perjantai 1. syyskuuta 2023

Sisukkaat, kekseliäät ja toiveikkaat sota-ajan lapset















Karoliina Suoniemi: Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa. Kuvittanut Emmi Kyytsönen. 86 sivua. Avain 2023. 

 





Sodat ovat surullinen ja käsittämätön asia. Sotia käydään koko ajan jossakin päin maailmaa. Olisi hienoa, jos sotia ei olisi. Myös Suomi on ollut sodassa 1900-luvulla.


Näin ytimekkäästi neljällä lyhyellä virkkeellä Karoliina Suoniemi johdattaa lukijan lasten tietokuvakirjan vaikeaan aihepiiriin. 


Venäjän hyökättyä Ukrainaan myös suomalaisten omat sotakokemukset  ja muistot ovat aktivoituneet. 


Suomen Talvisota 1939–1940 ja jatkosota 1941–1944 kiinnostavat nyt nuorimpiakin sukupolvia, joilla ei ole omakohtaista kokemusta sodasta.  


Karoliina Suoniemen ja Emmi Kyytsösen yhteistyö on jatkunut jo neljässä lasten tietokirjassa. 

 

Suoniemi on hyödyntänyt sukunsa historiaa myös edellisessä kirjassaan Ameriikan lapset. Suomalaisten elämää Amerikassa (Avain 2021). 

 

Paperinarukenkiin hän sai kimmokkeen haastatellessaan isoäitiään, joka oli sotavuosina teini-ikäinen. 


Aineiston keruussa Suoniemi on ollut kekseliäs: hän on peräänkuuluttanut sota-ajan lasten ja nuorten muistoja myös Facebookin kautta. 


Aikalaisten muistot erottuvat muusta materiaalista sinisellä pohjavärillä ja sota-ajan kirjeiden taustaväri on keltainen.

 

Lisäksi Suoniemi on etsinyt ajan henkeä tiheällä kammalla sota-ajan aikakauslehdistä, tutkimuksista, SA:n kuva-arkistoista ja lastenkirjoista. 


Kirjan lopusta löytyvät lähteet on käytännöllisesti erotettu aikuisten ja lasten osuuksiin, joista löytyy kirjan aineistona käytettyjen lähteiden ohessa lisälukemista aiheesta. 


Sota-ajan valokuvien todistusvoiman kautta sodasta tulee
nykylapselle  uskottavampi tapahtuma. Museoviraston
valokuvakuvitusta Karoliina Suoniemen ja Emmi Kyytsösen
lasten tietokuvakirjaan 
Paperinarukengät. Lapset sota-ajan
Suomessa
(Avain 2023). 

 


Paperinarukengät keskittyy lasten ja nuorten elämänpiiriin, eli siihen, kuinka sodan poikkeusaika vaikutti heidän elämäänsä suoraan tai välillisesti. 

 

Erilliset luvut kertovat esimerkiksi Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Karjalan evakoista, kotirintaman pikkulottatoiminnasta sekä kaupunkien ja maaseudun lasten erilaisista sota-ajan tunnoista. Kirjasta löytyy myös muutamia sota-ajan ruokareseptejä. Makeanhimoa tyydytettiin monenlaisilla korvikkeilla.



 

Evakkotaival havainnollistuu eleettömästi myös Emmi Kyytsösen
kuvituskuvassa Karoliina Suoniemen tietokuvakirjaan
Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa (Avain 2023). 




Niukkuudesta, pelosta ja epävarmuudesta huolimatta sota-ajan lapsuudestakin löytyy laaja tunnekirjo. 


Sodan poikkeusolot loivat lapsille myös mahdollisuuksia seikkailuun ja aivan uusiin tapoihin ansaita rahaa tai osallistua talkootyön kautta yhteisten tavoitteiden edistämiseen. 


Paperinarukenkien rivien välistä huokuukin lohduttomuuden ja ahdistuksen sijaan toiveikkuus ja yhteishengen merkitys. 


Kirja on jälleen yksi hyvä esimerkki eri sukupolvia yhdistävästä turhia ikärajoja kaihtavasta lasten tietokirjasta. 


Suoniemi selittää selkeästi monia nykylapsille vieraita sota-ajan ilmaisuja, esim. mitä tarkoittaa että "ruoka on kortilla" tai "kaatuminen".



Ilmahälytystä pommisuojaan paenneita naisia ja lapsia. 
Emmi Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokuvakirjaan 
Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa (Avain 2023).  

 


Emmi Kyytsösen kuvitus ja dynaaminen taitto tukevat Suoniemen tekstin levollista sanomaa: sota-ajan lasten ja aikuisten ”nappisilmistä” ja kehon kielestä pystyy lukemaan selviytymistahtoa ja uskoa tulevaisuuteen. Kyytsösen kuvituskuvien oheen on liitetty sota-ajan mainoksia, ruokakuponkeja, valokuvia ja postikortteja.








 

Ei kommentteja: