityisalaan paneutuneita tonttuja. 

 

Tekstissä puhutaan lipun virkkaamisesta,
mutta kuvituksessa tontulla on käsissään neulepuikot.
Ninka Reitun kuvitusta 
Kirsti Mannisen lastenkirjaan 
Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). 



Itsenäisyyspäivänä pandat päätyvät lankatontun luokse, joka on juuri virkkaamassa Suomen lippua.

 

Kaunis lippu se olikin. Pian tontut jo levittivät sinivalkoisen lipun pöydälle. Lankatonttu selitti pandakaksosille, että valkoinen väri kuvasi Suomen hankia ja poutapilviä, ja siniset raidat kuvastivat järvien ja taivaan sineä. 

 

Lankatonttu virkkaa pandoille tonttulakit, joiden avulla niistä tulee tarpeen tullen näkymättömiä. 


Ninka Reitun kuvituksessa on lämpimän joulunpunaisen ja kynttilän keltaisen hehkun kontrastina pakkasen sineä. 


Isopäiset pandat ovat pääosassa kaikissa kuvituskuvissa. 



Pandat tutustuvat yli sadan vuoden takaisiin jouluperinteisiin.
Ninka Reitun kuvitusta 
Kirsti Mannisen lastenkirjaan 
Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). 

 


Pandat tutustuvat vanhoihin suomalaisiin jouluperinteisiin mutta vierailevat myös päiväkodissa, sairaalassa ja kirjastossa. Siivoustonttu perehdyttää kehittelemäänsä tehokkaaseen joulusiivouskeksintöön.

 

Pandat saavat kyydin takaisin kotiin. 
Ninka Reitun kuvitusta Kirsti Mannisen lastenkirjaan 
Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). 



Joulupukki löytyy lopulta ja taivaalle hulmahtavat komeat revontulet.


Pandat saavat kuulla, että niiden seikkailun mittaan osoittama reippaus, rohkeus ja avuliaisuus itse asiassa auttoivat korjaamaan lyhdyn ehjäksi.

 

Ja tietysti Joulupukki palauttaa ilmojen halki kiitävällä reellään pandat takaisin kotiin. 





Ei kommentteja: