Prööt! Nyt saa puhua kakasta ihan avoimesti

Crai S. Bower: Pieru – bongarin opas. Kuvittanut Travis Millard. 25 sivua. Suomentanut Juho Gröndahl. Nemo 2009.

Nicola Davies: Kakka. Kuvittanut Neal Layton. Suomentanut Joel Kontro. 61 sivua. Otava 2008.

Werner Holzwarth & Wolf Erlbruch: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. 20 sivua. Nemo 2000. Uudistettu laitos 2005.

Pernilla Stalfelt: Kakkakirja. Suomentanut Birgit Huttunen. Minerva 2010. 2. painos 2010.



Huomenna perjantaina vietetään kansainvälistä käymäläpäivää. Tapahtumaa organisoi Suomessa tamperelainen Käymäläseura Huussi ry, joka on vuonna 2002 Tampereella perustettu kansalaisjärjestö.

Huussi ry:n tavoitteena on tehdä kuivakäymälöistä kestävän kehityksen keskeinen osa, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta vedestä ja terveellisestä ympäristöstä. Tavoitteena on edistää kuivakäymälöiden käyttöä tiedottamalla, tutkimalla, selvittämällä, antamalla lausuntoja ja pitämälllä esitelmiä.

Tässä käymäläpäivän oheislukemistoksi sopivia lastenkirjoja. Niiden tyylilaji ammentaa anarkiasta ja lapselle luontaisesta ja terveestä uteliaisuudesta omia eritteitään kohtaan.

Nemon hittiteos, pahvikirja Pieru – bongarin opas, nousi vuosi sitten marraskuussa Mitä Suomi lukee? -listalla käännetyn kaunokirjallisuuden ryhmässä kuudennelle sijalle. Pierun päihitti sentään Henning Mankellin Rauhaton mies ja Paulo Coelhon Voittaja on yksin, mutta Pieru oli suositumpi kuin Siri Hustvedtin Lumous!

Suvereenisti ikärajat ylittävästä pieruhuumoristahan tässä on kyse.

Juho Gröndahlin sävykäs suomennos antaa eri pierutyypeille verbaaliset nyanssit luonnehtiessaan niiden tuntomerkkejä, ääniä, levinneisyyttä ja kantamaa. Kirjan äänirasiasta voi kuunnella ääninäytteet kustakin pierutyypistä, mm. ”Hiipivästä kauhusta”, ”Karkurista” ja ”Sisäisestä sankarista”. Plussaa tämä pahvinen äänikirja saa siitä, että sen paristot ovat helposti vaihdettavissa ja ohjeet on painettu kirjan sisäkanteen selkeästi.

Yhdysvaltalainen Crai S. Bower on kirjailija ja kolumnisti. Hän on käyttänyt apulaisinaan 5- ja 8-vuotiaita lapsia. Kirjan on kuvittanut groteskilla sarjakuvatyylillä Travis Millard.

Nicola Daviesin tietokirja on myös ylittämätön aihealueen klassikko ja kiinostaa varmasti jo esikouluikäisiä lapsia.

Tämä kirja kertoo kattavasti, asiallisesti ja mutkattomasti kaiken mahdollisen eläinten jätöksistä. Kirja on taitoltaan miellyttävän levollinen. Aukeamalla on tavallisesti tekstisivu ja sen vieressä koko sivun kuvitus. Liian usein lasten tietokirjat hajoavat sirpalemaiseksi esitykseksi, jossa trivia- ja perustieto sekoittuvat sotkuiseksi puuroksi.

Kakka-kirja on tulvillaan toinen toistaan ällistyttävämpiä kuriositeetteja eläinten kursailemattomasta tavasta suhtautua jätöksiinsä ja hyödyntää niitä monin keinoin muun muassa keskinäisessä viestinnässä sekä pesien rakennus- ja polttoaineena. Kuvittaja Neal Layton tunnetaan myös Pikku Mammutti-kirjoistaan.

Werner Holtzwarthin myyräkirja on ollut Rouva Huun perheen suosikki jo monen vuoden ajan.

Likinäköisen myyrän päähän putoaa taivaalta pahanhajuinen kakkakikkara. Moisesta suivaantuneena se lähtee etsimään syyllistä ja tutustuu samalla eläinten erilaisiin papanoihin, pipanoihin ja ruikkauksiin. Kirjan viehätys perustuu mutkattomaan aiheenkäsittelyyn, riemastuttavan ilmeikkääseen kuvitukseen ja Pirkko Talvio-Jaatisen mieltä hytkäyttävän eloisaan suomennokseen.

Itsensä alttiiksi paneva aikuinen ääneen lukija voi tämän kirjan avulla saada aikaan todellisen performanssin.

Tässä esitellyistä kakkakirjoista voiton vie tuorein teemakirja: ruotsalaisen Pernilla Stalfeltin Kakkakirja.

Se kertoo nasevasti ja havainnollisesti, oleellisen tekstiin ja kuviin tiivistäen perusasiat kakasta. Kirja on onnen omiaan nimenomaan päiväkoti-ikäisten lasten lukemistoksi. Stalfeltin tietokuvakirja suhtautuu aiheeseensa suurella antaumuksella, mutta ei syyllisty ylilyönteihin.

Kakkakirjan lisäksi Minerva on suomentanut tänä vuonna Stalfeltilta myös Karvakirjan.

Stalfelt on saanut lukuisia palkintoja lastenkirjoistaan. Ne käsittelevät usein aiheita, joita aikuiset kernaasti väistelevät lasten kanssa keskustellessaan. Kenties myöhemmin saadaan suomeksi myös muita Stalfeltin kirjoja, esimerkiksi Dödenboken (1999), Kärlekboken (2001), Våldboken (2005) ja Livetboken (2010).

Stalfeltin taito kiteyttää olennainen sanoihin ja kuviin saattaa juontaa myös hänen työstään museopedagogina Modeerna Museetissa Tukholmassa.

Pienikin voi olla jonkun mielestä tosi iso!

Anne Vasko: Jellona Suuri. 25 sivua. WSOY 2010. Graafinen suunnittelu ja tekstaus Erika Kallasmaa. Valokuvat Jaakko Vasko.










Näyttää siltä, että tietokonepohjaisen tai -avusteisen kuvituksen yleistymisen myötä yhä useammat kuvittajat haluavat korostaa käsityön ja uniikin lastenkirjataiteen merkitystä.

Tällaiset hankkeet voivat olla kuvittajille henkilökohtaisen kilvoittelunkin paikkoja, kun kuvitus tehdään voimavaroja ja työtunteja säästelemättä.

Käsityöpohjainen kuvitus voi olla myös joillekin tekijöille silkkaa terapiaa jo tylsäksi rutiiniksi muodostuneen kuvitustekniikan jälkeen.

Hyviä esimerkkejä ovat Taruliisa Warstan silkkipainotekniikalla toteuttamat kuvakirjat Nuppu, Waldemar ja peitto (Lasten Keskus 1998) ja Silloin prinsessa itki (Tammi 2003) ja Salla Savolaisen puupiirrostekniikalla toteuttama kuvitus Reetta Niemelän hyönteisrunoihin runokuvakirjassa Sinisen kärpäsen sirkus (Otava 2010).

Anne Vasko (aik. Peltola) on käyttänyt kollaasitekniikkaa ja pehmeitä kangas- ja lankamateriaalia jo aiemmin muun muassa WSOY:n pohjoismaisessa kuvakirjakilpailussa menestyneessä pikkulasten kuvakirjassaan Pompom (WSOY 2005).

Peltolan riehakas värimaailma ja pintatekstuurit ovat hyvin retrohenkisiä. Tällainen juuri nyt niin trendikäs retrotyyli istuu hyvin myös Jellona Suuren kierrätyshenkiseen teemaan.




Jellona on elänyt huolettomia kissanpäiviä pojan pehmoleluna. Mutta sitten se joutuu entistä useammin jäämään jäähylle muiden toiminnallisten leikkien ja lelujen kiinnostaessa poikaa enemmän.

Jellona syyllistää itseään ja haluaa muuttua… Se kuvittelee itsensä suureksi, pelottavaksi ja karvaiseksi.

Suuret leijonat ovat salaperäisiä
Saalistajia, jotka eivät pelkää
Pimeää tai pahaa sutta.
Eivät edes rumia sanoja.

Leijona mielikuvittelee niin hurjia visioita, että pelästyy lopulta niitä itsekin.

Mutta tietysti tällä pikkutarinalla on onnellinen loppu.

Pojan pikkusisko löytää Jellonan ja hyväksyy sen ilman mitään ehtoja.




Vaivihkaisesti ja pelkistäen Vasko käsittelee kuvakirjassaan isoja aiheita: lapsuuden lyhentymistä, ulkonäköpaineita ja kovuuden ihannetta.

Kuvituksessa on yhdistetty tilkkutöitä, kirjontaa, neulepintaa. Kuviin syntyy tehostepistoilla tarvittaessa myös liikkeen ja jännitteen vaikutelma.

Mitään uuden-uutukaista tällainen tekniikka ei – tietenkään – enää ole. Muistetaanpa vaikka 1970-luvulta Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas –kirjat, joissa kollaasilla on tärkeä rooli kuvituksessa.

Joan Gannijn ja Clare Beatonin Hiljainen hirvi , Viisas virtahepo ja Clare Beatonin pahvikirja Yksi hirvi, kaksikymmentä hiirtä (Pieni Karhu 2007 ja 2009) on toteutettu huopakollaaseina, tosin huomattavasti Peltolan tyyliä pedanttisemmin ja koko kuva-alalle levitettynä "huopamattona".

Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen myös keväällä Lastenkirjahyllyssä esillä ollut Beatrice Alemagnan mainio huovutettu kirppukirja Im Land der Flöhe (Phaidon 2009)!

Jellona Suuri on yksi kuudesta Finlandia Junior –ehdokkaasta.

[Jostain syystä kuvien skannauksessa värit näyttävät alkuperäistä kirjaa värikkäämmiltä. Todennäköisesti kirjan retrohenkisyyden nimissä väriskaalaa on tietoisestikin (?) haluttu painokoneissa vähän sammuttaa.]

Ratiseeko kritiikki hampaissa kritiikin viikolla?

Suomen Arvostelijain liitto (SARV) on valtakunnallinen eri taiteenalojen arvostelijain ammatillinen yhteenliittymä, joka juhlistaa 60-vuotista toimintaansa tällä viikolla viettämällä valtakunnallista kritiikin viikkoa.

Liiton keskeisenä tavoitteena on arvostelijoiden ammatillisen toiminnan edistäminen ja ammattitaidon kohottaminen. Liitto toimii jäsentensä taloudellisen, sosiaalisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi. SARV on perustettu vuonna 1950 ja sillä on nykyään yli 900 jäsentä.

SARV järjestää juhlavuoden kunnaiski tällä viikolla tiistaista perjantaihin kaikille avoimen keskustelusarjan Ateneumin taidemuseon Ateneum-salissa Helsingissä: 60 vuotta SARVia ja hampaita!

Keskustelusarja tuo esiin kiinnostavia näkemyksiä ja historian havinaakin taiteilijoiden ja kriitikoiden debateissa ja kysyy muun muassa ”Hyvä, paha kriitikko vai taiteen tärkeä apulainen?”

Tiistaina 16.11. klo 17–19 teemana on kirjallisuus:
Keskustelijoina Anja Snellman ja Jarmo Papinniemi. Mukana myös Videorunoesityksiä.

Keskiviikkona 17.11. klo 15.30 - 17.30 teemana on kuvataide:
Otsikolla "Eteenpäin! Kritiikki ja yhteiskunta" TaM, TeM Terike Haapojaa haastattelee kriitikko Juha-Heikki Tihinen.

Keskiviikkona 17.11. klo 18.00–20.00 teemana on elokuva:
Keskustelijoina Dome Karukoski ja Taneli Topelius.

Torstaina 18.11. klo 17.00–19.00 teemana ovat teatteri ja tanssi:
Ovatko lapset ja nuoret taiteen lapsipuolia? Keskustelijoina Pohjoismaisella näytelmäkirjailijapalkinnolla 2010 palkittu Heini Junkkaala ja tanssitaiteilija, koomikko Johanna Keinänen sekä kriitikko Eeva Kauppinen. Illan erikoisvieraana on eläkeläinen Tyyne Kettunen.

Ja perjantaina 19.11. klo 17.00–19.00 teemana on musiikki:
Otsikkona Marginaalimusiikki ja muusikko marginaalissa. Esiintyjinä ja keskustelijoina bluesmuusikko Jo'Buddy Raulamo, oboeisti Aale Lindgren ja kriitikko Lauri Otonkoski.


Lasten- ja nuortenkirjailijat käyvät Finlandia Junior –ehdokasasettelun jälkeisissä mainingeissa kiinnostavaa ajatusten vaihtoa lasten- ja nuortenkirjakritiikistä Grafomania-blogissa.

Käykää kurkkaamassa sinnekin.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä tai esittelyitä ilmestyy Suomessa nykyisin todella monella eri foorumilla.

Sanomalehtien julkaisemasta lasten- ja nuortenkirjakritiikistä saa hyvän käsityksen Kritiikkiportista, joka on SARV:in yhdessä Kulttuurirahaston kanssa vuodesta 2008 toteuttama kritiikkiportaali, jonka kautta voi lukea valta- ja maakunnallisissa sanomalehdissä julkaistuja taidekritiikkejä.

Kirjastoseuran nuorten verkkopalvelu Sivupiiri ja lasten verkkopalvelu Okariino sekä Lukukeskuksen lasten kirjallisuuslehti Vinski ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis antavat äänen lasten- ja nuortenkirjallisuuden todellisille lukijoille, lapsille ja nuorille.

Kirjavinkkarit jalkautuvat ahkerasti eri puolilla Suomea lasten ja nuorten pariin antamaan lukuvinkkejä kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa.

Vauva- ja perhelehdet julkaisevat puffityyppisiä pikkuesittelyitä lastenkirjoista ja ainakin kerran vuodessa lehdet toimertuvat miettimään asiantuntijan kera, miksi lapsille lukeminen on tärkeää.

Toisaalta nimenomaan pikkulasten vanhemmat olisivat Rouva Huun mielestä erityisen otollinen kohderyhmä myös säännöllisesti ilmestyville lastenkirjapalstoille, joissa esiteltäisiin ilmestyneitä uutuuksia – tai yhä lukuarvonsa säilyttäneitä klassikoita – paneutuneesti ja innostavasti. Kaks´Plussassa palstaa toimitti aikoinaan Rouva Huun muistin mukaan ainakin Paula Havaste.

Tällainen säännöllisesti lehden joka numerossa ilmestyvä lasten- ja nuortenkirjapalsta löytyy Lastensuojelun Keskusliiton julkaisemasta Lapsen maailma -lehdestä, jonne Ismo Loivamaa, pitkän linjan lasten- ja nuortenkirjakritiikko, arvioi uutuuksia ytimekkäästi ja linjakkaasti.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden erikoislehdistä arvosteluja julkaistaan myös neljästi vuodessa ilmestyvissä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin Onnimanni-lehdessä ja IBBY Finlandin Virikkeitä-lehdessä.

Rouva Huu on huomenna alustamassa Lastenkirjahyllyn tiimoilta yhdessä blogisti-kollegansa, kirjailija Jukka Laajarinteen kanssa IBBY Finland ry:n syyskokouksen jälkeen klo 19 Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n järjestö- ja kokoustiloissa Helsingissä, osoitteessa Töölönkatu 2.

Ja tamperelaisille tiedoksi, että tänään maanantaina on mahdollisuus kuulla FT Risto Niemi-Pynttärin kaikille avointa yleisöluentoa aiheesta Verkkokirjoittaminen ja -kirjallisuus Suomessa klo 16.15–18 Tampereen yliopiston keskustakampuksella luentosalissa Pinni B1100.

Niemi-Pynttärin luento päättää koko syksyn Tampereen yliopistolla jatkuneen Nykykirjallisuus ja yhteiskunta –studia generalia –luentosarjan.