Rosoinen ja rujo ja juuri siksi niin freesi näkökulma lapsuuteen

 

Malin Klingenberg & Maria Sann: Vanhukset, suomentanut Outi Menna, 36 sivua, S&S 2025. Alkuteos Gamlingarna, Schildts & Söderströms 2025. 

 

 

Leikimme puistossa vain silloin kun on valoisaa.  

Koska pimeällä sinne tulevat vanhukset.

 

 

Suomalainen kuvakirjallisuus elää juuri nyt jännittäviä muutoksen ja murroksen aikoja. 

 

Isot yleiskustantamot satsaavat samasta sankarista kertoviin ja tarkkaan brändättyihin kuvakirjasarjoihin, kun taas pienemmät kustantamot lataavat enemmän paukkuja yksittäisiin kuvakirjoihin, joissa lukija saa yllättyä – niin kuvakirjatarinoiden aiheiden ja rajausten, kuvitustekniikoiden ja tyylien sekä  laajemmin koko kuvakirjallisuuden visuaalisen uudistamisenkin osalta. 

 

Malin Klingenbergin ja Maria Sannin yhteistyö on hioutunut jo saumattomaksi kolmessa aiemmassa yhteisessä kuvakirjassa. Kyse on ennen kaikkea siitä, että Klingenberg luottaa Sannin kuvituksen kertovaan voimaan eikä selitä tekstissä liikaa sellaista, minkä kuvitus kertoo jopa tarinaa paremmin. 

 

Juuri ilmestynyt uutuus asettuu jatkumoksi kuvakirjoille Viisi hauvaa ja Karkulaiset, joissa keskushenkilöinä ja minäkertojina ovat päiväkoti-ikäiset lapset Ebba ja Joona. 

Uusimmassa minäkertojana, kokijana ja näkökulmahenkilönä on Linnea, joka Viisi hauvaa -kuvakirjassa jekutti kavereitaan kertomalla, että perheeseen on tulossa viisi hauvaa, vaikka oikeasti hän oli saamassa kerralla peräti viisi pikkusisarusta. 

Luuranko puolestaan kertoi Theosta, jonka käsi murtuu kiipeilyleikeissä. 

Kirjat ovat ilmestyneet samaan aikaan ruotsiksi ja suomeksi, suomentajana Outi Menna. 

Vaikka Viisi hauvaa, Karkulaiset ja Vanhukset kertovatkin samoista lapsista, eli Ebbasta, Joonasta ja Linneasta, niin kirjojen niputtaminen kuvakirjasarjaksi tekisi niille vääryyttä. Kaikki kolme kirjaa kertovat nimittäin ryhmädynamiikasta, sosiaalisista suhteista ja lasten välisistä valtasuhteista sellaisella intensiteetillä, jollaista ”peruskuvakirjoissa” harvoin kohtaa. 

 

Jos lukija ei ole tietoinen kotimaisen kuvakirjallisuuden nykyisestä laveasta skaalasta, voi Vanhukset jopa alkuun oudoksuttaa. 

Maria Sannin väripaletissa on kirkkaiden karkkivärien sijaan beigeä, ruskeaa, tummaa vihreää ja sinistä. 

Tyylitellyissä lapsihahmoissa ja heidän ilmeissään on rujoutta ja jopa tiettyä rumuutta. Jo yksinomaan kirjan nimi voi hämmentää aikuista. 

Ebba, Joona ja Linnea pelkäävät leikkipuistossa hengaavia "vanhuksia", jotka oikeasti ovat harmittomia esimurrosikäisiä poikia.  

Tematiikaltaan Vanhukset muistuttaa  Gunilla Hanssonin ja Maija Hurmeen viime vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa Tule, juostaan!.

Vanhukset keskittyy kuitenkin vielä Hanssonin ja Hurmeen kuvakirjaa enemmän kuvaamaan lasten sisimpiä tuntoja, monimutkaisia suhdeverkostoja ja jopa täysin  irrationaalisia pelkoja. 

Vanhukset sanoutuu hyvin päättäväisesti irti vanhakantaisesta oletuksesta,  että lastenkirjan ja erityisesti kuvakirjan tulisi siloitella realistista todellisuutta. 

Lasten ja aikuisten elämät ja ajattelutavat ovat kaukana toisistaan. Lapsilla on oma todellisuutensa ja kuplansa, jonne aikuisetkaan eivät hyvästä tahtotilastaan huolimatta pääse. 

 

Kun vanhemmat lähtevät kauppaan, Linnea haluaa jäädä yksin kotiin. 

Isä jättää varmuuden vuoksi puhelimensa keittiön pöydälle.

Maria Sann havainnolistaa Linnean kokemaa joutilaisuuden ja
pitkäveteisyyden tunnetta tehokkaasti tyhjässä kodissa.
Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin tekstiin
kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Linnean valinta jäädä kotiin on ymmärrettävä, onhan hänelle viisi pikkusisarusta, jotka näkyvät tosin kotimiljöössä ja itse tarinassa vain kodin seinälle kiinnitetyssä Linnean piirustuksessa.

 

Kodin hiljaisuus tuntuu ensin ihanalta, mutta pian Linnea jo pitkästyy. 

Onneksi Joona tulee hakemaan häntä ulos. He menevät leikkipuistoon, mutta pitävät jatkuvasti silmällä ”vanhuksia”.

He ovat kuulleet, että vanhukset ovat piilottaneet toiseen rengaskeinuun veitsen, ja keinuvat siksi varmuuden vuoksi molemmat viereisessä keinussa.

Aukeamalla näytetään kahta erilaista kohtaamista: Linnea 
nauttii kahdenkeskisestä ajasta isän kanssa kauppareissulla
ja kaupassa Linnea kohtaa yhden "vanhuksista" ja pelästyy
pahanpäiväisesti. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Linnea lähtee vielä isän kanssa illemmalla uudelleen kauppaan ostamaan listalta unohtunutta juustoa. Yksi vanhuksista on kaupassa, ja Linnealle tulee hikka pelkästä säikähdyksestä. 

 

Sopivan jännitteinen ja intensiivinen Malin Klingenbergin ja Maria Sannin kuvakirjatarina kertoo omintakeisesti ja juuri siksi niin tehokkaasti ennakkoluuloista ja asenteista, jotka pahimmillaan voivat jopa rajoittaa elämää.

 

Ytimeltään kyse on myös lapsuuden herkkien nivelkohtien kuvaamisesta. 

 

Vastakkainasettelu esitetään tehokkaasti lintuperspektiivistä
kuva-alaa rajaten. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
 tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

Kun Aleksi reteästi ilmoittaa, että ”pikkulapset eivät saa olla tässä puistossa”, Linnea toteaa yllättävän rauhallisesti, että he eivät ole pikkulapsia, mihin Joona vielä täydentää, että he eivät ole enää edes päiväkodissa. 

 

Uhkaava tilanne laukeaa, sillä jopa kolmikon pelkäämillä ”vanhuksilla” on nimittäin auktoriteetit ja rajat! 

Helpotus ja pelon väistyminen näkyy myös aukeaman
värimaailmassa. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Kuvakirjan viimeinen aukeama on kaikessa katarttisuudessaan todella tehokas: lapset menevät rengaskeinulle. Pelätty veitsi onkin oikeasti vain pieni keppi, jonka Linnea heittää pois:

 

Sitten keinun niin korkealle kuin pystyn.

Vanhukset on erinomainen kirja lapsen ja aikuisen yhdessä luettavaksi, mieluusti kuitenkin hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa.