perjantai 18. joulukuuta 2020

18. luukku: Joulupukki avautuu arjesta ja juhlasta

















Heli Thoren & Silja-Maria Wihersaari: Minä olen Joulupukki, Cozy Publishing 2018.





Pari vuotta sitten ilmestynyt Minä olen Joulupukki -kuvakirja on mennyt minulta  ihan ohi, vaikka yritänkin tiuhalla haravalla hankkia tietoja uusista jouluaiheisista lastenkirjoista. 

Kaikille Joulupukkiin uskoville omistetun kuvakirjan on kustantanut downshiftaamiseen, elämäntaitokirjoihin, harrasteisiin sekä trendikkäisiin ajanvietteisiin erikoistunut Cozy Publishing


Kirjassa Joulupukki kertoo leppoisasti itsestään ja lähipiiristään. 

Kohuotsikoihin ei liene aihetta, vaikka kirjassa paljastuukin, että Joulupukki ei ole absolutisti.

Joulupukki kertoo lepyttävänsä Joulumuoria jalkahieronnalla ja kukilla. 

Toiseen suuntaan sovittelu toimii rommitotin ja halauksen voimalla. 

Etelän lomalla Joulupukki ja -muori myös rentoutuvat juomalla drinkkejä suoraan kookospähkinästä.

Näin rennosti Joulupukki ottaa 
muorin kanssa etelänlomalla.
Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta 
Heli Thorenin tekstiin kuvakirjassa
Minä olen Joulupukki (Cozy Publishing 2018).




Joulupukki myös kertoo, että

Muori ja minä emme koskaan päätyneet hankkimaan omia lapsia. Emme ole kiireiltämme ehtineet. Olemme saaneet lapsia maailman tuomana. Meillä on tällä hetkellä 274 adoptiotonttua, joista suurin osa asuu edelleen kanssamme Korvatunturilla. 



Joulupukilla on iso ja viihtyisä kirjasto.
Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta 

Heli Thorenin tekstiin kuvakirjassa
Minä olen Joulupukki (Cozy Publishing 2018).


Joulupukin kotoa löytyy myös laaja kirjasto, "jonne toimitetaan kaikki maailman mielenkiintoiset kirjat".

Kirjastosta saa lainata kirjoja myös omiin nukkumasoppeihin vietäväksi. Toiset tontuista saattavat lukea pinoja viikottain. Samalla he selvittävät, mitä kirjoja kannattaa kenellekin kääriä joulupaketteihin. 

Kirjan lopussa on Tulevaisuus-luku, jossa pohditaan myös kohtuullisuutta lahjatoiveissa ja kerrotaan, että kasvaneeen lentoliikenteen vuoksi taivaalla on niin ruuhkaista, että ei ole enää suositeltavaa lentää ilmojen halki porojen kanssa. Siksi Joulupukki käyttää mieluummin muita kulkuneuvoja. 



Todennäköisesti kirjan englanninkielisen laitoksen
lukijoita varten kuvakirjasta löytyy myös tekstitön
aukeama revontulista. Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta 

Heli Thorenin tekstiin kuvakirjassa
Minä olen Joulupukki (Cozy Publishing 2018).

Silja-Maria Wihersaaren kuvittama kuvakirja on julkaistu myös englanniksi nimellä I am Santa Claus.
 

Heli Thorenilta on ilmestynyt aiemmin Pirkko-Liisa Toppilan kuvittama lastenkirja Penny ikävöi (Cozy Publishing 2017), joka on tärkeä kirja aiheensa takia: viisivuotias tyttö ikävöi pitkällä tyämatkalla olevaa äitiään. 

 










Ei kommentteja: