5. luukku: Kun pikku karitsa pääsi postiin joulupakettia noutamaan

Tito Colliander: Seitsemän satua. Kuvittanut Kati Bondestam. Suomentanut Kyllikki Härkäpää. 61 sivua. Weilin+Göös 1981.

Tämä viehättävä satukirjahelmi on jo yli 30 vuoden takaa. Ja sadut ovat kokeneet ensitulemisensa vielä sitäkin varhemmin. Esipuheessa Tito Collianderin (1904–1989) tytär Kati Bondestam kertoo isänsä kirjoittaneen sadut jo 1940–50-luvuilla.

Tätä taustaa vasten ei voi kuin ällistellä niiden moderniutta. Sadut ovat lyhyitä, napakkaan muotoon tehtyjä. Metsän ja maatalon eläimet seikkailevat yhdessä lasten kanssa luonnikkaasti ja turhia kursailematta.  

Sadussa ”Merkilliset eläimet" Antti-poika kohtaa variksen, jolla on huopatossut, punatulkun, jolla on villahuivi kaulassaan ja oravan, joka polttaa kuusen oksalla piippua.

Orava otti piipun suustaan.– No mikäs auttaa, se sanoi vähän hämillään. – Tulee edes vähän halvemmaksi, jos on niin höpsy ettei voi olla polttamatta. Olen kyllä yrittänyt jättää koko tupakoinnin, mutta e siitä mitään tule. Lauantaisin minä otan aina sauhut. Onhan nyt lauantai?

Kokoelman seitsemästä sadusta yksi, ”Kun pikku karitsa tanssi”,  sijoittuu joulun aikaan. Karitsa löytää postilaatikosta ilmoituskortin postiin saapuneesta kirjatusta pakettilähetyksestä. Ongelmaksi koituu se, että karitsa ei osaa itse vielä kirjoittaa ja se pyytää apua navetan eläimiltä valtakirjan kirjoittamiseen.

Pieni karitsa kiertää navetassa kysymässä apua pakettipulmaansa, mutta
kaikilla tuntuu olevan verukkeita kieltäytyä avun antamisesta.
Kati Bondestamin tussipiirroskuvitusta Tito Colianderin satukokoelmaan
Seitsemän satua (Weilin+Göös 1981). 

Apila-lehmällä on huono näkö, Poku-hevosen jalka on nyrjähtänyt, Mirre-kissan silmälasit ovat hukassa ja Paavo-koira ei osaa kirjoittaa kirjaimen puolikastakaan.

Mutta Paavo on luonteeltaan hyväsydäminen ja se lupaa lähteä karitsan kanssa yhdessä postikonttoriin pakettia noutamaan.  

Pikku karitsan serkku oli lähettänyt sille Australiasta vaaleansinisen pitsikoristeisen rimssumekon. Karitsa ihastui siihen ikihyväksi ja olisi tahtonut kokeilla sitä heti paikalla. Mutta siihen se ei saanut lupaa.

– Jouluaattona vasta, sanoi karitsan äiti. 

Niin että jouluaaton tullen karitsa puki vaaleansinisen mekkonsa ylleen. Ja kun sitten oli jo oikein jouluyö, se esitti joululyhdyn valossa tanssin kaikille ystävilleen navetassa. Se hyppeli ja pyörähteli niin iloisesti, että kaikki katsojat tulivat hyvälle mielelle.

Jouluaattona kaikki navetan eläimet saavat iloita yhdessä karitsan
kanssa hienosta joululahjasta! Kati Bondestamin tussipiirroskuvitusta
Tito Colianderin satukokoelmaan Seitsemän satua (Weilin+Göös 1981). 

Kyllikki Härkäpäätä on kiittäminen satujen eloisasta suomennoksesta: Eläinten tokaisut ovat omiaan ääneen luettaviksi, ja muutamat nykykorvaan hiukan vanhahtavat ilmaisut tuntuvat peräti raikkailta.

Kokoelman kolme viimeistä satua ovat nekin omintakeisia: "Molopoopus” kertoo jättiläisen kokoisesta miehestä, jolle aiheutuu pituuden takia monta pulmallista tilannetta. 

”Satu karkuteillä” kertoo Kaisan kirjahyllystä karkaavasta sadusta ja ”Hyvänyönsatu pikku linnusta” on absurdi satu, jonka voi ketjuttaa koskaan päättymättömäksi saduksi, aina siihen asti, kunnes uni tulee… Tämä satu koki uudelleen tulemisensa Satusaari-antologian osassa Unien ranta (Weilin+Göös/ WSOY 2004).

4. luukku: Pienellä tontulla on iso sydän

Anu Stohner & Henrike Wilson: Pikkuinen tonttu-ukko. 24 sivua. Otava 2005.

Tämäkin kirja todentaa jälleen tiettyjen kliseiden toistumisen lasten jouluaiheisissa kirjoissa. 

Pienin ja vähäpätöisin voi jouluna nousta kaikkien ihailemaksi sankariksi. Niin käy myös pienelle tonttu-ukolle, joka uskoo pääsevänsä vihdoin tänä jouluna joulupukin luottotontuksi jakamaan lahjoja lapsille.

Mutta kaikki ovat sitä mieltä, että tonttu on liian pieni. Tonttu on pettynyt ja lohduton.

Tontun pienuutta liioitellaan kuvituksessa, kun tonttu näyttää olevan
parahultaisesti joulupukin saappaiden korkuinen! Henrike Wilsonin kuvitus on
täynnään tupruttavaa lunta ja nietoksia. Wilsonin kuvitusta Anu Stohnerin tekstiin
kuvakirjassa Pikkuinen tonttu-ukko, Otava 2005.  

Kun muut lähtivät matkaan, pikkuinen tonttu-ukko ei halunnut nähdä ketään. Hän veti verhot ikkunaan ja oli ihan yksin omassa huoneessaan. Häntä ei haitannut, että hän oli muita pienempi. Mutta hän suri sitä, ettei hän päässyt lasten luo.

Illan pimetessä tonttu lähtee taivaltamaan metsään ja kohtaa siellä metsän eläimiä, jotka ovat harmissaan siitä, että ne jäävä aina jouluisin osattomiksi lahjoista ja herkuista.

Jouluun liittyy yhteisöllisyys ja omastaan jakaminen. Se todentuu tässä metsän
eläinten riemullisessa joulujuhlassa, jonka tonttu-ukko on hyväntahtoisuuttaan
päättänyt eläimille järjestää. Henrike Wilsonin kuvitusta Anu Stohnerin tekstiin
kuvakirjassa Pikkuinen tonttu-ukko, Otava 2005. 

Ja niin tonttu järjestää suit-sait-sukkelaan metsän eläimille joulujuhlan. Ja kun muut isot tontut ja joulupukki saavat kuulla urotyöstä,  tulee pikkutontusta kaikkien ihailema sankari!

Anu Stohner (aik. Pyykönen) on saksantanut paljon suomalaista lasten- ja aikuistenkirjallisuutta. Hän  asuu nyttemmin Münchenissä.

Tietoa lastenkirjoista on tarjolla ylenpalttisesti, mutta siihen pitää myös sitoutua

Viime viikkoina rouva Huun postilaatikosta on löytynyt tämän tästä kiinnostavia alan lehtiä. Tilanteessa, jossa sanomalehtien mielenkiinto lasten- ja nuortenkirjallisuuden esittelemiseen ja taustoittamiseen on vähentynyt, näillä yhdistysten ja erilaisten instanssien julkaisemilla lehdillä on entistä isompi merkitys lastenkirjallisuudesta kiinnostuneiden keskuudessa – siitäkin huolimatta, että ne ilmestyvät usein harvakseltaan, vain neljästi vuodessa.

Tuntuu vain nurinkuriselta, että lehtien hienot kartoitukset, näkökulmat, tekijähaastattelut ja kritiikit jäävät käsitykseni mukaan melko pienen, vaikka sitäkin arvostavamman asiantuntijaryhmän herkuksi. Onneksi monet näistä lehdistä ovat luettavissa myös kirjastojen lehtiosastoilla. 

Kuvittaja-lehden kaksoisnumerossa 3-4/2013 keskitytään vaikeisiin aiheisiin, sekä aikuisten- että lastenkirjallisuuden näkökulmasta. Iiris Lagus on haastatellut Tiina Pystystä, joka on aikuisille suunnattujen kuvitettujen kirjojen uuras esitaistelija. 

Lagus haastatteli myös rouva Huuta kuvakirjojen vaikeita aiheita käsittelevään juttuunsa, joka on otsikoitu ”Ei lasten silmille”. Veera Voutilaisen kiinnostavasssa jutussa ”Normiongelma” esitellään etupäässä suomenruotsalaisten kuvakirjojen ronskia toiseuden esittämistä. Lastenkirjakentän monitoimija Arja Kanerva haastaa Bratislavan biennaleen linkittyvässä jutussaan kuvittajia miettimään digikuvitusta, sen etuja ja haittoja.

Tyyris Tyllerössä Kari Vaijärvi luotaa taas parin viime vuoden kuvakirjatarjontaa ja Sisko Ylimartimo ottaa kantaa viime aikoina muotoilussa velloneisiin plagiointisyytteisiin artikkelissaan "Kuvienvälisyys – Kuvatradition siteerausta vai kopiointia?" ja tuo esimerkkejä kuvitustaiteen puolelta, mm. Anthony Brownelta ja Rudolf Koivulta. 

Vaijärvi on myös haastatellut uutta kotimaista kuvakirjantekijää, Enna Airikia. Haastattelu antaa erinomaista pohjatietoa työn alla olevaan Korppipäinen mies- kuvakirjan (Karisto 2013) arvosteluun, jonka lupaan mitä pikimmin julkaista Lastenkirjahyllyssä.

Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuisen lasten kirjallisuuslehti Vinskin vuoden viimeinen numero leviää poikkeuksellisesti myös Venäjälle: siitä on Anna Sidorovan ja taustajoukkojen voimin toimitettu myös venäjänkielinen numero. Suurin osa Vinskissä lasten arvioimista kirjoista tunnetaan  sekä Suomessa että Venäjällä.

Kuvaan keskittyy myös Virikkeitä-lehden numero 3/2013. Bratislavan biennaleen osallistuivat tänä vuonna IBBY:läisistä Arja Kanerva, Teresia Volotinen ja Noora Miettinen, jotka avaavat kuvitusnäyttelyn antia eri kanteilta. 

Virikkeissä on jälleen mukana myös uusien lasten- ja nuortenkirjojen ja ammattikirjallisuuden arvioita.

Käsi sydämelle, lastenkirjallisuuden tekijät – kirjailijat ja kuvittajat –, kirjastonhoitajat, tutkijat, kirjavinkkarit, opettajat ja muut kasvatustyössä olevat:  kuinka monelle tulee kotiin kannettuna Lastenkirjallisuusinstituutin julkaisema Onnimanni, Lukukeskuksen lasten kirjallisuuslehti Vinski ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis, Culturan julkaisema Tyyris Tyllerö, IBBY Finlandin julkaisema Virikkeitä tai Kuvittajat ry:n Kuvittaja-lehti?

Nämä lehdet ovat kaikkien lastenkirjallisuuden parissa eri tavoin työskentelevien ammattikirjallisuutta, joiden vuosikerrat voi oman kokemukseni mukaan  vähentää myös verotuksessa.

PS. Mainittujen lastenkirjallisuuteen ja -kulttuuriin keskittyvien lehtien lisäksi kannattaa muistaa vielä myös Suomen Kirjailijaliiton julkaisema Kirjailija-lehti, jota toimittavat nykyisin Terhi Rannela ja Jani Saxell. Kirjailija-lehdestäkin löytyy paljon lasten- ja nuortenkirjateemaa, joihin palaan tuonnempana. Vaikka lehti on ensi sijassa Kirjailijaliiton jäsenlehti, sen voi hankkia edellä esiteltyjen lehtien tapaan myös irtonumerona hyvin varustetusta kirjakaupasta.