Mikko Koiranen: Jättiloikka Jan Valkoselle. 228 sivua. Myllylahti 2023. Kansikuva Karin Niemi.
Mikko Koirasen vuonna 2019 ilmestynyt Nauhoitettava ennen käyttöä
oli omintakeinen esikoisromaani, jossa teini-ikäinen poika teki aikamatkan isänsä nuoruuteen.
Kevään uutuus Jättiloikka Jan Valkoselle jää sekin eittämättä yllättävien käänteidensä ansiosta lukijan mieleen pidemmäksi aikaa.
Nuortenromaani alkaa tosin hyvin perinteisesti, kun 16-vuotias päähenkilö Jan tilittää suurimpia unelmiaan heti romaanin ensimmäisessä kappaleessa:
Silloiset haluni tiivistyivät oikeastaan vain kahteen asiaan: autoon ja naiseen. Tai no en minä välttämättä vielä omaa autoa tarvinnut – porukoiden Skoda vältti toistaiseksi hyvin – vaan ainoastaan ajokortin. Enkä sinänsä halunnut naista vaan tytön. Erään tietyn, nimeltään Nita, joka toivoakseni parhaillaan biletti jossain tuolla Niklaksen halloween-bileissä. Ajokortti tulisi ennen pitkää, mutta tänä iltana tulisi Nita. Kaikki olisi nyt silleesti kohdallaan, tyyliin jopa taivaankappaleiden asennot, ja vaisua koulunkäytävävilkuilua oli tapahtunut jo ihan tarpeeksi.
Nitan valloituksen hidasteena on tietysti useampikin este.
Nita näyttää tuntevan Jania huomattavasti enemmän vetoa maineeltaan kovaotteiseen Pyrtsiin.
Nitan päiväkirja päätyy Janin käsiin ja hän saa selville tytön alavireisen mielialan ja suoranaisen itsetuhoisuuden.
Tahtumat sijoittuvat Lieksan pikkukaupunkiin Pohjois-Karjalaan.
Koiranen kiteyttää oivaltavasti pienen paikkakunnan rajoitteet nuoruuden unelmien toteuttamiselle:
Tuntui että Lieksa on kuin kuoppa; tänne jos syntyy, tänne jää. Jos taas ei haluaisi jäädä, kuopasta kipuaminen vaatisi sen verran ponnistelua ja kanttia, että helpompaa oli vain jäädä pohjalle ryömimään. Minä ainakin oli valmis jäämään, mutta Lukako oli ehkä lähdössä?
Paikkakunnalla kerrotaan huhuja Ihmenaisessta, noin kuusikymppisestä kylähullusta, jonka uskotaan kuuluvan johonkin ”hihhulilahkoon”.
Moni nuori, myös Janin paras ystävä, e-urheilusta kansainvälisellä ammattitasolla kiinnostunut Luka, väittää saaneensa Ihmenaiselta aivan erityisiä taitoja.
Nyt Jan haluaisi tavata Ihmenaisen: jospa tämä voisi auttaa Nitaa pääsemään tummasävyisistä ajatuksistaan eroon?
Seurusteluun liittyvän pähkäilyn sijasta juoni ampaisee melkein lukijankin huomaamatta aivan uudelle tasolle, kun Jan ryhtyy jäljittämään Ihmenaisen sijaintia.
Tähtien sodasta tutun Yodan sitaatti kirjan mottona, nuortenromaanin nimi ja Karin Niemen kansikuva antavat kyllä skarpille lukijalle pientä vihjettä siitä, minkälaiseen aivan odottamattomaan kliimaksiin romaani lopulta päättyy...
Janin poliisina työskentelevä isä antaa pojalleen ajo-opetusta.
Ihmeen vähän autokoulua onkaan tähän mennessä käsitelty nuortenromaaneissa!
Jan tuntuu usein toimivan spontaanisti. Luka onnistuu sentään estämään Janin ensimmäisen aikeen anastaa isä auto keskellä yötä ilman lupaa ja aiempaa ajokokemusta, mutta tiivistunnelmaisessa loppukohtauksessa poika päätyy hurjastelemaan poliisiautolla kohti Kolia ja perillä isäkin jää sanattomaksi.
Mikko Koirasen tyylilajiksi näyttää näiden kahden nuortenkirjan perusteella muodostuneen eräänlainen absurdin ja realistisen kerronnan liitto.
Esikoisromaaninsa ilmestyessä Koiranen kirjoitti Myllylahden sivujen kirjailijaesittelyssään, että hän haluaa kirjoittaa tarinoita, jotka ”kunnolla kääntävät sisuskalut ja maailmankuvan ympäri. Niistä tulee fiilis, että samperi, minäkin haluan vaikuttaa porukkaan noin! Pyrin myös sisällyttämään tarinoihini mahdollisimman herkullisen, niin sanotun high concept -koukun, jonka oivaltaminen ei katso aikaa, paikkaa tai lähdettä.”
Eittämättä tällainen tyylilaji voi hyvinkin tehdä vaikutuksen lukemiseen penseästi suhtautuvaan nuoreen: että kirja todellakin onnistuu loksauttamaan leuat ja yllättämään arvaamattomilla juonenkäänteillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti