Ruotsi tutuksi lintuperspektiivistä

Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket. Ensi-ilta ja Euroopan kantaesitys Tampereen teaterissa marraskuussa 2010. Sovitus Naomi Iizuka. Suomennos Mikko Viherjuuri. Ohjaus John Blondell. Lavastus Marjatta Kuivasto. Rooleissa: Arttu Ratinen (Peukaloinen) ja Markku Eskelinen (Martti-hanhi) sekä
Inkeri Mertanen, Aliisa Pulkkinen, Jannastiina Hakala, Markku Thure, Ville Majamaa, Aaro Wichmann ja Kirsimarja Järvinen. Esityksen kesto 1,30 h. Suositellaan yli 5-vuotiaille.

Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Lyhennetty lasten painos. Kuvittanut Maija Karma. Suomentanut Juhani Aho. 299 sivua. WSOY 1958. 12. painos 1995.

Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeelinen matka. Kuvittanut Lars Klinting. Tage ja Kathrine Aurellin lyhentämä laitos. Suomentanut Päivö Taubert. 89 sivua. WSOY 1989. 4. painos 2000.



Rouva Huu oli eilen teatterissa.

Tampereen Teatterissa on viime marraskuusta lähtien esitetty Selma Lagerlöfin (1858–1940) lastenkirjaklassikkoa Peukaloisen retket. Sovituksen on tehnyt vuonna 1906–1907 alun perin ilmestyneestä lasten saturomaanista Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija Naomi Izuka. Tampereen teatterin sovitus on samalla Euroopan kantaesitys.

Ruotsalaisilta koululaisilta puuttui hyvä maantiedon tunneilla käytettävä lukukirja ja sellainen tilattiin jo aikuistenkirjailijana meritoituneelta Lagerlöfiltä. Hän sai idean eläinten keskeiseen asemaan Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta.

Näin syntyi tarina kurittomasta Nils-pojasta, jonka kotihaltija taikoo peukaloiseksi tämän eläimiä kohtaan osoittaman julmuuden ja yleisen piittaamattomuuden vuoksi. Nils lähtee hanhilauman mukana kohti Lappia ja tutustuu laajaan maahansa lintuperspektiivistä. Vaiherikkaan ja jännittävän matkan aikana Nils oppii paljon elämästä ja itsestään. Kotiin palaa varttunut, viisastunut ja eläimiä kunnioittava poika. Lagerlöfin saturomaani oli aikaansa edellä yhdistäessään jouhevasti faktaa ja fiktiota toisiinsa.

Juhani Ahon suomennos ilmestyi samanaikaisesti ruotsalaisen alkuteoksen kanssa vuosina 1906 ja 1907–1908. Tiettävästi Aho teki suomennoksen suoraan kirjailijan hänelle toimittamasta käsikirjoituksesta. Lagerlöf teki käsikirjoitukseen sittemmin vielä muutamia korjauksia, erityisesti kolmanteen lukuun, mutta Ahon alkuperäinen suomennos oli voimassa aina vuoteen 1958 asti, jolloin kirjasta tehtiin kustantajan lyhentämä lastenlaitos, jossa tietoainesta on hieman karsittu lapsiystävällisempään muotoon.



Maija Karman herkät tussipiirrokset antavat tarinalle viehättävän tunnelman, mutta eittämättä nykylapsille Nils Holgersson on visuaalisena hahmona tunnetumpi vuodesta 1983 Suomen televisiossa esitetyn japanilaisen 52-osaisen piirrosanimaation kautta. Siinä Nils on saanut seurakseen myös hamsterin. Animaatiosarjan tunnussävel lienee iskostunut monen suomalaisen mieleen.

Tällä erää uusin Päivö Taubertin Peukaloisen retkien suomennos on vuodelta 1989, ja se pohjaa entisestään lyhennettyyn lastenlaitokseen ja Lars Klintingin silmiä hivelevän kauniiseen neliväriseen vesivärikuvitukseen.

Tampereen Teatterin näytelmä on tehty yhteistyössä amerikkalaisen Lit Moon Theatre Companyn kanssa ja sen on ohjannut niin ikään amerikkalainen John Blondell, joka kertoo näytelmän käsiohjelmassa olevansa isänsä puolelta kaukaista sukua Lagerlöfille.


Blondellin ohjaus ja Naomi Izukan sovitus luottavat tarinan lumoon eivätkö vokottele lapsiyleisöä päälleliimatulla huumorilla tai remellyksellä. Nilsin tunteiden ristiriitaisuus tulee Arttu Ratisen roolihahmossa hyvin esille. Markku Eskelisen Martti-hanhi huokuu lujaa luottamusta ja lojaalisuutta, joka tosin hiukan rakoilee – ymmärrettävästi – sen löytäessä puolisokseen Hienohöyhenen.

Marjatta Kuivastonminimalistinen lavastus ei konstaile kokoeroilla ja jättää näin katsojan mielikuville tilaa. Näyttelijät tekevät monta eri roolisuoritusta samalla rekvisiitalla ja vaatetuksella, mutta eilinen noin 5-10-vuotiaista lapsista ja aikuisista koostuva yleisö pysyi yllättävän hyvin kärryillä roolinvaihdosten tiimellyksessä.

Valokuva: Copyright Harri Hinkka. Kuvassa Arttu Ratinen (Peukaloinen) ja Markku Eskelinen (Martti-hanhi).

Kun Maukka ja Väykkä sanomalehden perustivat

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä toimittajiana. Kuvitus Virpi Talvitie. 24 sivua. Sanomalehtien liitto 2009. Taitto Satu Salmivalli.


















Kuluvalla viikolla vietetään kouluissa Sanomalehtien liiton organisoimaa sanomalehtiviikkoa.


Sanomalehtien Liitto on kustantanut vihkosen Maukka ja Väykkä toimittajina, joka on suunnattu alakoulujen toisluokkalaisille. Siinä kirjailija Timo Parvelan ja kuvittaja Virpi Talvitien entuudestaan Maukka ja Väykkä -kirjoista (Itupiikki ja Tammi v:sta 2007) tutut eläinhahmot opettavat letkeästi, mihin sanomalehteä tarvitaan.



Maukka-kissa on tohkeissaan Kana von Gotilta kylän raitilla kuullusta onnettomuudesta, jonka uhreina oli silminnäkijöiden mukaan useampi ranskalainen ja jossa niiden ystävä Lammas Bääkkönen loukkaantui vakavasti.

Tällaisina hetkinä hän toivoi, että olisi voinut varmistaa Maukan kertomuksen jostain. Että tapahtumat olisi kirjattu kiihkottomasti ja järjestelmällisesti johonkin. Että kylässä olisi ilmestynyt…. Väykän silmät laajenivat, sen korvat heilahtivat pystyyn ja häntä jännittyi kaarelle.
- Mikä sinulle tuli? Maukka säikähti.
- Sanomalehti! Huokasi Väykkä.
- Tuliko? Missä? Ihmetteli Maukka.
- Tässä. Nyt! Sanoi Väykkä.

Lievään pomotteluun taipuvainen Väykkä patistaa Maukan ottamaan asiasta tarkempaa selkoa. Odotuksenmukaisesti Maukan haastattelu- ja valokuvauskeikka ei mene ihan Väykän suunnitelmien mukaan, mutta yhtä kaikki sen lopputulemana kylään perustetaan sanomalehti!

Kirjaa on jaettu viime vuonna kansainvälisenä lukutaitopäivänä noin 13 000:lle koululaisille lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa.

Viehättävä kuriositeetti 1960-luvulta

Anna Riwkin-Brick & Elly Jannes: Elle Kari Lapin tyttö. 46 sivua. Otava 1962. 2. painos 1965.















Eilen vietettiin saamelaisten kansallispäivää.

Sen kunniaksi Lastenkirjahyllyssä esitellään 1960-lukulainen kuriositeetti – kuvatietokirja, joka lisäsi suomalaislasten tietoisuutta yhdestä kansallisesta vähemmistöstä, saamelaisista.

Elle Kari on kolmivuotias pikkutyttö, jonka kerrotaan asuvan ”kaukana Lapissa, missä voi hiihtää myöhään kevääseen ja missä aurinko paistaa koko yön.”

Kirja kertoo Elle Karin arkisista toimista. Saamelainen perinne käsitöineen, vaatetuksineen ja poroerotuksineen tulee kuvissa havainnollisesti esille. Toiminnallisen säikeen tarinaan tuo Elle Karille rakkaan Tsahpe-koiran katoaminen.



Anna Riwkin Brickin kuvista välittyy eloisa ja silottelematon Lapin lapsen arkipäivä. Kuvissa ei ole lainkaan poseerauksen tuntua, mikä lisää kuvituksen dokumentaarista arvoa.

Alkeellisia oloja ei juurikaan tekstissä äimistellä ja ainoa tyylillinen ylilyönti löytyy kohtauksesta, jossa kerrotaan kuinka ”keväisin hän muuttaa tällaiseen veikeään tupaan, joka muistuttaa sokeritoppaa. Sitä kutsutaan kodaksi. Se on tehty puunrungoista ja turpeesta. Lapsista on hauska kiipeillä sen päällä.”



Ruotsalainen Rabén & Sjögrenin kustantamo aloitti 1950-luvun lopulla maailman lasten elämää esittelevän kuvakirjasarjan, jota Astrid Lindgren toimitti työskennellessään kustantamossa lasten- ja nuortenkirjaosaston kustannustoimittajana.

Sarjassa ilmestyivät kirjat muun muassa Israelin, Etiopian, Jugoslavian ja Intian lasten arjesta. Kirjat tutustuttivat lapsia eri maiden kulttuuriin ja perinteisiin. Sarjan ulkoasuun oli kiinnitetty huomiota: jokaisen kirjan kansikuva on saanut erilaisen ornamentiikan, joka tyylittelee eri kansojen perinnekäsitöitä tai värimaailmaa.

Kirjasarja oli aikaansa edellä: 1950–60-luvulla yli kansallisuusrajojen menevä suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus olivat vielä melko tuntemattomia käsiteitä. Suomen takapajuisuudesta kertonee se seikka, että näille kirjoille ei katsottu olevan Suomessa vielä juurikaan markkinarakoa. Sarjasta on suomennettu ainoastaan Lindgrenin tekstiin ja Riwkin-Brickin kuviin perustuva suomalaispojasta kertova Matti ja kesä (1969) sekä tämä Elle Kari, Lapin tyttö.

Anna Riwkin Brick (1908-1970) on syntyjään venäjän juutalaisia. Ensimmäisen maailmansodan aikana Riwkinin perhe muutti Ruotsiin. 20-vuotiaana hän oli jo perustanut oman valokuva-ateljeen, mutta tämä aloillaan pysyttelyä vaativa työ ei häntä pitkään tyydyttänyt. Niinpä hän ryhtyi kuvittamaan ruotsalaisen Vi-aikakauslehden reportaaseja valokuvin. Tällaisella reportaasin valokuvausmatkalla hän tutustui norjalaiseen Elle Kariin ja otti hänestä lukuisia valokuvia.