Mielikutituspakka. Sanataidetehtäviä koululaisille. Sanataideyhdistys Yöstäjän työryhmä: Päivi Haanpää, Pia Krutsin, Mia Lempinen & Minttu Tervaharju. Kuvitus ja graafinen suunnittelu Jani Ikonen. Sanataideyhdistys Yöstäjä ry 2023.
Tamperelainen Sanataideyhdistys Yöstäjä juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan komeasti työn merkeissä julkaisemalla erityisesti 3.-6.luokkkalaisille suunnatun sanataidetehtävien kokonaisuuden Mielikutituspakan, joka jo nimellään kutittelee sananmukaisesti kielen ja mielen nystyröitä.
Sanataidekasvatusta on annettu Suomessa muutaman vuosikymmenen ajan, mutta sen monipuoliset käyttömahdollisuudet ovat vasta vähitellen vakiintumassa sanataidekoulujen harrastusryhmien lisäksi osaksi varhaiskasvatuksen ja ala- ja yläkoulujen opetusta.
Sanataidekasvatuksella on paljon annettavaa juuri nyt, kun me aikuiset olemme yksituumaisesti ja kokopäiväisesti huolissamme lasten ja nuorten kielen kehityksestä ja luontaisesta kiinnostuksesta kielen monipuoliseen käyttöön.
Sanataiteella on myös ylivertainen etu puolellaan sikäli, että se ei vaadi kalliita erityisvälineitä ja sitä voi tehdä myös kotona itsenäisesti. Toki parhaimmillaan se toimii kuitenkin vuorovaikutuksellisesti pienryhmässä.
Mielikutituspakan sanataidekasvatuksen rautainen työryhmä on toteuttanut loppuun saakka mietityn ja toimivan paketin: kestävään laatikkoon on koottu 48 riittävän isokokoista, miellyttävän pyöreäreunaista ja kulutusta kestävää tehtäväkorttia.
Jokaisen kortin alussa johdatellaan kulloiseenkin tehtävään sanataiteen erilaisten toimintaperiaatteiden kautta. Tehtäväohjeet ovat selkeät ja tarvittaessa vielä annetaan niihin liittyviä apukysymyksiä.
Jokaiseen tehtäväkorttiin on myös liitetty pari aiheeseen liittyvää lastenkirjaa, jotka voivat antaa lisäinspiraatiota myös tehtävän toteutukseen.
Uskoisin, että vinkkilistat voivat auttaa kirjavalinnoissaan kenties hieman epävarmaa tai tottumatonta lasta tarttumaan itselle tuntemattomankin genren kirjoihin, kun niiden lajityyppi tai tyyli on tullut jo oman sanataideharjoitteen kautta tutuksi. Kun jokaisessa kortissa annetaan pari vinkkiä, niin saldoksi tulee kaikkiaan liki 100 kiinnostavaa kirjaa!
Kirjallisuuden eri alagenreistä tutustutaan esimerkiksi satuun, loitsuihin ja loruihin, limerikkeihin, haikuihin, salapoliisikertomuksiin, syntytarinoihin ja myytteihin, tietokirjallisuuteen ja kuvarunohin, mutta myös uutisiin, sanakirjojen ja käyttöohjeiden konseptiin, tajunnanvirtatekniikkaan ja jopa sanamatematiikkaan, jossa käytetään numeroiden sijasta sanoja!
Selkeät symbolit kertovat esimerkiksi erilaisten tehtävien arvioidun keston sekä antavat osviittaa siitä, sopiiko tehtävä yksin, parityönä tai neljän hengen ryhmätyönä tehtäväksi. Kirjoittamisen lisäksi tehtävissä voidaan hyödyntää taustatyötä, esimerkiksi lukemista, piirtämistä, esittämistä ja suullista kerrontaa, askarteluja ja kädentaitoja, liikkumista tai tehtävän tallentamista digitaalisille laitteille.
Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen lisäksi tehtäviä voi hyödyntää myös muilla oppitunneilla.
Kuvittaja, sanataidekasvattaja Jani Ikonen on luonut pakalle yhtenäisen graafisen ilmeen. Kuusi erilaista teemaa (mm. metsämaailma, maanalainen maailma, menneisyyden maailma ja tulevaisuuden maailma) erottuvat toisistaan värillisten kehysten ansiosta. Jokaisella eri maailmalla on myös oma fantasiahahmonsa.
Lisätietoja tehtäväsisältöjen ja opetussuunnitelman perusteiden sisältöjen ja tavoitteiden vastaavuuksista löytyy Mielikutituspakan peda.net-verkkosivuilta. Sinne kootaan myös inspiraatioksi lasten tehtäväkorttien pohjalta tekemiä tekstejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti