perjantai 17. maaliskuuta 2023

Korona-ajan kaikuja sekä digitaitoja lapsille ja ikäihmisille










Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Varo viruksia, listamestari! Kuvittanut Olga Pärn. 119 sivua. Avain 2022.

 

Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Kotia kohti, listamestari!  Kuvittanut Olga Pärn. 124 sivua. Avain 2023.






 

Äiti ei tajua lainkaan, miten merkittäviä luomuksia nämä listat ovat. Kerran hän meinasi heittää roskikseen yhden listan, jonka olin kirjannut irtopaperille, ja sen jälkeen olen kirjoittanut kaikki ruutuvihkoihin. Niitä äiti ei sentään heitä menemään lupaa kysymättä. Minun listani eivät ole mitään tyhjänpäiväisiä luetteloita, vaan syvällisen ajatettelutyön tuloksia. Ne ovat täynnä älyä, jota ei ehkä ensisilmäyksellä huomaa. (Varo viruksia, listamestari! s. 18)

 

Alakouluikäinen Elias jäsentää asioita usein erilaisten listojen kautta. 


Niinpä lukijakin saa rautaisannoksen tietoa arkisten huolten tai ilon aiheiden sekä puuhalistojen lisäksi vaikkapa kreikkalaisen Odysseus-eepoksen keskeisistä hahmoista ja Suomen rajavartiolaitoksen kolmesta vartiolaivasta. 


Kuva kertoo olennaisen: Elias on luonteeltaan ja elämänasenteeltaan
paljon käytännöllisempi ja "jalat maassa" verrattuna työstä ja muista paineista ylikuormittuneeseen äitiinsä. Olga Pärnin kuvitusta Tiina Kristofferssonin
ja Vesa-Matti Toivosen lastenromaaniin Varo viruksia, listamestari! (Avain 2022). 

 



Lasten- että aikuistenkirjallisuuteen on ilmaantunut suoria viittauksia koronapandemiaan vasta pandemian laantumisen jälkeen. 

 

Tiina Kristofferssonin ja Vesa-Matti Toivosen viime vuonna ilmestyneen Listamestari-sarjan avausosa, Varo viruksia, listamestari!, näyttäytyykin näiltä osin kiinnostavana poikkeusajan kuvana.  


Eliaksen yksinhuoltajaäiti tekee etätöitä kotona ja poika ehättää useampaankin otteeseen auttamaan äitiään etäkokousten tekniikan kanssa.  


Äidin stressiä lisää töiden lisäksi myös kaukana asuva ja ikääntyvä oma äiti, joka tarvitsee jo päivittäin kotipalvelun apua.   


Sarjan ensimmäisessä osassa Elias näkee parasta kaveriaan Elmaa enemmän etäyhteyden kautta.




Elias auttaa usein äitiään etäkokousten videotekniikassa.
Olga Pärnin kuvitusta Tiina Kristofferssonin ja Vesa-Matti Toivosen
lastenromaaniin 
Varo viruksia, listamestari! (Avain 2022). 


Elias ja äiti asuvat Etu-Töölössä Helsingissä vanhassa kerrostalossa lähellä Temppeliaukion kirkkoa. 

 

Yläkerrassa asuu leskirouva Ulpukka karismaattisen kissansa Pötkylin kanssa. 

 

Lisäväriä humorististen lastenromaanien  henkilögalleriaan tuovat myös originelli tiedemies, kansanrunouden tutkija Urban Jönssön, äidin sisko, "vapaa sielu" Mirkku-Pirkku sekä Eliaksen paras kaveri Elma, joka vaikuttaa todelliselta moniosaajalta.  

 

Ensimmäisessä osassa Elias tekee kouluun esitelmää luontokadosta ja parantaa Ulpukan  elämänlaatua kannustamalla tämän hankkimaan tietokoneen ja verkkoyhteyden. Luonteeltaan melko pirskahteleva Ulpukka joutuu nettihuijauksen kohteeksi, mutta vakauttaa kuitenkin talouttaan muuttamalla vähiä eläkesäästöjään bitcoineiksi. 


Alkuinnostuksen jälkeen Ulpukan mielenkiinto tietokoneeseen vähenee: 


– Ennen asiat olivat paremmin. Ihmisten kanssa pystyi vielä keskustelemaan kasvokkain eikä tarvinnut koko ajan pelätä, että joku roisto yrittää huijata rahat tai että vahingossa sanoo jotain sellaista, josta muut suuttuvat. Jos elämä tietokoneen kanssa on tällaista, niin minä en halua olla sen kanssa missään tekemisissä.  

 

Ulpukan mieli kuitenkin muuttuu, kun hän saa yhteyden vanhoihin koulukavereihinsa Ilmajoella. 


Eliaskin saa huomata, kuinka naapurin elämänpiiri laajenee: 

 

Ulpukan silmät säteilivät innostuksesta, ja minä ajattelin, että vaikka internetissä on kaikkea kurjaa vaikka kuinka paljon, niin on siellä myös ystävyyttä ja iloa. Täytyy vain löytää ne oikeat kanavat. 

 

Leskirouva Ulpukka ikävöi ystäväänsä. 
Olga Pärnin kuvitusta Tiina Kristofferssonin 
ja Vesa-Matti Toivosen lastenromaaniin 
Varo viruksia, listamestari! (Avain 2022).



Toisessa osassa äidin ja Eliaksen sekä muiden talon asukkaiden arki menee jengoiltaan putkiremontin takia. Äidillä on selvästi yhä suurempia vaikeuksia hallita arkeaan ja työpaineitaan. Äiti ja poika lähtevät remonttia evakkoon pikkuruiseen opiskelija-asuntoon, jossa aineellisesti minimaalinen arki saa äidin järkiinsä ja huomaa aiempaa paremmin myös poikansa tarpeet.  

 

Kakkososassa Kotia kohti, listamestari! Elias tutustuu koditomaan nuoreen mieheen, Petteriin, jonka poika pestaa Ulpukan kissan vahdiksi. 


Elias keksii laittaa Petterin videoita Petteristä tulee JeeTuubissa suosittu Kissakuiskaaja, jota seurataan erityisesti Japanissa. 

 

Kissakuiskaajasta tulee Japanissa heti suuri hitti. 
Olga Pärnin kuvitusta Tiina Kristofferssonin 
ja Vesa-Matti Toivosen lastenromaaniin 
Kotia kohti, listamestari! (Avain 2022).




Viime vuoden lastenromaaneissa makusteltiin usein kielen erilalisia vivahteita. 


Myös Elias saa jatkuvasti maistiaisia mummiltaan ja Ulpukalta ”hassuista sanonnoista, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Elmakin selittää usein Eliakselle erilaisten sivistyssanojen merkitystä.

 

Listamestari on sisarusten yhteinen kirjasarja: Vesa-Matti Toivonen on kirjailija, säveltäjä ja äänisuunnittelija ja Tiina Kristoffersson työskentelee Lind & Co –kustantamossa äänikirjakustantajana. 


 

Kirjat on kuvittanut virolainen Olga Pärn ja hänen kuvituksensa muistuttaa  rosoisuudessaan ja hahmojen karrikatyyrisyydessä hyvin paljon hänen miehensä, animaatioistaan, kuvituksistaan ja grafiikastaan tunnetun Priit Pärnin syherömäistä ja siekailematonta tyyliä.  


Pikkutarkat kuvat toimisivat ehkä paremmin hieman suuremmassa koossa.

 

Listamestari-sarjan huumori ammentaa osin samoista lähteistä kuin Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen Puluboi-kirjat, jotka toivat lasten monimediaisen arjen luontevaksi osaksi lastenkirjallisuuden rikkonaista kerrontaa.  


Listamestari-sarjassa on kuitenkin Puluboi-kirjoihin verrattuna napakammin koossa pysyvä juoni. Koomisia tilanteita syntyy usein siitä, kun lapset ovat aikuisia paremmin kartalla maailman menosta ja tietotekniikasta. 




Ei kommentteja: