Neljä nuorta metsänpeitossa ilman älylaitteita

 

 

 

 

 

Päivi Lukkarila: Skutsi, 200 s., Nokkahiiri 2024.  Kansikuva Jyrki Pitkä.

 

 

 

 

 

–   – Kartta on täpötäynnä viivoja, erivärisiä alueita ja pieniä merkkejä, joista ei suoraan nää, mitä ne luonnossa on. Koko kartalla ei ole kuin muutama nimi. Vaarat, joille me on kiivetty, on nimetty, kuten Kalmojärvi ja Raatoneva, mikä se sitten ikinä onkaan.

 
 
Päivi Lukkarilan äskettäin ilmestynyt nuortenromaani Skutsi osoittaa konkreettisesti, että yksi varteenotettava keino herättää nirsojen ja lukemiseen penseästi suhtautuvien nuorten mielenkiinto vapaa-ajan lukemiseen on kirjoittaa niin vetävä teos, ettei sitä malta laskea käsistään. 
 
Skutsi kertoo neljästä erävaellukselle lähtevästä nuoresta, jotka eivät tunne toisiaan entuudestaan. 

Oppaakseen he saavat eläkeikää lähestyvän ja työhönsä jo hieman ryytyneen Joken. 

Romaanissa kukin nuorista, Sabina, Nasim, Luka ja Joel, pääsee vuorotellen ääneen sopivan lyhyissä ja henkilökuvausta vähitellen täydentävissä luvuissa.   

Vaelluksen aikana jokainen heistä joutuu tarkistamaan ennakkoluulojaan, mielipiteitään ja pahimpia pelkojaan. 

Uusissa nuortenromaaneissa ihonväri ja seksuaalisuuden moninaisuus ovat jo nousseet trendiaiheiksi. Näiden ohella Skutsi porautuu onneksi yleisemmällä tasolla nuoren ihmisen häilyvään ja haavoittuvaan identiteettiin tavalla, joka ravistelee aidosti myös aikuista lukijaa.   
 
Romaanin jännitteen kannalta on tietysti olennaista, että älylaitteita ei saa ottaa retkelle mukaan. 

Kirjallisuutta monipuolisesti lukeva ja kirjailijan urasta haaveileva Nasim vertaa puhelimen rauhoittavaa vaikutusta tuttiin, jolla pikkusisar hiljenee. Puhelimen avulla hän saa myös ajatukset pois ikävistä asioista. 

Lukan vanhemmat ovat huolissaan poikansa keskinkertaisesta koulumenestyksestä ja liiallisesta jumituksesta tietokoneella. Sabina stalkkaa entistä tyttöystäväänsä somessa lähes vainoharhaisesti ja Joel tavoittelee menestyvän stand-up-koomikon uraa. 
 
Skutsi liittyy osaksi A. E. Ingmanin ja Jalmari Saulin liki sata vuotta sitten aloittamaa poikien eräseikkailujen jatkumoa. Vanhoissa poikakirjoissa nuoret samosivat luonnossa ja siellä koetut erilaiset vastukset ja vaaralliset tilanteen koulivat heitä monin tavoin paremmiksi ihmisiksi. 

Viime aikoina on julkaistu paljonkin nuorten- tai YA-romaaneita, joissa nuoret päähenkilöt päätyvät suljettuun paikkaan pärjäämään omillaan. 

Kirsti Kurosen Seelanti (Karisto 2023), Salla Simukan Lukitut (Tammi 2020) ja Veera Salmen Saari (Otava 2018) ovat tuoreimpia kotimaisia esimerkkejä. 

Muistamisen arvoinen on myös Annika Lutherin Kadotettu metsä (Otava 2002, suom. Rauni Hukka) jo yli 20 vuoden takaa. 
 
Skutsin nuoret nostattavat aluksi jännitystä kertomalla toisilleen ajankuluksi kummitusjuttuja, mutta kirjan puolivälin tienoilla panokset kovenevat reaalitodellisuudessa, kun heidän pitäisi selviytyä luonnossa kokonaan ilman aikuisen apua. 

Kirjassa on inspiroivia aineksia esimerkiksi  elämänkatsomustiedon ja liikunnan oppitunneille. Esimerkiksi kartanlukutaidot on Skutsin lukemisen jälkeen helppo perustella oppilaille. 

Yksittäinen kotimainen nuortenromaani tuskin pystyy poistamaan meidän aikuisten kestohuolta nuorten lukumotivaatiosta, mutta Päivi Lukkarilan Skutsi näyttää konkreettisesti, että vetävä, jäntevästi sommiteltu tarina on sittenkin se paras ja samalla yksinkertaisin keino pitää nuoren lukijan mielenkiintoa yllä.  
 
Jyrki Pitkän taidokas kansikuva antaa juuri sopivasti vihjettä romaanin kauhuelementeistä.