lauantai 19. joulukuuta 2020

19. luukku: Joulupukin ja tonttujen oma joulu alkaa vasta joulun jälkeen
















Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma, 39 sivua, Otava 2020.




Joulupukin ja tonttujen aattoillan pitkä lahjaretki on päätöksessä. Joulupukki palaa reellään viimein salaiseen kotikyläänsä Lapin tuntureille. Hänen tonttujoukkonsa ovat ennättäneet perille jo aiemmin lentokoneilla ja helikoptereilla.

Pukki ja tontut ovat kiertäneet koko maapallon, ja kaikki lapset ovat saaneet lahjansa. 
– – Vaikka on melkein aamu, väsyneet matkalaiset käyvät vielä peittelemässä porot lämpimin viltein ja kantamassa niitten eteen korikaupalla syötävää. Sitten he pääsevät kotitonttujen lämmittämään saunaan kuumiin löylyihin lepuuttamaan vanhoja jäseniään.
Kaikki Korvatunturilla ovat tyytyväisiä. Nyt alkaa Joulupukin ja tonttujen oma joulu ja hyvin ansaittu joululoma.

Näin idyllisessä säässä Joulupukki tonttuineen
ja porovaljakoineen saapuu työmatkalta kotiin.
Mauri Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan
 Joulupukin joululoma (Otava 2020).


Mauri Kunnaksen jouluaiheiset kuvakirjat Joulupukki (1982), 12 lahjaa joulupukille (19879 ja Joulupukki ja noitarumpu (1995) ovat levinneet käännöksinä ympäri maailman.

Uusin kuvakirja "paljastaa", kuinka Joulupukki rentoutuu pitkän ja raskaan työrupeaman jälkeen, joulupäivästä loppiaiseen. 

Samalla kerrataan perinteiset juhlapyhät ja keksitään myös joukko ihan uusia juhlapäiviä, kuten teatteripäivä, urheilupäivä, kyläilypäivä Vekara Väkkärän luona, lumiukkopäivä, kaupunkipäivä, hiihtoretkipäivä ja möhkimispäivä. 

Hellyttävä näky: pukki ja tontut yhteisessä joulusaunassa.
Mauri Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan

 Joulupukin joululoma (Otava 2020).




Viimeksi mainittuna päivänä  " – – saa möyriä ja meuhkata lumessa mielin määrin, välittämättä siitä, että vaatteet kastuvat läpimäriksi". 

Joulupukki on lastenkirjoissa edelleen myyttiseen satuolentoon verrattava salamyhkäinen hahmo, jolle nykyisin sallitaan entistä enemmän myös inhimillisiä ja arkisia ominaisuuksia.

Kunnaksen kirja tietää kertoa, että Joulupukki pitää erityisen paljon lukemisesta, biljardin pelaamisesta ja karaokesta. 

Joulupukki innostuu myös näyttelemisestä ja antaa yleensä tonttulasten voittaa  lautapeleissä. 

Sen sijaan urheilusta Joulupukki ei liiemmin pidä, mutta tonttulasten mieliksi hän kokeilee jopa hulavanteen pyöritystä.

Kirjaa lapselle ääneen lukevalle uraorientoituneelle aikuisellekin löytyy kirjasta tunnistettavaa: Ahkera-Artturi -niminen tonttu pyörittelee jo joulupäivänä peukaloitaan,  "sillä työnteko on hänen rakkain harrastuksensa". 


Ensimmäisenä arkipäivänä loppiaisen jälkeen
Ahkera-Artturi on nukkunut ulkosalla ollakseen varmasti
ensimmäisenä takaisin töissä! 
Mauri Kunnaksen
kuvitusta kuvakirjaan 
Joulupukin joululoma (Otava 2020).


Huolenpitoa ja  rakkautta löytyy myös useammasta kuvituskuvasta, jossa Joulumuori katsoo lempeästi Joulupukkia. 

Kirjan lopusta on vielä faktatietoa jouluun liittyvistä juhlapäivistä ja niiden perinteistä.


Lisää kirjoja Joulupukin arjesta

Lapsille: 

Heli Thoren & Silja-Maria Wihersaari: Minä olen Joulupukki, Cozy Publishing 2018.

Päivi Mansikka-aho: Joulupukin valokuva-albumi, Satusiivet / Lasten parhaat kirjat 2005.

Ute Krause & Achim Bröger:
Joulupukkien lakko. Suom. Marja Leena Laaksonen, Kustannus-Mäkelä 1986.

Aikuisille:

Ulla Etto & Jorma Etto:
 Joulupukin päiväkirja, Arktinen banaani 1998 / sarjakuva.

Raymond Briggs: Joulupukki kesälomalla, WSOY 1975 / sarjakuva.

Raymond Briggs: Joulupukki. Suom. Panu Pekkanen, WSOY 1974 / sarjakuva.

Jorma Etto: Joulupukin päiväkirja, Karisto 1963.


Ei kommentteja: