Lapsuuden idylliä menetetystä Karjalasta

Vuokko Niskanen: Hiekkalan lasten tarina. Kuvittanut Sanna Hietala. 464 sivua. Reuna 2024. Kansikuva Jussi Jääskeläinen. 

 

 

Helppolukuisen, lukutaidon alkuun suunnatun lastenkirjallisuuden perinne on Suomessa verraten nuorta. 

Yksi varhaisista edelläkävijöistä oli 1940–50-luvulla Aili Konttinen. 

Konttista ja Vuokko Niskasta (1933–2018) yhdistää myös työura opettajana: kumpikin ymmärsi, kuinka tärkeää on tarjota hiljattain lukemaan oppineelle lapselle heti aapisen jälkeen mielekästä ja riittävän helppoa luettavaa.

 

Vuosina 1978–1985 ilmestyneet Hiekkalan perheen arjesta kertovat kirjat syntyivät Niskasen havainnosta, ettei lukemaan opetteleville ole tarjolla riittävän helppoa kirjallisuutta.  

Kirjojen idea oli innovatiivinen: jokainen sarjan osa alkoi nimittäin suuraakkosin tavutettuna ja isokokoisena tekstinä.  Vähitellen tarinan edetessä kirjasin muuttuu pienaakkosiksi ja samalla fonttikin pienenee. Tavutusta käytetään enää vain kaikkein vaikeimmissa sanoissa. 

Esimerkki  Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -kirjan
ensipainoksen(Gummerus 1978) aloitusaukeamasta.
Kuvitus Sanna Hietalan. 

 

Toimittamassani kirjassa Luovuuden lähteillä. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat (BTJ Kirjastopalvelu 2010) Niskanen kutsuu sarjaansa ”kapulasillaksi kaunokirjallisuuteen”. 

Ensimmäisen Hiekkalan lapset -kirjan alaotsikko ”ensimmäinen romaani juuri lukemaan oppineille” oli Niskasen mukaan kunnianosoitus lukevalle lapselle.  

 

Sarjan alussa Hiekkalan perhe asuu vielä Käkisalmella Laatokan-Karjalassa. Keskiössä ovat eloisat sisarukset, kuusivuotias Olavi, viisivuotias Inkeri ja pikkuinen Annikki.  

Puutalokorttelissa kirmaavien lasten leikit ovat olennainen osa Hiekkala-kirjojen idylliä, johon ei sarjan kolmessa ensimmäisessä osassa työnny vielä järin suuria murheita.  

Hyvästi Hiekkala -kirjassa Talvisota syttyy ja Älä pelkää Inkeri -kirjassa lapset lähtevät evakkoon Alavieskaan.

 

Hiekkalan lapset -sarja pohjautuu melko uskollisesti Vuokko Niskasen oman perheen elämään.

 

 

Näkymä ahtaaseen evakkojunaan. 
Sanna Hietasen kuvitusta Vuokko Niskasen
lastenkirjaan Hyvästi Hiekkala
(Gummerus 1979/ uusintapainokset).

Hiekkalan lapset -sarjasta on otettu vuosien saatossa niiden perinteiseen ja nykypäivän näkökulmasta jo hieman vanhakantaiseenkin lapsikuvakseen nähden jopa yllättävän paljon uusia painoksia. 

Vuonna 1999 Ajatus-kirjat julkaisi viiden ensimmäisen osan yhteislaitoksen ja  1990-luvulla julkaistiin myös Karjalan kirjapainon kustantamia uusintapainoksia. 

Todennäköisesti juuri karjalaisten historian välittäminen uusille lukijasukupolville selittää sarjasta taajaan otettuja uusintapainoksia.

Ennen Reunan uusinta yhteislaitosta ilmestyi Gummeruksen vuonna 2006 julkaisema Hiekkalan lasten tarina.  Niskanen lisäsi vuorosanoihin Karjalan, Savon ja Pohjanmaan murteita. 

Sekä Gummeruksen että  uusimman Reunan kustantamista yhteislaitoksesta poistettiin kuitenkin  alkuteosten suuraakkoset ja tavutukset kokonaan.  

 

Jonkinlaista potentiaalia uusimmalle uusintapainokselle saattaa olla myös jo ikääntyneiden karjalaisten lukemistona. 

 

 

Sanna Hietalan mustavalkokuvitusta on käytetty myös kaikissa uusintapainoksissa. 

Hietalan tyyli on hivenen jähmeä, mutta toisaalta sen voi ajatella visualisoivan 1930–40-lukujen ankaraa kurinalaisuuden ja sisukkuuden mentaliteettia.